Metsäpalot

Maailman keuhkot ovat taas tulessa – Brasilian presidentti Bolsonaro: "Sademetsäpalot pelkkää median valhetta"

Palomiehet tukahduttivat tulipaloa lähellä Comodoron kylää Brasiliassa 4. elokuuta 2020.
Palomiehet tukahduttivat tulipaloa lähellä Comodoron kylää Brasiliassa 4. elokuuta 2020.

Brasilian sademetsissä palaa. Brasilian hallituksen tilastot näyttävät Reutersin mukaan, että maassa on ollut elokuun aikana sademetsäpaloja yhtä paljon viime vuonna samaan aikaan.

Silloin tuulten äkisti levittämät tulipalot nostattivat valtavan mediahuomion ja hädän ympäristön lämpenemisen hillitsemisen kannalta olennaisen tärkeiden metsien palamisesta.

– Maailman keuhkot ovat tulessa, kiteytti Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

Hän yhtyi muiden johtajien huoleen Brasilian sademetsien paloista. Vaatimusten lisäksi alettiin koota hätäapurahoja. Koronaepidemian riivaamassa maailmassa Brasilian sademetsien palaminen ei ole tänä vuonna vastaavaa kansainvälistä huomiota nostattanut.

Tiistaina Brasilian oikeistopopulistinen presidentti Jair Bolsonaro kielsi, että Amazonilla oli ylipäätään mitään tulipaloja.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Se on valhetta, jota media levittää, hän totesi.

Amazonin metsäpalot ovat tahallisesti sytytettyjä

Asiantuntijat sanovat, että luonnolliset syttyneet tulipalot ovat sademetsissä hyvin harvinaisia. Nyt nähtävät palot ovat saavat alkunsa viljelijöiden ja maanomistajien tahallaan sytyttämistä paloista, joilla on tarkoitus raivata metsää laidunmaaksi.

Toukokuusta lähtien Bolsonaron lähettämät armeijan joukot ovat sammuttaneet tulipaloja ja torjuneet metsäkatoa, mutta ympäristöasiantuntijat kyseenalaistavat toimien tehokkuutta.

Metsäkato nousi heinäkuussa 34,5 prosenttia aiempaan vuoteen verrattuna.

Amazonin metsät hidastavat ilmaston lämpenemistä

Amazon on valtava hiilivarasto, joka hidastaa maapallon ilmaston lämpenemistä. Vuonna 2019 siellä oli yli 80 000 metsäpaloa mikä on 77 prosentin lisäys vuoteen 2018.

Brasilia kielsi elokuussa 2019 kaskeamisen kahdeksi kuukaudeksi reaktiona valtavasti lisääntyneisiin metsäpaloihin Amazonin sademetsässä.

Määräyksen allekirjoitti presidentti Bolsonaro, joka on joutunut kovan kritiikin kohteeksi kotimaassaan ja ulkomailla siitä, että hän ei ole pystynyt suojelemaan Amazonia.

Johtava brasilialainen ympäristönsuojelija varoitti tuolloin, että ”pahin on vielä edessä”. Ympäristönsuojelijoiden mukaan ennätysmäiset metsäpalot ovat osin seurausta presidentin hallinnon toimista.

Viime kesän ennätysmäisten palojen jälkeen presidentti Bolsonaro taipui lopulta ottamaan maailman johtavien teollisuusmaiden 20 miljoonan euron hätäavun vastaan.

Syy palojen lisääntymiselle on poliittinen

Vuosi sitten Lännen Mediaan haastatellun Helsingin yliopiston tutkija Markus Krögerin mukaan Amazonin tulipalot ovat tuhopolttoja. Niitä ei voi verrata esimerkiksi Euroopan tai Siperian metsäpaloihin.

Palot liittyvät osin aiempien maatalousmaiden kaskeamiseen, mutta niiden yhteydessä maanomistajat pyrkivät laajentamaan tiluksiaan. Kröger puhuu poltetun maan taktiikasta. Tulipalot hyödyttävät Brasilian karja- ja soijateollisuutta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Metsäkadon voimakkuus Amazonissa on vaihdellut aalloittain. Sademetsän hupeneminen hidastui suojelun myötä 2000-luvun alussa, mutta se on alkanut taas kiihtyä.

Syy palojen lisääntymiselle on Krögerin mukaan poliittinen. Bolsonaro näkee ne talouselämää ruokkivina.

Käykö Amazonille kuin Saharalle?

Amazonin hupenemisella on vaikutusta koko alueen kantokykyyn ja elinkelpoisuuteen. Sademetsä tuottaa omat sateensa ja sateet valtaosalle koko Etelä- Amerikkaa.

Kaikkiaan Amazonin sademetsästä on tuhoutunut 20 prosenttia 1950-luvulta alkaen, jolloin sen suurimittainen hävittäminen alkoi.

–  On arvioitu, että 25 prosentin kohdalla metsä lakkaa tuottamasta omia sateitaan. Näin on arvioitu käyneen esimerkiksi Saharan kohdalla, Kröger sanoo.

Maailman keuhkojen sijaan tulessa on maailman ilmanpuhdistaja

Ranskan presidentti Emmanuel Macronin esittämä väite maailman keuhkojen palamisesta levisi salamana ympäri maailmaa ja sen tviittasivat edelleen myös lukuisat poliitikot ja ympäristövaikuttajat Kamala Harrisista Leonardo DiCaprioon.

Väite itsessään on paikkaansapitämäton. Maailman keuhkojen sijaan pitäisi puhua planeettaa viilentävästä ilmanpuhdistajasta. Merkitystä se ei vähennä, sillä Amazonin sademetsät ovat on Keski-Afrikan ja Aasian trooppisten metsien rinnalla yksi tehokkaimpia ilmaston lämpenemisen hidastajia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Einari
Brasilian metsäpalot
Millä ihmeellä "presidentti Bolsonaro" voi valehdella koko maailmalle että Brasilian sademetsien tuhot ovat ihan normaaleja luonnon tapahtumia? Voiko valehtelusta viedä oikeuteen, vaikkapa maan korkeimman johtajan? Jos, niin miksi niin ei tehdä? Kukaan ei taida tietää, mihin oikeuteen hänet voitaisiin haastaa. Voi meitä pieniä kusiaisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sivustaseuraaja
Vast: Brasilian metsäpalot
Niinpä. Monet ovat huolissaan niin Brasiliasta, Valko-Venäjästä, kuin USA:stakin - muiden muassa. Kuitenkaan emme voi tehdä mitään muuta kuin valitella, kyseessä ovat suvereeniset valtiot.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hety
EU;n löysyyttä
Sama toistuu ihmisen käyttäytymisessä, tässä tosin koko maailmaan vaikuttaen. Henkilökohtainen vauraus kulkee yhteiskunnan edun edellä. Elämä on nyt ja henkilökohtainen vauraus ahkeruuden tuotos.
(Mm saaristomeremme)

Kun elämän edellytykset heikkenevät alueellasi toimintasi johdosta, muuta hedelmällisille seuduille, olethan sen ansainnut. Muista sanoa:”turvapaikka”.