Maailma

Ainakin 800 ihmistä on kuollut valheellisten koronauutisten ja someväitteiden takia – Eniten kuolemia seurannut metanolin juomisesta

Sosiaalisessa mediassa on muun muassa levitetty väitteitä, joiden mukaan koronarokotteella yritetään tappaa ihmisiä.
Sosiaalisessa mediassa on muun muassa levitetty väitteitä, joiden mukaan koronarokotteella yritetään tappaa ihmisiä.

Ainakin 800 ihmistä on kuollut ympäri maailmaa tammi–maaliskuussa virheellisen ja valheellisen koronainformaation vuoksi, Britannian yleisradio BBC:n siteeraama tutkimus kertoo.

Samana aikavälinä noin 5 800 ihmistä joutui sairaalahoitoon virheellisten koronahoitokeinojen takia tapauksissa, joissa virheellinen informaatio oli peräisin valheellisista koronauutisista ja sosiaalisessa mediassa levinneistä väitteistä.

Yleisimmät valheellisesta informaatiosta johtuneet kuolemat aiheutuivat tutkimuksen mukaan esimerkiksi metanolin tai muiden alkoholipohjaisten puhdistusaineiden juomisesta.

Niitä juoneet ihmiset uskoivat virheellisesti, että juominen puhdistaa kehon ja tappaa koronaviruksen.

Puhdistusaineiden lisäksi koronaan on suositeltu valheellisesti muun muassa joidenkin eläinten virtsaa, suolavettä ja valkosipulia.

Alkuvuotta tarkastellut tutkimus julkaistiin American Journal of Tropical Medicine and Hygiene -tiedejulkaisussa.

EU: Kiina ja Venäjä levittäneet disinformaatiota

EU:n keväällä ja kesällä tekemät selvitykset osoittavat, että Venäjä ja Kiina ovat kohdistaneet suuren määrän korona-aiheisia valeuutisia Eurooppaan. Myös Afrikkaan on kohdistettu valeuutisia.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen varoitti selvitysten julkaisun yhteydessä, että valeuutiset voivat vaatia ihmishenkiä.

Monet valeuutisista levittivät disinformaatiota, jonka mukaan esimerkiksi käsienpesu ei auta koronan torjunnassa. Toisissa sanotaan, että rokotteella yritetään tappaa ihmisiä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.