Maailma

Yhdysvallat asettaa pakotteita Hongkongin johtajalle perjantaina – itsehallintoalue harkitsee vastatoimia

Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam on puolustanut Kiinan asettamaa turvallisuuslakia.

Yhdysvallat ilmoitti perjantaina asettavansa pakotteita Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lamille osallisuudestaan poliittisen vapauden murentamiseen alueella. Asiasta kertoo CNN. Uutiskanavan mukaan pakotteita asetetaan myös kymmenelle muulle virkamiehelle.

Pakotteet sisältävät muun muassa henkilöiden Yhdysvalloissa olevien varojen ja omaisuuden jäädyttämistä.

Kyseessä on Yhdysvaltain tuorein vastaisku Kiinan asettamalle turvallisuuslaille.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriön tiedotteessa sanotaan, että "nämä yksitoista henkilöä ovat saattaneet voimaan käytäntöjä, joilla tähdätään suoraan ilmaisun- ja kokoontumisvapauden sekä demokraattisten prosessien tukahduttamiseen, ja ovat näin vastuussa Hongkongin itsehallinnon heikentymisestä".

Lam on puolustanut turvallisuuslakia "välttämättömänä keinona lopettaa viime kuukausien kaaos ja väkivaltaisuudet. Lain tarkoitus on pitää Hongkong turvassa", CNN kirjoittaa.

Hongkongin hallinnosta kerrottiin CNN:n mukaan lauantaina, että itsehallintoalue harkitsee vastatoimia.

CNN kertoo, että pakotteet annettiin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin heinäkuussa allekirjoittaman presidentin asetuksen nojalla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Teppo Vanamo
Paluu keskiajalle
Jos Trump saa jatkaa toisen kauden, seurauksena on maailmantalouden syvin lama sitten keskiajan. Trumpin harhaluulo, että muiden talouden jarruttaminen parantaa oman talouden tilaa on on niin typerää, että edes viikingit eivät moiseen sortuneet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.