Uutiset

Korona pysäytti vierastyöläisen arjen – "Maapalloni lakkasi pyörimästä", sanoo filippiiniläinen merimies, jolta pandemia vei elannon

Filippiinien pääkaupunki Manilla jatkaa tiukkoja koronatoimia. Kaupungin työntekijä vie ruokakasseja Pasig Cityn karanteenissa oleville.
Filippiinien pääkaupunki Manilla jatkaa tiukkoja koronatoimia. Kaupungin työntekijä vie ruokakasseja Pasig Cityn karanteenissa oleville.

Hänellä oli viisumi ja juuri oikea työ: kuusi kuukautta merellä ja palkkatonneja lähetettäväksi kotiin. Sitten iski virus.

Miljoonat siirtotyöläiset lähtevät Filippiineiltä ansaitsemaan tuloja ulkomaille kotiväkeä tukeakseen. Valtava määrä ihmisiä on riippuvaisia näistä tuloista.

– Olin rahaton. Perheelläni ei ollut helppoa. Minun tarvitsi kipeästi päästä takaisin töihin, joten odotin kovasti matkaa, merimies Carlos Salvador Jr kertoo.

Salvador oli valmiina lähtemään Espanjaan ja sieltä puoleksi vuodeksi rahtilaivalle, kun Filippiinit määräsi tiukan koronaeristyksen voimaan maaliskuussa toiveena rajoittaa tartuntamääriä.

Siitä lähtien Salvador – joka aiemmin lähetti noin 2 000 Yhdysvaltain dollaria kuussa kotiin kahdelle lapselle ja sairaalle isälle – on ollut jumissa kodissaan: rannikkokylässä Keski-Filippiineillä, ilman mitään työtä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Maapalloni lakkasi pyörimästä, yhdeksän vuotta merimiehenä työskennellyt Salvador, 33, kertoo puhelimitse Iloilon maakunnasta.

Hänen serkkunsa, joka oli päällystön jäsen toisella aluksella, joutui samanlaiseen arestiin.

– Menetin työpaikkani, heidän pitää etsiä korvaava miehistö jostakin muualta, Salvador sanoo.

Salvadorin kaltaisia filippiiniläisiä perheiden elättäjiä on miljoonia. Säännölliset rahalähetykset ulkomailta vastaavat lähes kymmentä prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Satojen tuhansien uskotaan menettävän työnsä tänä vuonna, mikä köyhdyttää samalla heidän perheensäkin.

Kymmenisen miljoonaa filippiiniläistä työskentelee tai asuu ulkomailla, kertovat viralliset luvut. Heitä on ympäri Pohjois-Amerikkaa, Eurooppaa, Lähi-itää ja osassa Aasiaa esimerkiksi Singaporessa, Taiwanissa ja Hongkongissa.

Keskuspankin mukaan vierastyöläisten rahakotiutukset Filippiineille ylsivät viime vuonna ennätystasolle, 33,5 miljardiin dollariin (29 mrd. euroa).

– Tälle vuodelle ennakoitu kotiutusrahan määrä voi olla jyrkin pudotus Filippiineiltä tapahtuvan siirtolaisuuden 45 vuoden historian aikana, sanoo asiantuntija Jeremaiah Opiniano paikallisesta Ateneo Center -ajatuspajasta.

– Filippiinit tarvitsee näitä ansioita enemmän kuin koskaan. Ne ovat todistetusti tuoneet puhtia Filippiinien talouden tarinaan viime vuosikymmenellä.

Esimerkiksi monet kansainväliset risteilyalukset ovat riippuvaisia halvasta ja englannintaitoisesta filippiiniläisestä työvoimasta. Koronaviruksen takia risteilyalukset ovat joutuneet jäämään satamiin.

Filippiinien puolustusministeri Delfin Lorenzana sanoo, että suurin osa kotimaahan palanneista oli töissä merenkulussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Halusimme varmistaa, että he ovat viruksettomia. Siksi lähetimme heidät kotimaakuntiinsa joidenkin päivien karanteenin jälkeen, Lorenzana kertoi verkkoseminaarissa.

Kotikylässään Salvador on alkanut kalastaa lisäelannoksi. Hän on saanut ministerin lupaaman 200 dollarin avustuksen valtiolta.

– Se ei ole tarpeeksi, mutta on tyhjää parempi, mies sanoo.

Onnekseen hän on löytänyt työtä rahtialukselta, jonka pitäisi lähteä heinäkuun lopussa kuudeksi kuukaudeksi Karibialle.


Fakta

Filippiinit töissä

Koronaviruksen levitessä jopa 400 000 filippiiniläisen vierastyöläisen arvioidaan menettävän työpaikkansa tai osan ansioistaan tänä vuonna.

Yli 92 000 työnsä menettänyttä on palannut kotimaahan koronan takia, kertoo Filippiinien koronatoimia johtanut puolustusministeri Delfin Lorenzana. 200 000 muuta työntekijää on jäänyt kymmeniin eri maihin ja kauppalaivoille odottamaan kotiin pääsyä.

Filippiinien keskuspankki sanoo kulutuskysyntää lisäävien rahalähetysten alenevan tänä vuonna viisi prosenttia vuoden 2019 kokonaismäärästä. Tammi-huhtikuun pudotus oli kolme prosenttia.

Globaalisti Maailmanpankki arvioi, että vierastyöläisten kotiuttama rahamäärä vähenee noin 20 prosenttia – tai 122 miljardia dollaria – tänä vuonna. Luku on huonompi kuin vuoden 2009 finanssikriisissä.

YK:n mukaan joka neljäs ihminen maapallolla hyötyy kansainvälisistä palkkarahojen siirroista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.