Maailma

Yhdysvallat perui Hongkongin erityisaseman – Kiina uhkaa vastatoimilla

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoi Hongkongin erityisaseman poistettuaan, ettei aio keskustella presidentti Xi Jinpingin kanssa.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump sanoi Hongkongin erityisaseman poistettuaan, ettei aio keskustella presidentti Xi Jinpingin kanssa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump määräsi tiistaina Yhdysvaltojen laissa määritellyn Hongkongin erityisaseman lakkautettavaksi.

Kyseessä on Trumpin mukaan rangaistus siitä, että Kiina on kohdistanut painostustoimia Hongkongiin. Samalla Trump allekirjoitti kongressin hyväksymän lain, jotka rankaisevat Hongkongin uusia turvallisuuslakeja toimeenpanevia kiinalaisvirkamiehiä asiakkainaan pitäviä pankkeja.

– Tänään allekirjoitin lainsäädännön ja presidentin asetuksen, joilla Kiina saatetaan vastuuseen aggressiivisista toimistaan Hongkongin kansaa vastaan. Hongkongia kohdellaan nyt kuin Manner-Kiinaa. Ei erityisetuja, ei talouden erityiskohtelua, eikä herkkien teknologioiden vientiä, Trump sanoi lehdistötilaisuudessa.

Valkoisen talon julkaiseman asetustekstin mukaan Yhdysvallat asettaa pakotteita kaikille, jotka toimillaan heikentävät Honkongin demokraattisia prosesseja tai instituutioita. Lisäksi Hongkongin passin haltijoilta poistetaan erivapaudet.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Trumpilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, aikooko hän keskustella Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

– Minulla ei ole suunnitelmia puhua hänen kanssaan, Trump vastasi.

Kiina asettaa pakotteita

Kiinan ulkoministeriö sanoi keskiviikkona Kiinan vastaavan pakotteilla Yhdysvaltojen kansalaisia vastaan sekä vastaa myös pankkeihin kohdistettuihin rangaistuksiin.

– Hongkongin asiat ovat puhtaasti Kiinan sisäisiä asioita, eikä millään vieraalla vallalla ole oikeutta sekaantua niihin, ulkoministeriö sanoi tiedotteessaan.

Uudet turvallisuuslait rankaisevat siitä, minkä Kiinan hallinto määrittelee laveasti kumouksellisuudeksi, itsenäisyysmielisyydeksi, terrorismiksi ja salaliitoksi vieraan vallan kanssa. Näistä rikoksista voi saada jopa elinkautisen vankeusrangaistuksen.

Lain tukijat sanovat sen tuovan vakautta kaupungin vuoden jatkuneiden väkivaltaisten hallituksen vastaisten mielenosoitusten jälkeen. Kriitikot puolestaan sanovat sen tuhoavan Hongkongille luvatut laajat vapaudet, jotka kaupunki sai, kun Britannia luovutti sen Kiinalle vuonna 1997.

Yhdysvallat voi hävitä

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Hongkongin erityisaseman täysi lopettaminen voi lopulta kääntyä Yhdysvaltoja vastaan.

Hongkong oli Yhdysvaltojen kauppakumppaneista se, jossa viennin ja tuonnin erotus oli voitollisin. Yhdysvallat vei viime vuonna Hongkongiin tavaraa 26,1 miljardilla dollarilla enemmän kuin se toi sieltä.

Tilastoviranomaisten mukaan Hongkongissa asui vuonna 2018 85   000 Yhdysvaltojen kansalaista ja siellä toimii yli 1 300 yhdysvaltalaisyritystä. Niiden joukossa on lähes jokainen maan suuryritys.

Lisäksi kaupungissa käytetään paljon amerikkalaisia laki- ja tilitoimistopalveluita.

Valmistelu alkoi toukokuussa

Yhdysvallat aloitti Hongkongin erityisaseman purkamisen myöhään kesäkuussa, jolloin puolustustarvikkeiden vienti lopetettiin ja korkean teknologian tuotteiden vientiä rajoitettiin. Tuolloin turvallisuuslainsäädäntö oli vasta suunnitteluasteella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toukokuussa Trump kommentoi turvallisuuslakisuunnitelmia sanomalla, että aloittaa taloudellisen erityisaseman purkamisen. Hän ei esittänyt etujen välitöntä lopettamista, mutta sanoi Kiinan toimien vaikuttavan kaikkiin Hongkongin kanssa solmittuihin sopimuksiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.