Maailma

EU:n ulkoministerit tapasivat ensi kertaa kasvokkain sitten maaliskuun – Haavisto Hongkongin turvallisuuslaista: "Luovutussopimusta ei enää voida soveltaa"

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan jäsenmaat olivat epävirallisessa kokouksessa melko yksimielisiä sen suhteen, että unionin on kehitettävä yhteinen vastaus Kiinan Hongkongille asettamalle turvallisuuslaille.

Euroopan unionin jäsenmaiden ulkoministerit tapasivat ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen kasvokkain Brysselissä ulkoasianneuvoston kokouksessa maanantaina. Epävirallisessa kokouksessa tunnusteltiin yhtenä asiana jäsenmaiden linjaa vastaukseksi Kiinan toimille Hongkongissa.

Suomesta kokoukseen osallistui ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr). Haaviston mukaan jäsenmaat olivat puheenvuoroissaan melko samansuuntaisia sen suhteen, kuinka Kiinan asettamaan turvallisuuslakiin tulisi suhtautua.

– Kokouksessa todettiin, että turvallisuuslaki antaa Kiinan hallinnolle pitkälle menevän mandaatin itsehallintoalueen suhteen ja korostettiin sitä, että EU:n olisi hyvä reagoida yhdessä toimia tätä vastaan, Haavisto kertoo virtuaalisessa lehdistötilaisuudessa.

– On tietysti totta, että EU:n eri jäsenmailla on erilaisia riippuvuuksia ja taloussuhteita Kiinaan ja ne saattavat maiden kannoissa vaikuttaa. Riitaa siitä, miten huoliin tulisi reagoida, ei tämän päivän keskusteluissa ollut.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toimenpidelistalla viisumipolitiikka

Esimerkiksi EU:n korkea ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell on kannanotossaan sanonut, ettei pidä talouspakotteita oikeana ratkaisuna. Kysyttäessä, jäävätkö toimenpiteet ilman talouspakotteita kosmeettisiksi, Haavisto sanoi merkitystä olevan nimenomaan EU:n yhteisellä linjalla.

– Kuinka paljon kansainvälinen yhteisö voi vaikuttaa lakiin sen jo tultua voimaan jää nähtäväksi. On ihan selvää, että yhteinen EU:n reaktio on se, jolla voi olla merkitystä tässä.

Haaviston mukaan kokouksessa väläytettiin toimenpiteitä, jotka liittyvät EU:n viisumipolitiikkaan sekä kaksikäyttötuotteisiin liittyviin rajoituksiin.

Kuinka paljon kansainvälinen yhteisö voi vaikuttaa lakiin sen jo tultua voimaan jää nähtäväksi.

Pekka Haavisto

ulkoministeri

– Puhutaan sellaisista tuotteista, joihin voisi liittyä ihmisoikeusdimensio, eli kansalaisten valvontaan liittyvä tai tämän tyyppinen dimensio.

Kaksikäyttötuotteella tarkoitetaan tuotteita, joita voidaan käyttää sekä siviilitarkoituksiin että esimerkiksi sotilaallisiin tarkoitusperiin.

– Sitten on jäsenmaiden toimenpiteitä, esimerkiksi viisumikäytännöt tai mahdolliset opiskelijavaihto-ohjelmat ja tämän tyyppisiin asioihin liittyvät toimenpiteet. Nämä tulisivat varmaankin olemaan suosituksia jäsenmaille noudattaa yhteistä politiikkaa.

Luovutussopimukset eivät puheenaiheena

Haaviston mukaan jäsenmaiden ja Hongkongin väliset luovutussopimukset eivät olleet puheenaiheena kokouksessa. Ulkoministeri sanoo, että Suomen sopimus tehtiin erilaisissa olosuhteissa ennen turvallisuuslakia, eikä Haaviston oman käsityksen mukaan luovutussopimusta voi muuttuneessa tilanteessa soveltaa.

–  Esimerkiksi kuolemanrangaistuksen mahdollisuus tapauksessa, jossa henkilö siirrettäisiin Manner-Kiinaan, on ehdottomasti asia, jota on mietittävä tässä uudessa tilanteessa.

Asialistalla oli maanantaina lisäksi erityisesti Latinalaisen Amerikan ja Karibian koronatilanne sekä EU:n ja Turkin väliset suhteet. Lisäksi keskusteltiin muun muassa Libyan sisällissodasta sekä Lähi-idän rauhanprosessista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraava virallinen ulkoasiain neuvoston kokous pidetään syyskuussa.

– Hongkong on ollut esillä niin paljon, että uskon että tämä seuraavassa ulkoasiain neuvostossa tulee asialistalla säilymään.

Tausta

Turvallisuuslaki

Kiinan Hong Kongin itsehallintoalueelle säätämä turvallisuuslaki astui voimaan 30. kesäkuuta.

Turvallisuuslaki teki muun muassa itsenäisyyden ajamisesta, vallankumouksellisuudesta, terrorismista ja salaliitosta vieraiden valtioiden kanssa rangaistavaa. Näistä rikoksista voi saada jopa elinkautisen.

Esimerkiksi itsenäisyyttä tukevan lipun heiluttamista voitaisiin pitää lain nojalla rikoksena.

Laki mahdollistaa kiinalaisten turvallisuusviranomaisten toiminnan Hongkongissa ja mahdollistaa rikoksesta epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan oikeudenkäyntiä varten.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Mankkala
Salainen operaatio
Melko outoa että Haavisto on päässyt lähtemään ulkomaille eikä poliisi ole ottanut hänen passiaan pois kuten muiden rikoksesta epäiltyjen kanssa menetellään. Vai onko ulkoministeriö järjestänyt Haavistolle yhtä salaisen lennon kuin Al-Holista palaaville äideille ja lapsukaisille?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Salainen operaatio
Mankkala: "Melko outoa että Haavisto on päässyt lähtemään ulkomaille eikä poliisi ole ottanut hänen passiaan pois kuten muiden rikoksesta epäiltyjen kanssa menetellään."

Poliisi aika ajoin ottaa passeja haltuunsa ja asettaa matkustuskieltoja, lähinnä siksi että arvellaan epäillyn pakenevan maasta.
Tästä yli viiden miljoonan kansasta nimimerkki Mankkala lienee ainoa joka arvelee että ministeri Haavisto lähtisi maanpakoon. Kertoo paljon Mankkalasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.