Maailma

Nuori demokratia-aktivisti pakeni Hongkongista – "Niin paljon on nyt menetetty kaupungissa, jota rakastan: Vapaus kertoa totuus"

Nathan Law puhui toimittajille 19. kesäkuuta, jolloin hän vielä oli Hongkongissa.
Nathan Law puhui toimittajille 19. kesäkuuta, jolloin hän vielä oli Hongkongissa.

Yksi johtavista demokratia-aktivisteista Nathan Law on paennut Hongkongista. Kiinan säätämä, kiistanalainen turvallisuuslaki tuli voimaan tiistaina. Sen arvostellaan vievän Hongkongin asukkaille suotuja vapauksia.

Law, 26, tuli tunnetuksi yhtenä opiskelijajohtajista niin kutsutuissa sateenvarjoprotesteissa vuonna 2014. Hän sai sen jälkeen vankilatuomion.

Law on antanut useille tiedotusvälineille haastatteluja, joissa hän ei paljasta nykyistä olinpaikkaansa, eikä sitä, milloin hän lähti Hongkongista.

Law puhui keskiviikkona videolinkillä Yhdysvaltain kongressin paneelille. Law sanoo, että hän tiesi etukäteen joutuvansa teosta vastakkain uuden lain kanssa.

– Pelkästään puhuminen hongkongilaisten ahdingosta tällaisessa tilaisuudessa on vastoin uutta turvallisuuslakia, Law kertoi kongressille.

– Niin paljon on nyt menetetty kaupungissa, jota rakastan: vapaus kertoa totuus.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Law'n todistuksen jälkeen edustajainhuone päätti uusista sanktioista Hongkongin ja Kiinan virkamiehiä vastaan, jotka ovat vastuussa uudesta turvallisuuslaista.

– Vaihtoehtoni ovat selkeät: joko pysyn vastedes vaiti tai jatkan, jotta voin varoittaa maailmaa Kiinan autoritaarisuuden laajenemisesta. Tein valinnan, kun päätin todistaa Yhdysvaltain kongressissa, Law kertoi CNN:lle.

Law aikoo jatkaa uudistusten ja demokratian vaatimista Hongkongiin ulkomailta.

– Protestiliike on yhä hengissä. Hongkongilaiset eivät luovuta, Law kertoi BBC:lle.

Law'n muiden aktivistien kanssa perustama Demosisto-puolue päätti lopettaa toimintansa sen jälkeen, kun turvallisuuslaki tuli voimaan.

Vuonna 2016 Law'sta tuli 23-vuotiaana Hongkongin nuorin parlamenttiedustaja. Tuolloin hän vaati, että Britannian entisen siirtomaan asukkaille tulisi järjestää kansanäänestys, jossa he saisivat päättää alueen tulevaisuudesta.

Sen jälkeen kun turvallisuuslaki tuli voimaan, protesteissa on tehty kymmenen pidätystä Hongkongin itsenäisyyden kannattamisesta.

Pidätetyksi on voinut joutua, jos kulkee lipun kanssa, huutaa iskulauseita tai jos laukusta löydetään separatistisia materiaaleja.

Uuden lain mukaan separatistisesta ja terroristisesta toiminnasta voi saada jopa elinkautisen tuomion. Ensimmäinen syyte nostettiin perjantaina: mies oli ajanut moottoripyörällä protestissa päin poliiseja kantaen kylttiä, jossa sanottiin "Vapauttakaa Hongkong, aikamme vallankumous".

Ilmapiiri Hongkongissa on pelokas.

Aiemmin monet kaupat ja ravintolat kannattivat protestiliikettä, mutta nyt julisteita ja iskulauseita on siivottu pois seiniltä syytteiden pelossa.

Hongkongilaiset ovat myös alkaneet poistaa viestejään sosiaalisesta mediasta ja WhatsApp-viestipalvelusta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.