Maailma

Ranskan entiselle pääministerille François Fillonille ehdoton vankeustuomio julkisten varojen väärinkäytöstä

Ranskan entinen pääministeri ja presidenttiehdokas François Fillon poistui vaimonsa Penelope Fillonin kanssa oikeussalista Pariisissa maanantaina tuomion kuulemisen jälkeen.
Ranskan entinen pääministeri ja presidenttiehdokas François Fillon poistui vaimonsa Penelope Fillonin kanssa oikeussalista Pariisissa maanantaina tuomion kuulemisen jälkeen.

Ranskassa oikeus tuomitsi entisen pääministerin ja vuoden 2017 vaalien presidenttiehdokkaan François Fillonin, 66, viideksi vuodeksi vankilaan, joista kaksi vuotta on ehdotonta vankeutta, kertoi ranskalaismedia ja Reuters. Tuomio tuli julkisten varojen väärinkäytöstä.

Myös Fillonin Britanniassa syntynyt vaimo Penelope Fillon, 64, sai kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen, koska hänet katsottiin osalliseksi huijaukseen. Hän sai noin miljoona euroa miehensä parlamenttiavustajana. Työpaikka katsottiin François Fillonin tekaisemaksi eikä Penelope Fillon todellisuudessa tehnyt töitä kuin nimeksi.

Molemmat tuomittiin myös 375 000 euron sakkotuomioihin.

Jutun kolmas syytetty, Fillonin entinen parlamenttiavustaja Marc Joulard tuomittiin myös kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen rahojen ohjaamisesta Penelope Fillonille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pariskunta valittaa tuomioista, sanoivat heidän asianajajansa. Fillon ei joudu telkien taakse ennen sitä.

Tuomari Nathalie Gavarino perusteli Fillonin tuomiota sillä, että tämä edesauttoi heikentämään kansalaisten luottamusta vallanpitäjiin, asetti oman etunsa yhteisen edun edelle ja tavoitteli henkilökohtaista rikastumista.

Oikeuden mukaan pariskunta ei pystynyt antamaan todisteita Penelope Fillonin työtehtävästä.

– Hänet palkattiin tehtävään, joka oli täysin hyödytön, tuomari sanoi.

François Fillon kuunteli tuomiota ilmeettömänä.

Ilman väärinkäytösten paljastumista Ranskan presidenttinä voisi olla Emmanuel Macronin sijasta Fillon. Vuoden 2016 lopussa näytti siltä, että Fillon nousisi itsestäänselvästi presidentiksi kevään 2017 vaaleissa.

Presidentti Nicolas Sarkozyn hallituksen pääministerinä vuosina 2007–2012 toiminut Fillon oli keskustaoikeistolaisen Tasavaltalaiset-puolueen suosikkiehdokas, joka jätti esivaaleissa Sarkozyn kauas taaksensa.

Sarkozyn jälkeen presidenttinä hallitsi sosialistipresidentti François Hollande, joka oli historiallisen epäsuosittu. Hän oli Ranskan ensimmäinen presidentti, joka ei hakenut jatkokautta. Tie oikeistopresidentille oli pedattu.

Rikosepäilyt olivat skandaali, josta huolimatta Fillon jatkoi vaalikamppailua. Hän kiisti väärinkäytökset ja piti kiinni puolueensa presidenttiehdokkuudesta. Fillon myös yrittu leimata rikosepäilyt lokakampanjaksi. Myöhemmin hän myönsi syyllistyneensä arviointivirheeseen.

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella huhtikuussa 2017 Fillon jäi lopulta kolmanneksi. Neljäsosan äänistä vei Macron tyhjästä ponkaisemansa En Marche -liikkeen keulahahmona. Hänet valittiin toukokuussa maan historian nuorimmaksi presidentiksi 39-vuotiaana.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Jannis_H
Toimii
Meillä VKSV keskittyy enimmäkseen -jopa takautuvasti- vain vanhoihin raamatunlauseiden sitaatteihin tai siihen mitä kansanedustajat p u h u v a t.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.