Maailma

Rasismin perinnöstä yritetään päästä eroon patsas kerrallaan

1400-luvulla ensimmäisenä eurooppalaisena Amerikkaan saapuneen Christopher Columbuksen patsas Bostonissa menetti päänsä noin kaksi viikkoa sitten. Columbuksen patsas Richmondissa viskattiin järveen. Niistä haluttiin eroon, koska Columbus kohteli julmasti kohtaamiensa alkuperäiskansojen asukkaita ja symboloi kolonialismia.

Kuluneen kuukauden aikana protestoijat ovat hävittäneet Yhdysvalloissa ja Euroopassa patsaita, joihin ikuistetuilla ihmisillä on kytkös orjuuteen.

Teoksia on kaadettu, sotkettu tai niiltä on viety pää. Joissakin tapauksissa viranomaiset ovat suojelleet patsaita tai päätyneet poistattamaan ne näkyviltä oma-aloitteisesti.

Britannian pääministeri Boris Johnsonin mukaan muistomerkkien poistaminen olisi historian vääristelyä. Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo, että Ranskassa ei luovuta siirtomaa-ajasta kertovista teoksista. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on luvannut panna patsaiden kaatajat vankilaan.

Black lives matter –protestiliike ja patsaiden hävittämisaalto saivat alkunsa, kun valkoinen poliisi surmasi mustan George Floydin tukehduttamalla 25. toukokuuta pidätyksessä Minneapolisissa. Rasismista muistuttavien hahmojen riisuminen jalustalta yhteisvoimin on konkreettinen teko, joka tekee eriarvoisuuden hävittämisen näkyväksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhdysvalloissa konfederaatiojohtajien muistomerkkejä kritisoitiin ja poistettiin jo ennen uusinta protestiaaltoa. Puuvillapelloista elänyt etelä taisteli orjuutuksen puolesta 1800-luvulla. Mihin paitsaihin ikuistetut ihmiset aikoinaan syyllistyivät?

1600-luvulla orjakauppiaana toimineen Edward Colstonin patsas päätyi jokeen Bristolissa Britanniassa kesäkuun alussa.

Charles Linn

Merikapteeni Charles Linniä esittävä veistos Birminghamissa Alabamassa kaatui jo toukokuussa. Ensin se spreijattiin ja sen jälkeen kaadettiin köysillä.

Aluksi protestoijat yrittivät hajottaa samasta puistosta myös konfederaation sotilaiden ja merimiesten muistomerkin siinä onnistumatta. Kaupungin pormestari Randall Woodfin hävitti lopulta 16-metrisen monumentin protestoijien puolesta. Osavaltionsyyttäjä nostaa kaupunkia vastaan syytteen monumentin hävittämisestä, mihin Woodfin on kommentoinut haluavansa vain päästä yli kaupunkia repivistä erimielisyyksistä.

Linn (1814-1882) on Suomen näkökulmasta kiinnostava, sillä hän syntyi Pohjalla Suomen suuriruhtinaskunnassa. Hänen nimensä oli alun perin Carl Sjödahl. Birminghamin perustajiin kuuluva Linn sai 2,5-metrisen pronssiveistoksen nimeään kantavaan puistoon seitsemän vuotta sitten. Hän asettui Mudtown-nimellä tunnettuun kaupunkiin sisällissodan jälkeen vuonna 1871, perusti sen ensimmäisen pankin ja rakennutti ensimmäisen kolmekerroksisen kerrostalon.

Sisällissota oli tuolloin jo ohi. Menestyksekästä kauppiaan uraa Montgomeryssä tehnyt Linn tuki sodassa konfederaatiota kuljettamalla vanhimman poikansa kanssa puuvillalasteja meritse Britanniaan ja Kuubaan kultaa ja muita tarvikkeita vastaan.

He jäivät kiinni, joutuivat sotarikostuomioistuimeen ja vankilaan, josta vapautuivat sodan jälkeen. Linn vauhditti siirtolaisuutta Suomesta rekrytoimalla kotimaasta Birminghamiin kymmeniä työntekijöitä Suomesta. Ennen kuolemaansa Linn edisti yleisten viheralueiden rakentamista ja niiden käytön sallimista.

Älkää tuhotko historiaa, oppikaa siitä, kehotti kyltti Britannian entisen pääministerin Winston Churchillin patsaan edustalla Lontoossa. Teos on peitetty, koska protestoijat sotkivat sitä.

New Yorkin luonnontieteellinen museo ja kaupunki päättivät poistattaa museon edustalta entisen presidentin Theodore Rooseveltin patsaan, jossa mustat ja alkuperäiskansojen edustajat esitetään alempiarvoisina.

Ulysses S. Grant

Entisen presidentin Ulysses S. Grantin (1822–1885) patsas San Franciscossa ei säästynyt, vaikka hän johti Yhdysvaltojen sisällissodassa pohjoisen joukot voittoon etelävaltioita vastaan ja ajoi presidenttinä lakeja, jotka tukahduttivat mustia terrorisoineen Ku Klux Klanin toiminnan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Satojen protestoijien joukko kaatoi patsaan viikko sitten perjantaina, jolloin Yhdysvalloissa vietettiin viimeisten orjien vapauttamisen muistopäivää.

Grantin patsas sai kaatua, koska hän oli viimeinen presidentti, joka omisti toisen ihmisen.

Vaikka Grantin isä vastusti orjuutta, Grantista tuli avioliittonsa kautta epäsuora orjien omistaja. Hänen vaimonsa Julia Grantin perheellä oli orjia, ja Grant johti perheen maatilaa Missourissa, jossa työskenteli kymmeniä orjia.

Naimisiinmenon jälkeen Grantille joko annettiin tai hän itse osti suunnilleen itsensä ikäisen William Jonesin. Grant vapautti Jonesin vuonna 1959, ennen sisällissodan alkua. Grant ei myynyt Jonesia eteenpäin, mitä on tulkittu orjuuden vastaisena eleenä. Grant käytti kuitenkin vaimonsa kanssa tilan orjatyövoimaa talonsa rakentamiseen.

Grant perheineen muutti vuonna 1860 Illinoisiin, jossa orjuus oli kielletty. Julia Grantin oli luovuttava neljästä orjastaan Julesista, Danista, Johnista ja Elizasta, ja hän teki sen vastahakoisesti.

Protesteihin osallistunut Lydia Armstrong otti jalkaansa tatuoinnin, jossa Richmondin Robert E. Leen veistoksesta on jäljellä pelkkä jalusta. Toistaiseksi muistomerkki on paikallaan.

Robert E. Leen muistomerkki on saanut graffiti-kuorrutuksen Richmondissa. Oikeus vastustaa kuvernöörin päätöstä poistattaa kiistanalainen teos.

Robert E. Lee

Konfederaatiojoukkoja johtaneen kenraali Robert E. Leen (1807–1870) patsas on hallinnut Richmondissa katukuvaa 130 vuotta. Orjia omistaneen Leen pronssiveistos kohoaa 6,5 metriin ja painaa 12 tonnia.

Yhdysvalloissa on satoja Leetä esittäviä patsaita. New Orleans poistatti omansa vuosia jatkuneen keskustelun jälkeen vuonna 2017. Charlottesvillessä keskustelu patsaan poistamisesta sytytti samana vuonna väkivaltaisen protestin, jossa äärioikeistolainen James Fields ajoi autolla ihmisjoukkoon ja surmasi ihmisoikeusaktivisti Heather Heyerin.

Viime vuonna Virginian osavaltiotuomioistuin päätti, että sotamuistomerkit pysyvät paikallaan.

Virginian demokraattikuvernööri Ralph Northam ilmoitti kesäkuun alussa poistattavansa Leen muistomerkin Richmondista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Patsas on ollut paikallaan kauan. Mutta se oli väärin silloin ja se on sitä nyt. Se saa lähteä, hän perusteli.

Piirikunnan tuomioistuin kuitenkin päätti pitää patsaan paikallaan. Viimeistä sanaa patsaasta ei ole sanottu, sillä heinäkuun alussa voimaan tuleva laki antaa paikallishallinnoille valtuudet poistattaa patsaitaan.

Lopputulosta odotellessaan protestoijat ovat ottaneet sen ympäristön omakseen. He pitävät sen ympärillä piknikkejä ja nauttivat musiikista. Patsaaseen on heijastettu George Floydin kasvot sekä protestin tunnuskirjaimet BLM.

Leen kytköstä orjuuteen on yritetty vähätellä sosiaalisessa mediassa. Lee ei ainoastaan omistanut orjia, vaan myös taisteli oikeudessa saadakseen pitää orjatyövoimaa vaimonsa isän tiluksilla, kertoo AP-uutistoimisto.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Teppo Vanamo
"Rasismi" pannaan
Mitä jos aloitettaisiin karsimaan etnistä syrjintää poistamalla sana "rasismi" käytöstä? Ihmisestähän ei ole alalajeja (rotuja [race]), on vain suuri määrä alamuotoja (subgenus), joihin kuulumme kaikki - kuka mihinkin - perimämme mukaan. Nykymaailmassa perimät ovat jo niin sekoittuneet, että on aika hankalaa pullistella omilla nukleiinihapoillaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: "Rasismi" pannaan
Ei se rotuerottelu näin helposti ratkea. Ihmisestä ei tosiaan ole olemassa eri rotuja: olemme kaikki kotoisin Afrikasta! Mutta kerropa Ku Klux Klanin jäsenelle tai PS nuorisojärjestön edustajalle, että musta mies tai muslimi on veljesi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: "Rasismi" pannaan
Mites Mankala sitten vaalehiuksisia koskeva pilkka ja syrjintä? Entä jos on isot korvat tai kaksoisleuka? Miksi näihin ominaisuuksiin perustuvaa syrjintää, pilkkaa tai mollaamista sitten täytyy sietää, mutta ihonväriin liittyvä haukkuminen on samaan aikaan miltei pahin teko koko maailmassa?

Muuten, jos patsaita ja historiaa aletaan hävittää, kyllä historia toistaa itseään jos historiasta ei oteta opiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Eetu Nimi
Muistakin patsaita oli tuhottu!
Oli tuhottu mm. holokaustista selvinneiden muistomerkki, naisten oikeuksille pystytetty muistomerkki. mutta jostain kumman syystä Leninin patsas oli säästynyt. Turun Sanomat jatkaa yhä tämän väkivaltaisen vihaliikkeen puolustelua. Puhutaan jostain "rasismin perinteenstä". Ihan samoilla sosiaalisilla oikeutuksilla aikoinaan alkoivat juutalaisvainot Saksassa. Kollektiivinen kosto on väärin! Meistä jokainen on vain yksilönä vastuussa valinnoistaan. Patsaat kertovat historiasta ja niitä voidaan demokraattisesti siirtää arvoisilleen pakoille, mutta se, että sosialistit käyttävät "rasismia" verukkeena vallankumoukseen on väärin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Muistakin patsaita oli tuhottu!
Missä sosialistit ovat käyttäneet rasismia verukkeena vallankumouksen tekoon? Eetu sotkee käsitteitä, joiden merkitystä ei tunnu lainkaan tietävän.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Muistakin patsaita oli tuhottu!
Tuo Lenin patsaan tapaus onkin mielenkiintoinen.Suomessakin on vaadittu Mannerheimin patsaan poistoa mutta Leninin patsaista eivät puhu.Lenin loi viimevuosisadan hirveimmän orjajärjestelmän Gulagin,eli vankileirien saariston.Seuraaja sitten kehitti sen huippuunsaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
S.F.
Pelottava suunta
Pelkään, että pian patsaiden kaataminen ei enää riitä. Seuraavaksi tuhoamisvimma kohdistetaan rasistisiksi leimattuihin organisaatioihin sitten ihmisten omaisuuteen ja lopuksi ihmisiin. BLM-liikkeen puolesta marssineet huomaavatkin tukeneensa anarkisteja ja lopulta murhaajia. Kaikki tämä on koettu maailmanhistoriassa jo aiemmin, aatteiden nimet ovat vain vaihdelleet.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Pelottava suunta
Merkillistä asioiden vääristelyä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jylppy
Vast: Pelottava suunta
Olikohan 70 ja jotain vuotta sitten euroopassa kun oli samankaltaista tasapäistämistä. Eri nimi eri aate, mutta suunta tasan sama.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Pelottava suunta
Näin on, jäljet pelottavat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Pelottava suunta
Noin 90 vuotta sitten Saksassa tasapäistettiin aivan päin vastaisin motiivein. Niistä päällimmäisenä oli rotuerottelu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jylppy
Typerää historian tuhoamista
Alkaako kohta kirjaroviot? Entä kaikki ne talot joissa on nämä henkilöt joskus asuneet tai käyneet, pitääkö nekin rikkoa? Aika monta pressan ja kunkun taloa ja tilusta menis nurin. Pyramidit yms?

Lisää