Maailma

Suomalaisperheiden pako voi motivoida al-Holin leiriin jääneitä lähtemään

Koronavirus voi lisätä halua paeta pakolaisleiriltä. Vapaaehtoinen ruiskuttaa desinfiointiainetta varotoimenpiteenä koronavirusta vastaan leirillä lähellä Syyrian Idlibin kaupunkia.
Koronavirus voi lisätä halua paeta pakolaisleiriltä. Vapaaehtoinen ruiskuttaa desinfiointiainetta varotoimenpiteenä koronavirusta vastaan leirillä lähellä Syyrian Idlibin kaupunkia.

Al-Holin leiri vuotaa. Kolme al-Holin leirillä ollutta suomalaisperhettä pakeni leiriltä ja saapui Suomeen.

Leirin jäti kolme suomalaisnaista ja yhdeksän lasta. Suomalaisten lisäksi Koillis-Syyriassa sijaitsevalta leiriltä on paennut lähiaikoina ruotsalaisia. Kaksi ruotsalaisnaista ja neljä lasta on Dagens Nyheterin mukaan karannut leiriltä viime viikon alussa.

Viime syksyn ja tämän kevään aikana kurdien hallinnoimalta al-Holin leiriltä on paennut useita ryhmiä. Esimerkiksi viime lokakuussa kaksi hollantilaista naista lapsineen pakeni leiriltä.

Turkin lokakuussa alkaneiden Pohjois-Syyriaan kohdistuneiden hyökkäysten myötä pakojen on pelätty lisääntyvän. Turkki onkin onnistunut kurdialueille kohdistuneilla sotilaallisilla toimillaan lisäämään alueen levottomuutta ja kurdien työtaakkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Turkin toimilla alueella on suuri vaikutus. Se on aiheuttanut paineita, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta kommentoi.

Myös koronavirus voi lisätä halua paeta.

Koronapandemian takia valtioneuvoston joulukuinen päätös al-Holin suomalaislasten kotouttamista on toistaiseksi jäissä. Leirillä odottavat voivat tuntea epätoivoa, mutta myös pelkoa, sillä leiri on otollinen paikka koronaviruksen leviämiselle.

Al-Holin leirillä on vielä alle kymmenen suomalaisäitiä ja parisenkymmentä suomalaislasta. Kolmen suomalaisperheen pako voi motivoida jäljelle jääneitä leiriläisiä kokeilemaan onneaan.

– Suomalaisten paolla voi olla vaikutusta. Se osoittaa, että pakeneminen on mahdollista, Alaranta kommentoi.

Leirin olosuhteet ovat vaativat. Neljäsosa kymmenistä tuhansista asukkaista on alle 5-vuotiaita.
Leirin olosuhteet ovat vaativat. Neljäsosa kymmenistä tuhansista asukkaista on alle 5-vuotiaita.

Suomalaisten pakoreitistä on annettu julkisuudessa vain vähän tietoa. Se voidaan sanoa, että reitti leiriltä Turkkiin on vaarallinen, sillä alueella on sotilaallisia toimia.

Alaranta kertoo, että alueella on monenlaisia ryhmittymiä, joista vain osa on valtioiden toimijoita. Tämä lisää matkan riskejä.

– Alueella on hurja määrä erilaisia sotilaallisia johtajia, joiden kohtaaminen voi olla riski. Alueella voi tapahtua kidnappauksia ja lunnasvaatimuksia, mutta on hyvin vaikea sanoa mitä yksittäiset ihmiset matkallaan kohtaavat.

Sotilaallisten toimien lisäksi Koillis-Syyrian olosuhteet ovat ankarat. Al-Holin leiri sijaitsee aavikolla ja lämpötila voi tähän aikaa vuodesta nousta päivisin jopa yli 40 asteeseen.

Syyrian ja Turkin rajalla odottaa uusi haaste – raja on tarkasti vartioitu ja sen ylittämiseksi tarvitaan apua.

Suomen viranomaiset auttoivat leiriltä paenneita Syyrian ja Turkin rajanylityksessä konsulipalvelulain mukaisesti. Viranomaiset myös myönsivät Turkin pääkaupungin Ankaran suurlähetystössä matkustusasiakirjat suomalaisperheille.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Leiriltä pako on voinut kuitenkin olla mahdollista ilman virallista apua.

– Leirillä on valtavasti ihmisiä, ja kysymys ei ole mistään virallisesta valtion toimijasta. Tilanne leirillä järjestyksenpidon ja muun kanssa vaihtelee, Alaranta toteaa.

Se miten pako on leiriltä tapahtunut, ei ole selvää. Suomalaiset ovat voineet lahjoa leirin vartijoita tai käyttää ulkopuolisia salakuljettajia.

– Leirin sisällä pystytään mahdollisesti lahjomaan vartioita. Leirin sisällä on ilmeisesti Isisin toimijoita, jotka pystyvät avustamaan pakenemisessa. Leirillä saattaa olla myös ulkopuolisia toimijoita.


Fakta

Pako Al-Holin leiriltä

Al-Holin leiri on Koillis-Syyriassa sijaitseva pakolaisleiri. Leiri sijaitsee kurdijoukkojen hallitsemalla alueella.

Vuoden alussa arvioitiin, että leirillä asuu noin 68 000 ihmistä. Ulkomaalaisia Isis-taistelijoiden vaimoja ja lapsia oli leirillä vuosi sitten noin 10 000.

Suomalaisia naisia on leirillä nyt arviolta alle kymmenen ja lapsia parisenkymmentä.

Al-holin leiriltä ei voi lähteä vapaasti, sillä se on ympäröity aidalla. Leiri on vartioitu.

Leiriltä voi mahdollisesti paeta lahjomalla vartijoita. Myös leirin sisäiset ja ulkoiset toimijat voivat auttaa paossa.

Leiriltä paon jälkeen tulee päästä rajan yli. Suomalaiset pakenivat Syyrian ja Turkin rajan yli.

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan al-Holin leiriltä paenneet suomalaiset tulivat Turkin rajan yli kolmesta eri pisteestä.

Suomen viranomaisten toimintaa ohjaa konsulipalvelulaki. Ulkoministeriön ja sen edustustojen on otettava huomioon kansainvälisesti hyväksytyt ihmisoikeudet ja muut kansainväliset velvoitteet.

Suomen viranomaiset tekivät yhteistyötä Turkin viranomaisten kanssa perheiden paluun suhteen konsulipalvelulain mukaisesti.

Sunnuntain jälkeen perheille on tehty terveystarkastuksia ja karanteenijärjestelyjä. He ovat vastaanottaneet lastensuojelua ja tavanneet viranomaisia, kuten poliisin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Mikki Nieminen
Auttaminen on riskialtista
2. Maailmansodassa juutalaisia pakenemaan auttaneet siviilit onnistuivat, koska pääsivät toimimaan varjoissa. Kaikkien polkujen ei ole nytkään tarkoituksenmukaista tulla näkyväksi. Eivätkä al-Holista paenneet lapset olisi yksin matkaan kyenneet, aikuisten apu oli tarpeen, vaikka minkä motiivin innoittamana.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.