Maailma

Siirtotyöläiset pakenevat koronavirusta Intian kaupungeista maaseudulle vieden näin ehkä viruksen mukanaan

Intialaiset matkustavat mopon kyydissä Kolkatassa maanantaina rikkoen näin ulkonaliikkumiskieltoa.
Intialaiset matkustavat mopon kyydissä Kolkatassa maanantaina rikkoen näin ulkonaliikkumiskieltoa.

Intian pääministeri Narendra Modi on pyytänyt anteeksi maan köyhiltä koronaviruksen vuoksi määräämiensä rajoitustoimenpiteiden vuoksi. 1,3 miljardia asukasta on määrätty pysymään kotona ja päätöksen toteuttamiseen liittyvä kritiikki kasvaa.

Asiasta kertovat uutiskanavat Al Jazeera ja CNN.

– Pyydän anteeksi ryhtymistä näin ankariin toimenpiteisiin, jotka ovat aiheuttaneet vaikeuksia elämäänne, erityisesti köyhien ihmisten elämään, Modia sanoi Al Jazeeran mukaan puheessaan sunnuntaina radiossa.

– Tiedän joidenkin teistä olevan minulle vihaisia. Mutta nämä kovat toimenpiteet ovat tarpeen tässä taistelussa.

Kolmen viikon ulkonaliikkumiskielto astui voimaan 25. maaliskuuta koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Päätös on kuitenkin iskenyt pahasti maan satoihin miljooniin köyhiin. Moni jää ilman ruokaa ja työtä vaille jääneet siirtotyöläiset ovat joutuneet pakenemaan kaupungeista ja usein kävelemään satojen kilometrien matkan kotikyliinsä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vahvistettujen koronavirustapausten määrä Intiassa nousi sunnuntaina 979:ään ja tautiin kuolleita oli 25.

Hallitus ilmoitti torstaina 20,5 miljardin euron tukipaketista, jolla tarjotaan käteistä rahaa ja ruokaa Intian köyhille. Neljännes maan 1,3 miljardista asukkaasta elää köyhyysrajan alapuolella.

Abhijit Banerjee ja Esther Duflo, kaksi taloustieteen Nobel-palkinnon voittajaa vuodelta 2019, kirjoittivat Indian Express -lehdessä, että köyhät tarvitsevat vielä enemmän apua.

"Ilman tätä kysyntäkriisi kasvaa lumipallon lailla taloudelliseksi lumivyöryksi, ja ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin rikkoa määräyksiä", he kirjoittivat.

Jeetender Mahender, 36-vuotias puhtaanapitolaitoksen työntekijä, on kahden päivän ajan pysytellyt perheensä kotihökkelissä Mumbain slummissa, koska hän ei saa enää palkkaa.

Hänen tilanteensa on epätoivoinen. Kotona ei ole juoksevaa vettä tai wc:tä, perheen ruoka on vähissä.

– Kujat ovat niin kapeita että kun me ohitamme toisia, emme voi tehdä sitä ilman että olkapäämme koskettavat, sanoi Mahender.

– Me kaikki käytämme samaa ulkovessaa ja pienen talomme vieressä asuu 20 muuta perhettä.

Tähän mennessä slummissa on vahvistettu vasta yksi koronatapaus. Paniikki kuitenkin leviää, ja siirtotyöläiset yrittävät päästä keinolla millä hyvänsä pois kaupungista kotikyläänsä vieden mahdollisesti mukanaan koronaviruksen.

Oppositiojohtajat ja jotkut asiantuntijat ovat kritisoineet hallituksen toimia. Heidän mukaansa hallitus ei ole ottanut huomioon sitä, että siirtotyöläiset lähtisivät joukolla pois kaupungeista ja levittäisivät tautia maaseudulle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.