Maailma

Jalkapallojuhlasta tulikin tragedia – Milanossa pelattu Mestareiden liigan ottelu saattoi tehdä Bergamosta Euroopan pahimman korona-alueen

EPA/Paolo Magni
Atalantan pelaajat juhlivat maalia Milanossa 19. helmikuuta. Ottelua pidetään yhtenä syynä siihen, että Bergamossa on niin paljon koronavirustartuntoja.

19. helmikuuta oli suuri päivä pienessä pohjoisitalialaisessa Bergamon kaupungissa.

Kaupungista lähtöisin oleva jalkapalloseura Atalanta pelasi Mestareiden liigan ottelun espanjalaista Valenciaa vastaan.

Joukkueen kotikenttä, Atleti Azzurri d'Italia, on yksi Italian pääsarjan vanhimmista ja huonokuntoisimmista. Se on parhaillaan remontissa, minkä vuoksi seuran Mestareiden liigan ottelut on siirretty 60 kilometrin päähän Milanon San Siro -stadionille.

Mestareiden liiga on iso juttu Atalantalle, joka selvisi kilpailuun ensimmäistä kertaa historiassaan. Niinpä 120 000 asukkaan Bergamosta lähti jopa 45 000 fania Milanoon kannustamaan suosikkejaan.

Tuo keskiviikkoilta oli bergamolaisten juhlaa. Atalanta pieksi vieraansa 4–1. Katsomossa halailtiin ja lyötiin ylävitosia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Juhlat jatkuivat illalla baareissa.

Ensimmäinen tapaus samoihin aikoihin

Kolme päivää aiemmin italialainen Mattia-niminen mies oli mennyt lääkäriin flunssaoireiden kanssa pienessä Codognon kaupungissa 60 kilometrin päässä Milanosta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hän palasi uudestaan päivystykseen kaksi kertaa, jälkimmäisen kerran ottelua edeltävänä päivänä. Hänet lähetettiin kotiin lepäämään.

Kun Mattia meni kolmannen kerran lääkäriin ottelupäivänä ja valitti hengitysvaikeuksia, hälytyskellot alkoivat soida. Kaksi päivää ottelun jälkeen miehen koronavirustesti paljastui positiiviseksi.

Codogno ja kymmenen muuta kylää eristettiin ja ravintolat sekä baarit suljettiin. Kaksi päivää myöhemmin virus oli Bergamossa.

Italian koronaluvut hurjia

Bergamo asetettiin karanteeniin vasta noin kaksi viikkoa ensimmäisiä alueita myöhemmin. Epidemian rajuus on yllättänyt kaikki.

Tiistai-iltana noin 1,1 miljoonan asukkaan Bergamon provinssissa oli todettu lähes 7 000 tartuntaa. Kymmenen miljoonan asukkaan Lombardian maakunnassa, johon Bergamo kuuluu, yli 30 000.

Koko Italiassa tartuntoja oli tiistai-iltana todettu yli 69 000. Viruksen aiheuttamaan sairauteen on kuollut 6 820 ihmistä, viimeisen viikon sisällä jopa 700–800 ihmistä päivässä.

Sairaalat ovat täynnä. Bergamon suurimmassa sairaalassa on 500 tehohoitoa tarvitsevaa ihmistä, kun paikkoja on 100:lle. Ruumishuoneille ja hautausmaille ei enää mahdu arkkuja. Krematorio tuhkaa ympäri vuorokauden, mutta sen kapasiteetti ei riitä. Armeija on kuljettanut ruumiita tuhkattavaksi muihin kaupunkeihin.

Korona levisi stadionilta Espanjaan

Yksi syy epidemian rajuuteen on sairaaloiden toiminta epidemian alkuvaiheissa. Tiistaina Bergamon pormestari Giorgio Gori kuitenkin nimesi myös jalkapallo-ottelun syypääksi siihen, että virus on iskenyt Bergamoon niin rajusti.

– Stadionilla ja sen jälkeen baareissa oli täyttä. Tartuntojen määrä oli sinä iltana varmuudella suuri, hän sanoi videoidussa lehdistötilaisuudessa.

Stadionilla oli sinä iltana myös noin 2 500 Espanjasta matkustanutta Valencian fania. Reilua viikkoa myöhemmin pelistä raportoinut urheilutoimittaja sekä kaksi muuta ottelua seurannutta henkilöä hakeutui sairaalaan Valenciassa. Heillä todettiin koronatartunta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valencia ja Atalanta ratkaisivat neljännesvälierän voiton Valenciassa maaliskuun 10. päivä. Atalanta voitti 4–3 tyhjien katsomoiden edessä.

Viisi päivää myöhemmin lähes kolmanneksella Valencian pelaajista oli koronavirustartunta. Tiistaina ensimmäisen Atalantan pelaajan tartunta varmistui.

Juttua päivitetty 25.3. Korjattu virheellinen tieto: Atalanta voitti Valencian neljännesvälierässä 4–3, ei 4–0, kuten jutussa aikaisemmin sanottiin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Sivustaseuraaja
Ei tervettä päivää
Onneksi rock pelasti minut urheilulta!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.