Uutiset

Tanska otti käyttöön järeät eristykset koronavirustartuntojen estämiseksi ensimmäisenä Pohjoismaana

Tanskassa Aarhusin yliopistosairaalan edustalle nousi drive-in-teltta koronavirustestien ottamiseksi. Tautiepäiltyjen ei tarvinnut poistua autosta testiä varten.
Tanskassa Aarhusin yliopistosairaalan edustalle nousi drive-in-teltta koronavirustestien ottamiseksi. Tautiepäiltyjen ei tarvinnut poistua autosta testiä varten.

– Olemme nyt tuntemattomalla maaperällä. Emme ole koskaan tehneet mitään tällaista aiemmin, sanoi Tanskan pääministeri Mette Frederiksen keskiviikkoiltana, kun maan viranomaiset ilmoittivat uusista, järeistä toimenpiteistä.

Niillä pyritään estämään koronaviruksen aiheuttaman covid-19-sairauden eteneminen.

Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa tartunnat lähtivät viime viikonloppuna jyrkkään nousuun. Tanskassa ja Ruotsissa tartuntoja oli torstaina iltapäivällä yli viisisataa, Norjassa yli kuusisataa. Islannissa tartuntoja oli todettu 85.

Viranomaisten mukaan Suomen tavoin kussakin maassa yksi ihminen on parantunut taudista.

Tanskan hätätila astuu voimaan maanantaina. Koulut, päiväkodit ja yliopistot sulkeutuivat käytännössä heti, mutta opetukseen voi vielä tällä viikolla halutessaan osallistua. Maanantaista eteenpäin oppilaitosten ovet ovat kiinni kaksi viikkoa. Kunnat järjestävät päivystyshoitoa sitä tarvitseville. Isovanhempien ei suositella hoitavan lapsenlapsiaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös kirjastot ja muut julkiset palvelut sulkeutuvat kahdeksi viikoksi. Viranomaiset suosittelevat myös uskonnollisten yhteisöjen ja järjestöjen peruuttavan tapahtumansa. Julkisten alojen työntekijöiden suositellaan jäävän kotiin jos mahdollista. Yli sadan osallistujan tapahtumat on kielletty, ja viranomaiset voivat estää kokoontumiset tarvittaessa.

Ruotsista tuli keskiviikkona ensimmäinen Pohjoismaa, jossa koronavirus vaati kuolonuhrin. Torstaina sairastuneita oli Ruotsissa 557.

Tehohoidossa ollut vanhempi potilas kuoli Tukholmassa. Hänellä oli covid-19:n lisäsi perussairaus, kertoivat viranomaiset. Tukholmassa on tehohoidossa myös toinen koronavirustartunnan saanut potilas.

Ruotsi nosti tiistaina koronaviruksen tartuntariskiarvionsa erittäin korkeaksi, mikä tarkoittaa, että tilannetta hoidetaan epidemiana.Tartuntaketjujen jäljittämisen sijaan Ruotsissa keskitytään vaikeimmin sairastuneiden hoitamiseen.

Yli viidensadan ihmisen kokoontumiset on kielletty torstaista lähtien.

Ruotsi ei ole sulkenut kouluja, mutta Aftonbladetin mukaan Ruotsin koulutusministeri Anna Ekström neuvottelee koulutuksesta vastaavien virkamiesten kanssa tänään torstaina.

Norjassa on Pohjoismaista eniten koronavirustartuntoja. Torstaina iltapäivällä sairastuneita oli yli 687. Norja yrittää hillitä epidemian leviämistä Tanskan tavoin sulkemalla kouluja osassa maata.

– Olemme valmistautuneet lisääntyviin tartuntoihin, sairastuneisiin jotka tarvitsevat tehohoita ja kuolonuhreihin, sanoi Norjan THL:n FHI:n johtaja Camilla Stoltenberg.

Virus on levinnyt etenkin pääkaupungissa Oslossa. Oslon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raymond Johansen kuvasi tilannetta "erittäin vakavaksi". Yli sadan ihmisen kokoontumisia saa järjestää Oslossa vain erityisluvalla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koulut ja päiväkodit esimerkiksi Oslossa ja Bergenissä sulkevat ovensa. Pääministeri Erna Solberg sanoi torstaina pitävänsä mahdollisena, että koko koulujärjestelmä menee kiinni.

– Meidän pitää valmistautua järeimpiin toimiin, joita rauhan aikana on koskaan ollut käytössä, Norjan pääministeri Erna Solberg sanoi torstaina Norjan yleisradioyhtiö NRK:n mukaan.

Maan puolustusministeri Frank Bakke-Jensen on ollut tiistaista lähtien eristyksessä mahdollisen tartunnan takia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.