Maailma

Liberan työehtokantelun näkymät heikkenivät – EU-komissio jatkaa kantelun käsittelyä

Postin työntekijät osoittivat mieltä 21. marraskuuta 2019 Eduskuntatalon edessä. Libera pitää postialan työehtoja epäoikeudenmukaisina Postin kilpailijoille.
Postin työntekijät osoittivat mieltä 21. marraskuuta 2019 Eduskuntatalon edessä. Libera pitää postialan työehtoja epäoikeudenmukaisina Postin kilpailijoille.

Liberan kantelu työehtosopimusten yleissitovuuden purkamiseksi Suomessa on edelleen EU-komission käsittelyssä.

Libera on pyrkinyt kantelullaan osoittamaan, että Suomi toimii EU-perusoikeuksien vastaisesti salliessaan työmarkkinoille työnantajia ja työntekijöitä koskevat yleissitovat työehtosopimukset.

Komissiosta arvioitiin viime viikon perjantaina Lännen Medialle, että kantelua koskevat jatkotoimenpiteet selviävät tulevina kuukausina. Toistaiseksi kantelun menestymismahdollisuuksiin ei oteta kantaa.

EU-komission ensimmäinen vastaus ajatuspaja Liberan kanteluun oli tyly. Komissio ilmoitti 21.10.2019 lähettämässään ilmoituksessa, että kantelun käsittely lopetetaan. Kantelu saapui komissioon reilua vuotta aiemmin, 20.9.2018.

Perusteina kantelun käsittelyn lopettamiselle oli se, että Suomen yleissitovuutta koskevat säännökset ovat tarpeellisia työntekijöiden suojelun kannalta. Siksi ne eivät ole ristiriidassa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden tai perusoikeuksien kannalta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Libera ei tyytynyt komission päätökseen lopettaa käsittely, vaan lähetti 23. tammikuuta 2020 lisäperusteluja esimerkein, kuinka yleissitovuus vääristää kilpailua, on yleisen edun vastainen ja syrjii järjestäytymättömiä työnantajia.

– Ajattelen, että työnantajat ja työntekijät voivat neuvotella järkevästi ilman yleissitovuuttakin, kun lainsäädäntö huolehtii minimistä, sanoo Liberan toiminnanjohtaja Lasse Pipinen.

Libera välitti Lännen Medialle molemmat asiakirjat.

Komissio perusteli lokakuussa 2019 kantelun käsittelyn lopettamista sillä, että yleissitovat sopimukset kannustavat myös työnantajia vuoropuheluun työntekijöiden kanssa.

Muuten olisi vaarana, että työnantajat käyttäisivät rajoituksetta vahvempaa taloudellista neuvotteluasemaansa.

Alakohtainen yleissitovuus voi komission mukaan olla vähemmän rajoittava tapa asettaa palkkaa ja työehtoja kuin kaikkia osapuolia sitova kansallinen lainsäädäntö.

Komissio ottaa kantaa teknologia-alan työehtosopimukseen, jonka Libera toimitti esimerkiksi. Työehtosopimus suosii työnantajan omaa työvoimaa alihankinnan ja vuokratyövoiman sijaan.

Komissio ei pidä tätä kuitenkaan syrjivänä, sillä ehto voidaan perusteella tarpeella suojella omaa työvoimaa riskiltä tulla korvatuksi ja työelämän epävarmuudelta.

Komissio pyytää lisäksi Liberalta esimerkkejä, joissa osoitetaan kuinka järjestäytymätön työnantaja on kärsinyt siitä, että sitä koskee yleissitovuus, mutta se ei saa sopia paikallisesti.

Libera nostaa uudessa vastauksessaan esiin sen, että suurin osa työntekijöitä palkkaavista yrityksistä ei pääse osallistumaan työehtosopimusneuvotteluihin, mutta ne joutuvat noudattamaan muiden neuvottelemia työehtosopimuksia yleissitovuuden kautta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yleissitovat palkankorotukset eivät rajoitu ainoastaan minimipalkkoihin, vaan myös valmiiksi minimiä korkeampia palkkoja on korotettava. Paikallinen sopiminen mahdollistaa Liberan mukaan järjestäytyneille työnantajille lisäkilpailuedun.

Libera arvioi Suomen mallin yhdeksi jäykimmistä maailmassa, ja se estää Suomen työllisyysasteen nousua Pohjoismaiden tasolle.

– Suomen kilpailukyky on heikentynyt. Yhteisvaluutan vuoksi ei ole sopeuttamismahdollisuuksia. Työmarkkinoiden joustoa ei ole, Pipinen sanoo.

Libera nostaa lisäperusteluissaan esille Palvelualojen työnantajien Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n työehtosopimukset, joissa osapuolet ovat sopineet kaksi eri palkkamallia. Toinen koskee Postia ja toinen Postin kilpailijoita.

Liberan mukaan osoitteettoman jakelun palkkamalli on merkittävästi kalliimpi kuin Postin, mikä haittaa Paltaan kuulumattomien ja muun muassa Postin kanssa kilpailevien yritysten edellytyksiä.

Fakta

Kantelu EU-komissiolle

EU-komissioon voi lähettää kantelun mistä tahansa laista, asetuksesta tai EU-maan toiminnasta, joka kantelijan mielestä rikkoo EU-lainsäädäntöä.

Komissio käsittelee vuoden aikana kantelun ja päättää, aloittaako se muodollisen rikkomusmenettelyn kyseistä EU-maata vastaan.

Päätös voi kestää kauemminkin, jos asia on erittäin monimutkainen.

Kantelun käsittely lopetetaan, jos komission näkemyksen mukaan ei ole rikottu EU-lainsäädäntöä.

Komissio voi myös esittää kantelun ratkaisua muualla kuin EU-tuomioistuimessa.

Komissio voi viedä kantelun EU-tuomioistuimeen. Tällöin ratkaisun saaminen voi kestää vuosia.

Jos tuomioistuin toteaa maan rikkoneen EU-lainsäädäntöä, sen täytyy ryhtyä toimenpiteisiin toimiensa korjaamiseksi.

Lähde: EU

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
TJii
Miksi työnantaja ei järjestäydy?
Jos kerran "Paikallinen sopiminen mahdollistaa Liberan mukaan järjestäytyneille työnantajille lisäkilpailuedun", niin miksi jotkut työnantajat eivät järjestäydy?

Esimerkiksi kuljetusalan työnantajaliiton (ALT) jäsenmaksu on 0,14 % maksetuista palkoista, yhden työntekijän osalta (3500 €/kk) jäsenmaksu olisi siis noin 5 €/kk. Lisäkuluja tulisi varmaan myös luottamusmiehestä, mutta pieni olisi sekin kulu. Hyötynä sitten pätevän asiantuntijan neuvot työnantajaliitosta.

En ymmärrä, voisiko joku selvittää tätä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Liberan taustat
Juttu on jotenkin vaillinainen.
Kerrotaan että Libera valitti ja että valitus ei ehkä menesty.
Mutta ei kerrota mikä tämä Libera on, mitä se ajaa, kuka sitä rahoittaa jne.

Liberasta kerrotaan toiminnanjohtaja, Lasse Pipinen.
Tuo ei taida monellekaan sanoa mitään. Mutta jos lueteltaisiin Liberan perustajia niin varmaan asia alkaisi aueta. Ja sekin herättäisi varmaan ajatuksia että Liberan entinen tutkimusjohtaja, nykyinen hallituksen puheenjohtaja, istuu myös eduskunnassa.