Potkut saanut panimotyöntekijä surmasi viisi ex-kollegaansa Yhdysvalloissa

Poliisi tutki ampumisen kohteeksi joutunutta panimoa tuntikausia Milwaukeen kaupungissa.
Poliisi tutki ampumisen kohteeksi joutunutta panimoa tuntikausia Milwaukeen kaupungissa.

Daniel Wallenius

Asemies avasi tulen panimossa Milwaukeen kaupungissa Yhdysvalloissa ja tappoi viisi ihmistä varhain torstaina Suomen aikaa.

Asemies löytyi myöhemmin kuolleena samasta rakennuksesta kuin uhrinsa. Poliisin mukaan hän surmasi itsensä.

Kukaan ei loukkaantunut tapauksessa, joka sattui Molson Coorsin panimoalueella. Alue käsittää yli 20 rakennusta, joissa työskentelee noin 1 400 ihmistä.

Poliisi on kertonut epäillyn olevan 51-vuotias milwaukeelainen mies. Uutistoimisto AFP:n siteeraamien paikallismedioiden mukaan hänet oli irtisanottu samana päivänä.

Medioiden mukaan mies palasi panimon työvaatteisiin pukeutuneena ja alkoi ampua aseella, jossa oli äänenvaimennin. Hänellä oli toisen työntekijän nimikyltti.

Panimo suljettiin useaksi tunniksi, kun poliisi selvitti, onko alueella muuta turvallisuusuhkaa tai lisää uhreja. Ampuja toimi yksin.

Milwaukeen pormestari Tom Barrett kutsui tapausta tragediaksi, joka jättää sanattomaksi.

– Viisi ihmistä meni töihin tänään kuten kaikki muutkin. He luulivat menevänsä töihin ja palaavansa perheidensä luokse. He eivät palaneet, ja on traagista, etteivät he koskaan palaa.

Presidentti Donald Trump puolestaan otti kantaa ampumiseen koronavirusta koskevassa lehdistötilaisuudessa. Hän kutsui murhaajaa häijyksi ja hänen tekoaan kamalaksi.– Olemme perhe täällä Molson Coorsilla ja tämä on käsittämätön tragedia, panimon toimitusjohtaja Gavin Hattersley puolestaan sanoi.

Vuonna 2019 Yhdysvalloissa tapahtui 417 joukkoampumista. Määrä on suurin sen jälkeen, kun kansalaisjärjestö Gun Violence Archive aloitti tilastoinnin vuonna 2013.

GVA määrittelee joukkoampumisen tapahtumaksi, jossa kuolee ainakin neljä ihmistä poislukien tekijä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.