Kolumni: Koronavirus muistuttaa ihmisiä sarsista ja on saanut Hongkongin pelon valtaan

Björn Ådahl

Hongkongin kaduilla riittää vilskettä. Toisin kuin muissa Kiinan suurkaupungeissa jalkakäytävillä on välillä suorastaan tungosta.

Koulut, yliopistot ja monet valtiolliset laitokset on suljettu, mutta taloutta hallitsevat yritykset toimivat normaalisti. Hongkongilaisten on siksi mentävä töihin, vaikka koronavirus kauhistuttaa heitäkin.

Seitsemän miljoonan asukkaan kaupungissa lähes kaikki käyttävät aina hengityssuojaimia kotinsa ulkopuolella. Kysyntä on niin valtava, että niistä on muodostunut huutava pula.

Heti kun jossain on hengityssuojaimia myynnissä, kaupan ulkopuolelle muodostuu satojen metrien jonoja. Suojaimien hinta on moninkertaistunut, eikä kymmenillä tuhansilla ihmisillä ole enää varaa ostaa niitä. Osa köyhistä asukkaista ei uskalla lainkaan mennä ulos ilman hengityssuojaimia. He ovat riippuvaisia sosiaalityöntekijöistä, jotka tuovat heille kotiin ruokaa ja muuta tarpeellista.

Asukkaat syyttävät tilanteesta Hongkongin epäsuosittua johtoa. He katsovat johtajien reagoineen kriisiin aivan liian hitaasti ja kokevat olevansa oman onnensa nojassa.

Koronaviruksen leviäminen lopetti Hongkongia puoli vuotta lamauttaneet väkivaltaiset mielenosoitukset, joilla vastustettiin johtajia ja Kiinaa. Suurella osalla hongkongilaisista ei ole enää minkäänlaista luottamusta johtajiinsa eivätkä he usko, että nämä kykenevät suojelemaan asukkaita.

Monet muistavat myös kauhulla niin kutsuttua sars-epidemiaa, joka tappoi melkein 300 hongkongilaista vuonna 2003. He tekevät siksi nyt kaikkensa estääkseen vastaavan epidemian puhkeamisen.

Hongkongilaiset mittaavat esimerkiksi kuumeensa päivittäin, ja käsiä pestään desinfiointiaineilla mahdollisimman usein. Tämä on myötävaikuttanut siihen, että suhteellisen harvat ovat saaneet virustartunnan tähän mennessä.

Viruskriisi on joka tapauksessa pönkittänyt tyytymättömyyttä hongkongilaisten keskuudessa. Uusia mielenosoituksia on luultavasti luvassa heti, kun kriisistä on selvitty.

Kirjoittaja on Lännen Median avustaja Hongkongissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.