HS: Suomalaisia mukana Ranskan evakuointilennolla Kiinan Wuhanista

Koronavirukseen on sairastunut ympäri maailmaa yli 76 000 ihmistä. Pelkästään Kiinassa tartuntoja on vahvistettu 75 400 ja virukseen on kuollut yli 2 200 ihmistä. WHO:n mukaan on rohkaisevaa, että virus leviää nyt hitaammin, vaikka uusia tartuntoja ilmenee koko ajan.

Koronavirustartuntoja on todettu Kiinan ulkopuolella runsaasti esimerkiksi Etelä-Koreassa. Maan neljänneksi suurin kaupunki Daegu on hiljentynyt keskiviikon jälkeen, kun ainakin 13 ihmisen todettiin saaneen tartunnan kirkossa. Kuvassa kaupungin sairaalaan kuljetetaan potilasta, jolla epäillään tartuntaa.
Koronavirustartuntoja on todettu Kiinan ulkopuolella runsaasti esimerkiksi Etelä-Koreassa. Maan neljänneksi suurin kaupunki Daegu on hiljentynyt keskiviikon jälkeen, kun ainakin 13 ihmisen todettiin saaneen tartunnan kirkossa. Kuvassa kaupungin sairaalaan kuljetetaan potilasta, jolla epäillään tartuntaa.

Reuters

Vanessa Valkama

Kiinan Wuhanista on lähtenyt tänään perjantaina Ranskan järjestämä kotiutuslento, jonka kyydissä on ulkoministeriön mukaan myös suomalaisia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Ulkoministeriö vetoaa yksityisyydensuojaan eikä kerro, montako suomalaista koneessa on tai mitä sen jälkeen tapahtuu, kun kone saapuu Pariisiin aamupäivän aikana. Wuhanissa on ministeriön mukaan edelleen alle kymmenen suomalaista. Ranska on edellyttänyt, että kellään koneeseen nousseista ei ole koronaviruksen oireita.

Torstaihin mennessä Kiinassa koronavirustartuntoja oli vahvistettu yli 75 400, kun muualla maailmassa oli todettu 1 076 koronavirustapausta noin 26 eri maassa. Reutersin laskelmien mukaan Kiinan ulkopuolella virukseen on kuollut 11 ihmistä. Kiinassa kuolemantapauksia on ollut 2 236.

Tällä viikolla todettiin ensimmäiset tartunnat Lähi-idässä, kun Iranissa varmistui keskiviikkona kaksi ja torstaina kolme tartuntaa. Kaksi sairastunutta on kuollut virukseen, kertoo maan terveysministeriö.

Irak on kieltänyt iranilaisten tulon maahan ainakin viikonlopun ajaksi koronavirustartuntojen takia. Iranissa järjestetään tänään parlamenttivaalit.

Iranilaisen IRIB-utuistoimiston mukaan tartunnan saaneiden ei tiedetä matkustelleen Kiinassa tai olleen yhteydessä siellä olleisiin henkilöihin. Viranomaiset selvittävät asiaa.

Etelä-Koreassa raportoitiin 52 uudesta koronavirustartunnasta, mikä nosti maan tartuntatapausten määrän 156:een. Yksi ihminen on kuollut virukseen.

Suurin osa tartunnoista on todettu maan neljänneksi suurimmassa kaupungissa Daegussa, jossa kymmenet ihmiset altistuivat virukselle kirkossa. Viranomaisten mukaan yli 400:lla kirkon jäsenellä on ollut koronavirukseen viittaavia oireita, mutta testejä tehdään edelleen.

Hong Kongissa tartuntoja on varmistettu 69 ja kaksi ihmistä on kuollut.

Torstaina JApani tiedotti, että Diamond Princess -risteilyaluksen kaksi vanhempaa huonokuntoista matkustajaa kuoli virukseen. Heidät oli lennätetty sairaalaan viime viikolla.

Yhteensä tartuntoja on varmistettu aluksella 630. Laiva on ollut karanteenissa helmikuun 3. päivästä lähtien. Satoja oireettomia matkustajia on evakuoitu laivalta tällä viikolla, ja lisää evakuoidaan perjantaina.

Koronaviruksesta odotetaan suurta puheenaihetta, kun maailman johtavien teollisuusmaiden johtajat kokoontuvat G20-kokoukseen Saudi-Arabian pääkaupunkiin Riadiin. Kiina ei lähetä virallista edustajaa kokoukseen.

Koronavirustartuntojen määrä nousi perjantaina, kun vankiloissa eri puolilla Kiinaa vahvistettiin lähes 500 tartuntaa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan perjantaina tiedotettiin 234 uudesta tartunnasta kahdessa vankilassa, jotka sijaitsevat Hubein maakunnan ulkopuolella. Pohjoisen Shandongin maakunnan ja itäisen Zheijangin maakunnan vankiloiden henkilökuntaa on erotettu tehtävistään, koska epidemian leviämisen estämisestä ei ole huolehdittu tarpeeksi hyvin.

Vankiloissa todetut tartunnat lopettivat 16 päivän putken, kun uusien tartuntojen määrä on laskenut Hubein maakunnan ulkopuolella Kiinassa. Koronaviruksen alkulähteenä pidetään maakunnan pääkaupunkia Wuhania, ja suurin osa tartunnoista sekä kuolemantapauksista on todettu alueella.

Myös Hubein vankiloissa on todettu 230 uutta virustartuntaa, viranomaiset tiedottivat perjantaina. Torstain uusien koronavirustartuntojen määrä nostettiin 631 tapaukseen, kun aiemmin päivällä kerrottiin 411 uudesta tartunnasta. Viranomaiset eivät kertoneet, koska vankiloiden tartunnat oli todettu. Keskiviikkona uusia tartuntoja todettiin 349.

Hubei Daily -sanomalehden mukaan maakunnan vankiloista olisi löydetty yhteensä 271 tartuntaa, joista 230 naisten vankilasta Wuhanista. Lehden mukaan vankilanjohtaja on erotettu.

Yhteensä Kiinassa raportoitiin 899 uutta koronavirustapausta torstaina, kun edellisenä päivänä uusia tapauksia oli 394. Epidemian leviäminen on kuitenkin hitainta sitten tammikuun, mitä maailman terveysjärjestö WHO on kutsunut rohkaisevaksi.

Terveysviranomaisen mukaan Hubeissa oli todettu torstaihin mennessä yhteensä yli 62 600 koronavirustartuntaa. Maakunnassa koronavirukseen kuolleiden määrä oli torstaina 2 144, eli 115 enemmän kuin edellisenä päivänä.

Torstaina Hubein pääkaupungissa Wuhanissa todettiin 319 tapausta, mikä on vähiten tammikuun 28. päivän jälkeen. Edellisenä päivänä keskiviikkona uusia tartuntoja todettiin 615.

Uusia kuolemantapauksia todettiin kuitenkin 99, kun keskiviikkona niitä oli 88. Pelkästään Wuhanin kaupungissa yhteensä 1 684 ihmistä on tähän mennessä kuollut virukseen.

Kuolemantapausten määrä nousi 2 236:een, joista suurin osa on Hubeissa. Alue on ja sen pääkaupunki Wuhan ovat yhä karanteenissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Maailma

Maailma

Suomi ja joukko muita EU-maita huolissaan poikkeustoimien vaikutuksesta oikeusvaltioon

Tavallisesti ruuhkainen Lontoon Tower Bridgen alue on hiljentynyt koronaviruksen takia.
Maailma

13-vuotias poika kuoli koronavirukseen Britanniassa – kuolleiden määrä on noussut maassa voimakkaasti viime päivinä

Muistatko vielä ilmastonmuutoksen? Nasan visualisoinnissa maapallo hohkaa metaania, joka on suuri lämpenemisen aiheuttaja.
Maailma

Analyysi: Maapallon valtakeskukset ovat koronaviruksen armoilla – pandemia sammuttaa valot EU:sta ja syrjäyttää Trumpin, selviääkö Kiina voittajana?

Toimittaja Visa Norosen piti koronatestiä odottaessaan olla odotushuoneessa yksin hengityssuojain päällä. Mihinkään ei saanut koskea. Testin tulos tuli muutaman päivän päästä: positiivinen. Kuvauspaikka: Jessen2-kliniikka, Motzstr. 19, Berliini.
Maailma

"Tummaviittainen hahmo istuu liian lähellä ja uhkaa koskettaa" – Visa Noronen toipuu koronaviruksesta ja nauttii elossa olosta, mutta sairauden aikana elämä katosi ympäriltä

Presidentti Jair Bolsonaro (vas.) pitää koronavirusta pikkuflunssana. Terveysministeri Luiz Henrique Mandetta puolestaan uskoo viruksen romahduttavan maan terveydenhuollon huhtikuun loppuun mennessä.
Maailma

"Jotkut kuolevat ja sellaista on elämä" – Brasilian presidentti ei vieläkään usko koronaviruksen vaaroihin

Sotilaspoliisit partioivat Lehelin aukiolla Budapestissa sunnuntaina. Unkarilaisia on kehotettu välttämään liikkumista ulkona 11. huhtikuuta saakka.
Maailma

Unkarissa maanantaina hyväksytty poikkeustilalaki antaa koronaviruspandemian varjolla kaiken vallan pääministeri Orbánille

Maskiin pukeutunut asiakas vieraili supermarketissa Vietnamissa.
Maailma

Hengityssuojaimet pakollisiksi kauppareissulle Itävallassa – Saksa uskoo, että maskeista on hyötyä, kun rajoitteita aletaan purkaa

Suomalaistenkin suosima Italian matkakohde Venetsia on tyhjillään. Vielä ei tiedetä, milloin matkat alkaisivat uudelleen.
Maailma

Sadattuhannet suomalaiset odottavat vähintäänkin 116 miljoonan edestä palautuksia peruuntuneista lomamatkoista – Matkatoimistojen tilit tyhjinä

Italian terveydenhuoltojärjestelmä on kovilla. Koronaviruspotilaita hoitava lääkäri pukeutuneena suojavarusteisiin milanolaisessa sairaalassa.
Maailma

Italiassa ja Espanjassa herää toivo koronaviruksen talttumisesta – uusien tartuntojen määrä näyttää kääntyvän laskuun

Intialaiset matkustavat mopon kyydissä Kolkatassa maanantaina rikkoen näin ulkonaliikkumiskieltoa.
Maailma

Siirtotyöläiset pakenevat koronavirusta Intian kaupungeista maaseudulle vieden näin ehkä viruksen mukanaan