Venäjä voi onnistua hajottamaan vapaan internetin ronkkimalla sitä – tekoäly laittaa netinkäyttäjät lujille

Painostuskeinoina ovat käytössä rajoitukset, rangaistukset ja raha. Kyberturvallisuus on maan johdon näkökulmasta osa yleistä informaation hallintaa.

Presidentti Vladimir Putinin johtama venäjä pyrkii rajoittamaan vapaata internetiä. Tekoälystä on tässä merkittävää apua.
Presidentti Vladimir Putinin johtama venäjä pyrkii rajoittamaan vapaata internetiä. Tekoälystä on tässä merkittävää apua.

Pietari

Markku Saksa

Vapaa internet on suurin uhka Vladimir Putinin vallassa pysymiselle, joten Venäjä yrittää rimpuilla siitä irti. Samaa tekevät muutkin epädemokratian aallon päällä ratsastavat maat.

Kiina ei päästänyt kansainvälistä nettiä ollenkaan maahan päinvastoin kuin Venäjä, jossa oli netin tuloaikana meneillään 1990-luvun demokratiakokeilu.

Kiina loi ympärilleen väkivahvan palomuurin, mutta nyt myöhemmin Venäjällä ei ole enää toivoakaan tehdä samaa. Lampun henkeä ei saada takaisin pulloon.

Ennen kaikki katsoivat valtion television uutisia, mutta nyt venäläiset ovat siirtyneet hankkimaan tietojaan yhä enemmän internetistä. Karkeasti jako on se, että nuoret seuraavat internetiä, vanhat katsovat edelleen televisiota, jonka uutisia valtio kontrolloi.

Putin ei ole jäänyt toimettomaksi, vaan taistelee netin vapautta vastaan monella rintamalla. Hän saattaa hyvinkin onnistua netin nujertamisessa, mutta se ei tapahdu napista painamalla.

Tekoäly muuttaa kaiken, koska sen avulla voidaan analysoida sekunneissa kymmeniä miljoonia viestejä ja poimia niistä hallituksen vastaiset. Silloin Venäjän nettikäyttäjät joutuvat lujille.

Putin ei voi lopettaa nettiä kokonaan, koska se on elinehto esimerkiksi liike-elämälle, mutta hän ei halua nettin kriittisiä kirjoituksia politiikoista, ihmisarvosta eikä keskustelua politiikan ja yhteiskunnan tilasta. Korruptio, ihmisoikeusloukkaukset ja valtion varojen varastaminen ovat myös kiellettyjä aiheita, jos ne liitetään valtaeliittiin.

Venäjän tiedotusministeriö kertoi joulun tienoilla, että maa harjoitteli netistä irrottautumista. Netti toimi kokeen aikana vain Venäjän sisällä ja yhteydet ulos olivat poikki. Syyksi ilmoitettiin kyberhyökkäyksiin varautuminen. Harjoitus onnistui ministeriön mukaan niin hyvin, että tavalliset netin käyttäjät eivät huomanneet kansainvälisten yhteyksien puuttumista.

Kansainvälisissä piireissä Venäjän koetta seurattiin tarkasti, koska se toimi esimerkkinä muille autoritäärisille valtioille siitä, miten internetiä voidaan hallita yhä voimallisemmin valtionjohdon intressien mukaisesti.

Valtionjohto yrittää tukahduttaa kriittisen netin kolmella keinolla. Ne ovat raha, rangaistukset ja rajoitukset. Pehmein ja salakavalin keino on raha. Venäjän valtio on esimerkiksi ostanut suuria nettitoimijoita.

Toisekseen valtiojohto säätää sellaisia lakeja, joiden perusteella ihmisiä voidaan vangita. He esimerkiksi tukevat terrorismia, jos he tiedottavat tulevista mielenosoituksista.

Kolmas keino on yhteyksien katkaiseminen, mikä aiheuttaa suuria haittoja ulkopuolisille. Paras esimerkki on pikaviestisovellus Telegramin nujertamisyritys, joka aiheutti sen, että museot joutuivat keskeyttämään lipunmyyntinsä, Volvolta katkesivat yhteydet huoltotietoihin ja monet pienet yritykset joutuivat eristyksiin. Silloin kun tekoäly tulee, on oopperan lihavan naisen vuoro laulaa hautajaislaulu vapaalle netille.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Pansiosidonnainen
Kohti rajoituksia
Hyvä analyysi tilanteesta. Itsekin olen pohtinut internettiä Venäjällä ja taisi sen laajuus ja vaikuttavuus tulla Putinillekin yllätyksenä. Ja arabimaailmassakin sen kanssa ollaan ihmeissään, kun mielenosoituksia saadaan pystyyn hetkessä. Tulevaisuudessa suuntana on netin käytön rajoitukset, se on selvä. Suomessa ollaan huolestuneita netissä vellovasta vihapuheesta ja viranomaisten maalittamisesta, autoritaarisissa maissa vallanpitäjien arvostelusta pannaan piuhat poikki kaikilta. Muutaman vuosikymmen kuluttua elämme post-internet- aikaa ja muistelemme kaiholla aikoja, kun "ruma sana sanottiin niin kun se on". (Lainaus "Pornolaulusta, san. J. Virtanen)
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »

Maailma

Maailma

Suomi ja joukko muita EU-maita huolissaan poikkeustoimien vaikutuksesta oikeusvaltioon

Tavallisesti ruuhkainen Lontoon Tower Bridgen alue on hiljentynyt koronaviruksen takia.
Maailma

13-vuotias poika kuoli koronavirukseen Britanniassa – kuolleiden määrä on noussut maassa voimakkaasti viime päivinä

Muistatko vielä ilmastonmuutoksen? Nasan visualisoinnissa maapallo hohkaa metaania, joka on suuri lämpenemisen aiheuttaja.
Maailma

Analyysi: Maapallon valtakeskukset ovat koronaviruksen armoilla – pandemia sammuttaa valot EU:sta ja syrjäyttää Trumpin, selviääkö Kiina voittajana?

Toimittaja Visa Norosen piti koronatestiä odottaessaan olla odotushuoneessa yksin hengityssuojain päällä. Mihinkään ei saanut koskea. Testin tulos tuli muutaman päivän päästä: positiivinen. Kuvauspaikka: Jessen2-kliniikka, Motzstr. 19, Berliini.
Maailma

"Tummaviittainen hahmo istuu liian lähellä ja uhkaa koskettaa" – Visa Noronen toipuu koronaviruksesta ja nauttii elossa olosta, mutta sairauden aikana elämä katosi ympäriltä

Presidentti Jair Bolsonaro (vas.) pitää koronavirusta pikkuflunssana. Terveysministeri Luiz Henrique Mandetta puolestaan uskoo viruksen romahduttavan maan terveydenhuollon huhtikuun loppuun mennessä.
Maailma

"Jotkut kuolevat ja sellaista on elämä" – Brasilian presidentti ei vieläkään usko koronaviruksen vaaroihin

Sotilaspoliisit partioivat Lehelin aukiolla Budapestissa sunnuntaina. Unkarilaisia on kehotettu välttämään liikkumista ulkona 11. huhtikuuta saakka.
Maailma

Unkarissa maanantaina hyväksytty poikkeustilalaki antaa koronaviruspandemian varjolla kaiken vallan pääministeri Orbánille

Maskiin pukeutunut asiakas vieraili supermarketissa Vietnamissa.
Maailma

Hengityssuojaimet pakollisiksi kauppareissulle Itävallassa – Saksa uskoo, että maskeista on hyötyä, kun rajoitteita aletaan purkaa

Suomalaistenkin suosima Italian matkakohde Venetsia on tyhjillään. Vielä ei tiedetä, milloin matkat alkaisivat uudelleen.
Maailma

Sadattuhannet suomalaiset odottavat vähintäänkin 116 miljoonan edestä palautuksia peruuntuneista lomamatkoista – Matkatoimistojen tilit tyhjinä

Italian terveydenhuoltojärjestelmä on kovilla. Koronaviruspotilaita hoitava lääkäri pukeutuneena suojavarusteisiin milanolaisessa sairaalassa.
Maailma

Italiassa ja Espanjassa herää toivo koronaviruksen talttumisesta – uusien tartuntojen määrä näyttää kääntyvän laskuun

Intialaiset matkustavat mopon kyydissä Kolkatassa maanantaina rikkoen näin ulkonaliikkumiskieltoa.
Maailma

Siirtotyöläiset pakenevat koronavirusta Intian kaupungeista maaseudulle vieden näin ehkä viruksen mukanaan