Juoksin täysiä rinkka selässä ehtiäkseni interrail-juniin – matkustaminen raiteilla vie kohti hiilineutraaliutta, mutta sitä voisi parantaa parilla keinolla

Ennen kuin junamatkailusta tulee valtavirtaa, siitä täytyisi tehdä aiempaa helpompi matkustusmuoto. Vai kuuluuko matkustamisen edes olla tulevaisuudessa yhtä vaivatonta kuin lentäminen on ollut?

Hampurin päärautatieasema kuuluu junaliikenteen suurimpiin solmukohtiin, kun lähtee pohjoismaista kohti etelää.

Lea Peuhkuri

Daniel Wallenius

Aseman vessan peilistä katsoi takaisin nuutunut olemus. Olin viettänyt edellisen yön nuokkuen ahtaasti istumapaikalla täydessä junassa Kööpenhaminasta Hampuriin.

Sitä ennen olin juossut täysiä pariin otteeseen painavan rinkan kanssa ehtiäkseni junaan; Ruotsin rataverkkoon oli tullut vika, ja osan matkaa korvasi linja-auto, mikä viivästytti aikatauluja.

Hampurissa takana oli vajaa vuorokausi interrailia, ja kulkisin raiteilla – ja lautalla – vielä pari päivää ennen kuin olisin perillä Irlannissa.

Väsynein hetkeni viime kesän lomareissulta muistui mieleen, kun luin EU:n liikennekomissaarin Adina-Ioana Valeanin haastattelua. Valean kaavailee rautateille keskeistä roolia ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

– Kaikkien liikennemuotojen täytyy osallistua, mutta luulen, että etenkin juna on käänteentekevä. Se on aidosti kestävä tapa liikuttaa ihmisiä ja rahtia, romanialainen Valean kertoi Deutsche Wellelle tällä viikolla.

Euroopan liikenteessä suurimmat päästöt, 73 prosenttia, tulevat maanteiltä. Ilmailu tuottaa 13 prosenttia, merenkulku 11 prosenttia ja rautatiet vain 1,6 prosenttia. Alhaiseen päästötasoon vaikuttavat etenkin sähköjunat.

Komission tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä.

Suomen nykyinen hallitus on lyönyt pöytään tätäkin kovemmat tavoitteet: hiilineutraali maa vuoteen 2035 mennessä. Aikaa on 15 vuotta, rippikouluikäisen elämän verran.

Junalla matkustaminen on nyt trendikkäämpää kuin vuosikymmeniin. Aiemmin interreilaaminen kuului monen ikäpolven jaettuihin kesäkokemuksiin ennen kuin halpalentoyhtiöt tekivät pikapyrähdyksistä Euroopan metropoleihin valtavirtaa.

Nyt ilmastonmuutos on muuttamassa kaikkea. Vaikutusvaltainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg jopa purjehti Atlantin valtameren halki ja kulkee maissa junalla, koska hän ei halua lentää. Ruotsissa flygskam (lentohäpeä) on vähentänyt etenkin maan sisäisiä lentoja, mutta myös lentoja ulkomaille. Myös Saksassa lentäminen on vähentynyt jonkin verran.

Muutos on ollut aika nopea. Esimerkiksi Saksan DB-junayhtiö ehti lopettaa yöjunavuoroja vuonna 2016, mutta nyt niitä otetaan liikenteeseen uudelleen. Tässä on kunnostautunut etenkin Itävallan ÖBB. Tammikuussa nukkumaan pääsee Brysselin ja Wienin välillä. Myös Ruotsin SJ aikoo parin vuoden kuluessa tuoda uusia yöjunayhteyksiä Eurooppaan.

Yömatkustaminen houkuttaa säästämään hotelliyöpymisissä.

Kansainvälisestä junamatkailusta tulisi valtavirtaa helpottamalla sitä.

Junamatkailuun tulisi perustaa samanlaisia hakupalveluja kuin lennoissa: yhdellä haulla pääsisi katsomaan vaihtoehdot ja varaamaan matkat. Junamatkojen tulisi olla myös hinnoiltaan kilpailukykyisiä lentoihin verrattuna.

Ja jos matkustaja ei ehdi seuraavalle junavuorolle junan myöhästymisen vuoksi, hän olisi oikeutettu korvaukseen tai esimerkiksi majoitukseen kuten lentoliikenteessäkin.

Junavuoroja tulisi lisätä ja rataverkkoa parantaa selvästi nykyisestä, ilmeisesti joka puolella Eurooppaa, jotta kasvava määrä matkustajia saadaan kuljetettua määränpäihinsä. EU-maiden tulisi myös ratkaista yhteensopivuusongelmat junakalustossa.

Yksi keskeinen ongelma ei häviä parhaillakaan parannuksilla. Junalla matkaaminen vie useimmiten lentämistä enemmän aikaa. Etenkin kun lähtee Suomesta, Keski-Eurooppaan on parin päivän reissu ensin merellä ja sitten raiteilla.

Tarkoittaisiko hiilineutraali Suomi tai EU muun muassa sitä, että ihmiset voivat tehdä hiukan vähemmän töitä, jotta heillä olisi enemmän aikaa matkustaa lomalle junalla?

Se tarkoittaisi myös sitä, että koululaisilla voisi olla hiukan pidemmät lomat.

Vielä yksi kysymys: tuleeko matkustamisen tulevaisuudessa ollakaan yhtä vaivatonta tai edullista kuin lentäminen on ollut? Ehkä nopea, fossiilisiin polttoaineisiin nojaava elämä jää pakostakin vain pariin vuosisataan ihmiskunnan historiassa.

Kenties paluu verkkaiseen elämäntyyliin tekisi meille kiireestä kärsiville jopa palveluksen.

Ehkä nopea, fossiilisiin polttoaineisiin nojaava elämä jää pakostakin vain pariin vuosisataan ihmiskunnan historiassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Eee
Hiilisähkö
Ei ole päästötöntä sähköjunalla niin kauaa kuin hiilellä tehdään sähköä. Tyhmäkin tajuaa....
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Toinenajatus
Uurempi haaste
Junamatkustamisen hitaus ja ympärivuorokautisten yhteyksien puute ovat pieniä ongelmia verrattuna kapasiteetin puutteeseen. Junille matkustetaan tällä hetkellä enimmäkseen lähiliikenteen ja keskipitkien reittien matkoja.
Jos junilla pitäisi hoitaa tuhansien päivittäisten Euroopan sisäisten lentojen matkustajamäärät ei kapasiteetti riittäisi mihinkään.
Miettikääpä, lähes 200 matkustajaa kulkee lentäen kahdessa tunnissa yli 1000 kilometriä. Nykyisillä raideratkaisuilla saattaisi 500 matkustajaa kulkea saman matkan 6-10 tunnissa. (Lukuun ottamatta merten ylityksiä.) Ja yhteyksien määrä ja erilaiset vaihdot vaikeuttaisivat matkustamisen sujuvuutta. Voisiko joku logistikko laskea tätä vähän tarkemmin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Uurempi haaste
Kirjoituksen lopusta: "Vielä yksi kysymys: tuleeko matkustamisen tulevaisuudessa ollakaan yhtä vaivatonta tai edullista kuin lentäminen on ollut? Ehkä nopea, fossiilisiin polttoaineisiin nojaava elämä jää pakostakin... Kenties paluu verkkaiseen elämäntyyliin tekisi meille kiireestä kärsiville jopa palveluksen."

Eli ne, jotka näkevät junassa suuria mahdollisuuksia, ymmärtävät kyllä tilanteen, eli että juna ei toistaiseksi pysty korvaamaan lentoliikennettä kapasiteetillaan eikä nopeudellaan. Kokonaan se ei varmaankaan lentoliikennettä tulekaan korvaamaan ainakaan pitkään aikaan, jos koskaan. Junan käytön lisääminen vaatii isoja panostuksia, joista kirjoituksessa kyllä puhutaan, mutta lopputulemaksi jää, että matkustamista ja sen nopeutta on ehkä silti alettava harkita uudella tavalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ELK
Nostalgiaa
1970-luvulla reilasin montakin kertaa koko kuukauden. Opiskelin Saksassa ja meillä oli kolme pitkää lomakautta vuodessa. Junalla kulkeminen oli oikeastaan ainoa vaihtoehto matkustaa, jos ei "hitchhaikkaamista" lasketa. Lentäminen oli niin kallista, että vain kerran kerran viiden vuoden aikana jouduin lentämään kiireesti hautajaisiin. Yöpymisessä oli oma jännityksensä, sillä koskaan ei tiennyt etukäteen, missä seuraavan yönsä vietti. Ei ollut äppejä, joista katsoa. Paperikartan kanssa edettiin ja kourassa lista retkeilymajoista. Interrail-vihkoseen kirjoitettiin paikkakunta, jonne seuraavaksi haluttiin matkustaa. Ja koska vihkonen oli pieni, myös rivit olivat lyhyitä. Niinpä valituksi tuli lyhytnimisiä paikkakuntia, kuten Bern, Lyon, León.
Nyt olen eläkkeellä ja ajattelin lähteä taas Euroopan kierrokselle junalla, koska aikaa on. Mutta mutta, junailu onkin kallista verrattuna lentämiseen. Ja onko AirBnb-majoituksesta tullut epäsuosittu paikallisten parissa? Tässäpä pähkäilen omatuntoni kanssa, miten asiassa etenen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mietiskelijä
Katse peiliin
Halpa matkustaminen aiheuttaa turhaa matkustamista. Sellainen ei loppujen lopuksi ole kenenkään etu. Ne, jotka eniten ovat olevinaan huolissaan ympäristöstä, tuhoavat sitä eniten. Silloin kun vältön oma etu tai mukavuus on kysymyksessä, unohtuu kauniit periaatteet.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »