Kolumni: Rotan vuosi alkaa uhkaavasti Kiinassa

Björn Ådahl

Kiinassa mielialat ovat yhtäkkiä muuttuneet. Vaikka kansa on jo jonkin aikaa tiennyt, että uudentyyppisen koronaviruksen aiheuttama keuhkokuume on levinnyt ympäri maata, harvat ovat pitäneet tilannetta vakavana.

Päätös asettaa Wuhanin jättiläiskaupungin asukkaat käytännössä matkustuskieltoon on saanut kiinalaiset hätkähtämään. Monet pelkäävät nyt taudin muodostuvan vastaavanlaiseksi epidemiaksi kuin yli 700 ihmistä tappanut keuhkokuume sars vuonna 2002.

Wuhanissa alkunsa saanut tauti ilmeni mahdollisimman huonoon aikaan. Sian vuosi vaihtuu rotan vuodeksi lauantaina, ja kiinalaista uutta vuotta edeltävällä viikolla sadat miljoonat ihmiset ovat palanneet kotipaikkakunnilleen viettääkseen pyhää perheidensä kanssa.

Olosuhteet taudin leviämiseen ovat siten olleet otolliset. Uuden viruksen on todettu tarttuvan ihmisestä toiseen, joten täpötäysissä junissa ja linja-autoissa tartuntavaara on ollut suuri.

Yli kymmenen miljoonan asukkaan Wuhan on eri rautateiden tärkeä solmukohta. Nyt junat eivät enää ota matkustajia sieltä, lentokenttä on suljettu ja julkista liikennettä on rajoitettu madollisimman paljon.

Monet kiinalaiset ihmettelevät, miksi Wuhan on pistetty saartoon vasta nyt, jos tautia kerran pidetään näin vaarallisena. Wuhanin kaupunginjohtaja onkin myöntänyt, että varotoimiin olisi pitänyt ryhtyä jo aiemmin.

Autonomisessa Hongkongissa epäillään kommunistipuolueen aluksi yrittäneen pitää taudin leviämistä salassa. Vaikka virustartuntoja vahvistettiin Japanissa ja Thaimaassa jo viime viikolla, kesti tovin ennen kuin yhdestäkään tapauksesta ilmoitettiin Kiinassa Wuhanin ulkopuolella.

Hongkongissa ollaan vielä katkeria siitä, että puolue piti kauan sarsin leviämistä salassa. Kun puolue vihdoin myönsi tilanteen vakavuuden, sarsiin oli kuollut lukuisia ihmisiä Hongkongissa ja useissa eri maissa.

Puolue vakuuttaa ottaneensa oppia sarsista. Kaikkia salailuun syyllistyviä tahoja uhataan ankarilla rangaistuksilla, mutta Hongkongissa puolueeseen ei silti luoteta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.