Japanilainen ministeri jää isyyslomalle ensi kertaa maan historiassa – "Japani on jäykkä ja ajastaan jälkeen jäänyt yhteiskunta"

Kovan työkulttuurin Japanissa aniharva mies käyttää isyyslomaa. Vuonna 2018 isyyslomalle jäi 6 prosenttia miehistä, vaikka kaikilla on siihen oikeus.

Vain kuusi prosenttia japanilaisista miehistä käytti isyyslomaansa vuonna 2018.
Vain kuusi prosenttia japanilaisista miehistä käytti isyyslomaansa vuonna 2018.

Petteri Lindholm

Istuva ministeri jää isyyslomalle ensimmäistä kertaa koko Japanin historian aikana, uutisoi Britannian yleisradio BBC.

Maan ympäristöministeri Shinjiro Koizumi kertoo jäävänsä kahden viikon isyyslomalle lapsensa ensimmäisten kuukausien aikana. Laskettu aika koittaa myöhemmin tammikuussa.

– Aion jäädä kahden viikon isyyslomalle kolmen kuukauden aikana synnytyksen jälkeen, jolloin äidillä on edessään kovin työ lapsen kanssa, Koizumi sanoi.

– Pidän viralliset tehtäväni ja kriisien ratkaisemisen yhä etusijalla, hän jatkoi.

Koizumi aikoo hoitaa tehtäviään isyyslomalla muun muassa videokonferensseilla ja sähköposteilla. Hänen avustajiensa on tarkoitus edustaa ympäristöministeriä esimerkiksi bisnestapaamisissa, Koizumi kertoo.

Isyysloman aikana Koizumi sanoo menevänsä yhä paikalle parlamentin istuntoihin.

Ympäristöministeri Koizumin suunnitelma nostatti Japanissa jo aiemmin kiivaan keskustelun miesten isyysvapaiden käytöstä.

Koizumi on kertonut suunnitelmistaan viime vuodesta lähtien.

– Japani on jäykkä ja ajastaan jälkeen jäänyt yhteiskunta, mikä näkyy siinä, että [isyysvapaiden] hyödyistä ja haitoista alettiin kiistellä pelkästään sen seurauksena, että kerroin harkitsevani isyysvapaalle jäämistä, Koizumi kommentoi aiemmin BBC:n mukaan.

Japanissa sekä naisilla että miehillä on oikeus jäädä lapsen syntymän jälkeen vanhempainvapaalle enintään vuoden ajaksi.

Vuonna 2018 vain kuusi prosenttia miehistä käytti mahdollisuutta. Vaikka miehillä on oikeus isyyslomaan, työpaikoilla on voimakas odotus siitä, että miehet pysyvät töissä.

Naisista 82 prosenttia käytti äitiyslomaa vuonna 2018.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.