Maailma

Kolumni: Vaikeuskerroin al-Holin leirillä olevien kotiuttamisessa kasvoi – iranilaiskenraalin surma kuumensi tilanteen koko Lähi-idässä

Osastopäällikkö Tero Kurenmaa sisäministeriöstä (vas.) kansliapäällikkö Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä ja alivaltiosihteeri Pekka Puustinen ulkoministeriöstä kertoivat orpolasten kotiuttamisesta tiedotustilaisuudessa joulun alla.
Osastopäällikkö Tero Kurenmaa sisäministeriöstä (vas.) kansliapäällikkö Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä ja alivaltiosihteeri Pekka Puustinen ulkoministeriöstä kertoivat orpolasten kotiuttamisesta tiedotustilaisuudessa joulun alla.

Kierrokset keskustelussa Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaislasten kotiuttamisesta ovat laskeneet sen jälkeen, kun ulkoministeriö joulun alla tiedotti kotiuttaneensa kaksi orpolasta. Pitkään odotetussa hallituksen linjauksessa muotoillaan, että Suomi pyrkii kotiuttamaan kaikki leirillä olevat lapset. Jos lapsen etu vaatii, myös äiti voidaan tuoda Suomeen, vaikka velvollisuutta aikuisten avustamiseen ei muuten ole.

Käytännössä ainakin osa äideistä kotiutetaan, sillä leiriä hallinnoivat kurdit eivät ole olleet valmiita laskemaan lapsia leiriltä ilman äitejään.

Viranomaisten on muodostettava kanta myös siihen, mitä tehdään tapauksissa, joissa alaikäisenä kriisialueelle viety lapsi on tullut täysi-ikäiseksi matkan aikana. Kohdellaanko heitä lapsina vai aikuisina? Ulottuuko auttamisvelvollisuus myös heihin? Lännen Median tietojen mukaan leirillä on ainakin yksi tällainen suomalainen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Entä mahdolliset ottolapset, joilla ei ole aiempaa kytkyä Suomeen?

Leirillä on mediatietojen mukaan noin 30 suomalaislasta, joten tehtävää riittää. Toimintaympäristö Syyriassa ja naapurimaassa Irakissa on mitä on, eikä tuore konflikti Yhdysvaltojen ja Iranin välillä helpota kotiutuksia valmistelevien suomalaisviranomaisten työtä. Jännitteet alueella kohosivat äärimmilleen Yhdysvaltojen surmattua korkea-arvoisen iranilaiskenraalin Qassim Suleimanin ohjusiskussa perjantain vastaisena yönä Irakissa.

Osapuolet ovat sen jälkeen uhkailleet toisiaan, ja koston kierrettä pelätään.

Vaikka kenraalin surmannut isku oli täsmäoperaatio, sen lopulliset seuraukset alueen kokonaistilanteeseen ovat vasta muotoutumassa. Kohotettu valmius kotiutettavia vastaanottavissa sosiaalitoimen palveluissa on voimassa ja suomalaisviranomaisten neuvottelut al-Holin leiriä hallinnoivan kurdihallinnon kanssa käynnissä iskusta huolimatta.

Turvallisuustilanteen heikentyminen ei voi kuitenkaan olla vaikuttamatta neuvotteluihin. Kyse on siitä, miten varmistetaan, ettei kotiutusmatka ole vaarallisempi vaihtoehto kuin leirillä pysytteleminen.

Kurdit ovat kotiutusoperaatioissa avainasemassa leirin hallinnan lisäksi siksi, että luonteva lähtöpaikka kotiutuslennoille on Irakissa sijaitsevan kurdikaupunki Erbilin lentokenttä. Myös orpolapset tuonut lento lähti Erbilistä. Kotiutettavat on saatava turvallisesti ensin leiriltä pois, rajan yli Irakiin ja sen jälkeen vielä lähtökentälle.

Kurdit eivät ole suoranainen osapuoli Yhdysvaltojen ja Iranin kiistassa, mutta sekasortoisessa tilanteessa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

jussi.orell@lannenmedia.fi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.