Trump varoittaa Irania vastaiskusta, jos maa hyökkää Yhdysvaltoja vastaan – iranilainen ministeri vertaa Trumpia Isisiin ja Hitleriin

Presidentti Donald Trumpin mukaan Yhdysvalloilla on tähtäimessään 52 merkittävää iranilaiskohdetta, jos maa toteuttaa uhkauksensa hyökkäyksistä. Perjantain ilmaiskussa surmatun iranilaiskenraalin Qassim Suleimanin ruumis tuotiin sunnuntaina Iraniin.

HOSSEIN MERSADI
Iranin vallankumouskaartilaiset kantoivat kenraali Qassim Suleimanin arkkua ulos lentokoneesta Ahvazin lentokentällä sunnuntaina. Suleiman oli yksi ainakin kahdeksasta ihmisestä, jotka kuolivat Yhdysvaltain ilmaiskussa Bagdadin lentokentällä perjantaina.

Vanessa Valkama

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoittaa Twitterissä, että maa on valmis iskemään takaisin "hyvin nopeasti ja lujaa", jos Iran hyökkää yhdysvaltalaisia tai Yhdysvaltojen omaisuutta vastaan.

Yhdysvaltojen lennokki-isku Bagdadin kansainväliselle lentokentälle surmasi vaikutusvaltaisen iranilaisen kenraalin Qassim Suleimanin ja yhteensä ainakin seitsemän muuta ihmistä perjantaina. Iran on luvannut kostaa Suleimanin kuoleman.

Trump kirjoitti Twitterissä sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa, ettei Yhdysvallat halua enempää uhkauksia.

Trumpin mukaan Yhdysvaltojen kohteena on 52 Iranille kulttuurisesti merkittävää tai "korkean tason" paikkaa, jos Iran toteuttaa uhkauksensa hyökkäyksistä.

Tviittien sarjan jälkeen Iranin viestintäministeri Mohammad Javad Azari-Jahromi kutsui Trumpia Twitterissä" terroristiksi puvussa" ja vertasi tätä esimerkiksi Isisiin ja Adolf Hitleriin, "jotka vihaavat kulttuureja".

– Hän oppii hyvin pian, ettei kukaan voi kukistaa suurta Iranin kansakuntaa ja kulttuuria.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puolustanut perjantain ilmaiskua ja kertonut, että se tehtiin sodan välttämiseksi. Raporttien mukaan presidentti puolusti iskua myös kristillisessä vaalitilaisuudessaan Floridassa lauantaina.

Trumpin mukaan Iranille tärkeiden hyökkäyskohteiden luku symboloi 52 panttivankia, jotka Iran otti "monta vuotta sitten" panttivangikseen. Hän viittaa vuosien 1979–81 panttivankikriisin, jolloin 52 yhdysvaltalaista pidettiin panttivankeina yli vuoden ajan Yhdysvaltojen suurlähetystössä Teheranissa.

Trump jatkoi tviittaamista aiheesta sunnuntaiaamuna.

– He hyökkäsivät meitä vastaan, ja iskimme takaisin. Jos he hyökkäävät uudestaan, mitä vastaan neuvoisin vahvasti, iskemme heitä kovemmin kuin heitä on koskaan ennen isketty, Trump kirjoitti.

Toisessa tviitissä Trump kehuu, kuinka Yhdysvallat on juuri käyttänyt armeijakalustoon kaksi biljoonaa dollaria ja on isoin maailmassa. Trump varoittaa, että jos Iran hyökkää Yhdysvaltoja vastaan, maa lähettää uutta kalustoa heitä kohti "epäröimättä".

Sunnuntaina iranilainen kenraali Abdolrahim Mousavi sanoi valtiontelevision mukaan, että Yhdysvalloilta puuttuu rohkeus sotilaalliseen yhteenottoon Iranin kanssa.

Britannian ulkoministeri Dominic Raab kertoi sunnuntaina puhuneensa Irakin pääministerin kanssa jännitteiden purkamisesta alueella. Hän aikoo keskustella myös maan ulkoministerin kanssa.

EU tiedotti sunnuntaina, että ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Joseph Borrell on puhunut samasta aiheesta Iranin ulkoministerin Javad Zarifin kanssa. Borrell on kutsunut Zarifin Brysseliin keskustelemaan Lähi-idän tilanteesta ja ydinsopimuksen säilyttämisestä.

Reutersin mukaan Irakin parlamentti aikoo äänestää sunnuntain istunnossaan siitä, että hallitus vaatisi Yhdysvaltojen joukkojen vetäytymistä Irakista. Uutistoimiston haastatteleman parlamentaarikon mukaan joukoille ei ole enää tarvetta Isisin kukistumisen jälkeen.

Tällä hetkellä Irakissa on noin 5 000 Yhdysvaltojen sotilasta, joista suurin osa on neuvonantotehtävissä. Perjantain iskun jälkeen Yhdysvallat on ilmoittanut, että se lähettää Lähi-itään noin 3 000 sotilasta lisää.

Monet irakilaiset ja jopa Suleimanin vastustajat ovat syyttäneet Yhdysvaltoja siitä, että ainakin kahdeksan surmannut ilmaisku Irakin maaperällä voi johtaa uuteen sotaan maassa.

Tuhannet iranilaiset saattoivat sunnuntaina Irakista tuotua Qassim Suleimanin arkkua läpi Ahvazin kaupungin.

Lauantaina kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat ilmaiskussa kuolleiden surumarssiin Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Väkijoukosta kuului "Kuolema Amerikalle"-huutoja. Iskulausetta huusivat myös Iranin parlamentaarikot istunnossa, joka näytettiin valtiontelevisiossa sunnuntaina.

Perjantain ilmaiskussa kuolleen Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajan Suleimanin ruumis palautettiin Iraniin sunnuntaina.

Tuhannet mustiin pukeutuneet surijat marssivat läpi Ahwazin kaupungin, jonne lippuun kääritty arkku tuotiin. Suleiman haudataan tämän kotikaupunkiin Kermaniin tiistaina.

Iranin yleisradioyhtiön mukaan Iraniin on lennätetty myös perjantain ilmaiskussa kuolleen, Iranin tukeman Hashed al-Shaabin varajohtaja Abu Mahdi al-Muhandisin ruumis.

Twitter-uhkailua arvostellaan Yhdysvalloissa

Trumpin sunnuntaista uhkausta kulttuurisesti tärkeisiin kohteisiin hyökkäämisestä on arvosteltu Yhdysvalloissa. Uutistoimisto Reutersin mukaan moni asiantuntija pitää kulttuurisiin kohteisiin iskemistä sotarikoksena.

Tätä mieltä on esimerkiksi presidentti Barack Obaman hallinnon kansallisen turvallisuuden entinen neuvonantaja Colin Kahl.

– Trump ei ehkä välitä sotatilan laeista, mutta puolustusministeriön suunnittelijat ja asianajajat välittävät, Kahl kirjoittaa Twitterissä.

Myös johtavat demokraattipoliitikot ovat arvostelleet Trumpin Twitter-uhkailua yhdysvaltalaisten turvallisuuden vaarantamisesta ja sodan lietsomisesta.

Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Robert O'Brien sanoi Fox News -utuiskanavalla, että Trump yrittää tehdä tviiteillään selväksi Iranliaislle, että "tämä on heille hyvin huono tie". O'Brienin mukaan iranilaisten tulee olla hyvin varovaisia, tai seuraukset ovat vakavia.

Trump on kertonut, että perjantain ilmaiskun tarkoitus oli estää tulevat hyökkäykset Yhdysvaltoja vastaan. Samaa on kertonut maan puolustusministeriö.

Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei on luvannut kostoa, ja hän julisti kolmen päivän suruajan maahan perjantaina.

Lauantai-iltana Iranin tukema Kataib Hizbollah -shiiajärjestö varoitti, että irakilaisjoukkojen pitäisi pysyä ainakin kolmen kilometrin päässä amerikkalaisten tukikohdista sunnuntai-illasta alkaen.

Bagdadissa pidetyn suuren surukulkueen jälkeen lauantai-iltana kaupungissa ammuttiin raketti Yhdysvaltojen lähetystön lähelle raskaasti vartioidulle niin sanotulle vihreälle vyöhykkeelle. Lisäksi kranaatti osui lähelle Jadriyan asuinaluetta, ja ainakin viisi ihmistä haavoittui.

Kaksi muuta rakettia osui Baladin lentotukikohtaan Bagdadin pohjoispuolella. Irakin armeija on tiedottanut, etteivät iskut ole vaatineet kuolonuhreja. Uutistoimisto Reutersin mukaan kukaan ei ole ottanut välittömästi vastuuta iskuista.

Juttua päivitetty 5.1. kello 14.18: Lisätty uusia tietoja reaktioista ja kaksi tuoretta kuvaa hautajaissaattueesta Irakista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (27)

Vastaa
Kommentattori
Auttaako vaaleissa vai ei
Mielenkiintoista nähdä, nostaako tämä Trumpin kannatusta tulevissa vaaleissa. Voi myös olla että kun kertoo näin avoimesti sotimiseen käytettävän rahamäärän, niin joku jopa tajuaa että 2000 miljardilla veronmaksajien rahaa voisi tehdä aika paljon hyviä asioita sotimisen sijasta tai alentaa veroja varsin runsaasti. Jos nyt oikein laskin niin tämähän tarkoittaa yli 5000 dollaria jokaista yhdysvaltain kansalaista kohden, mikä olisi aikamoinen summa jokaisen arjessa. Käytännössä toki suuri osa veroista kerätään yrityksiltä, eikä kansalaiset ihan suoraan maksa näin paljoa sotimisesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Trump on suositumpi kuin kukaan edeltävä presidentti vaalikauden tässä vaiheessa, uudelleen valinta on siis käytännössä varma. Olen miettinyt miksi Euroopassa ei ymmärretä islamin vaaraa vaan tässäkin tapauksessa löytyy Iranin vallahimon hyväksyjiä ja ymmärtäjiä. Tällä hetkellä vain Trump on Iranin ydinaseen esteenä ja onneksi Trumpilta löytyy päättäväisyyttä asian hoitamiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Kyllä islamisaation vaarat ymmärretään länsimaissa. Jos Irania aletaan pommittaa, niin nähdäkseni se tarkoittaa juurikin islamilaisesta maasta tulevien turvapaikanhakijoiden uutta aaltoa Eurooppaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Niin,jos vanhan merkit paikkansa pitää niin jos Iranissa alkaa sota niin muslimeja meille alkaa tulla samoista maista kun Syyrian sodan alkaessakin.Somaliasta,Agfanistanista ja Iranista.Syyrialaisia tuljoista 2015. oli alle 4%
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ari Hyvönen
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Koba ja Kommentaattori, islamilaisia ei tule kun niitä ei päästetä maahan. On aika ottaa pää pensaasta ja alkaa käyttäytyä itsenäisen maan tavoin kuten vaikka Viro, Brysselille voimme viitata kintaalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kommentattori
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Ari Hyvönen, takaatko laittaa rajat kiinni jos väkeä alkaa vyöryä hallitsemattomasti Suomeen? Miten ajattelit asian toteuttaa käytännössä, mikäli Suomen hallitus ei ole samaa mieltä asiassa? Hallitus toki pystyy helposti estämään hallitsemattoman liikehdinnän, mutta yksittäisen kansalaisen mahdollisuudet ovat varsin vähäiset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Citizen
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Suomeen tuli 2015-2017 tosiaan lähes satatuhatta turvapaikanhakijaa. Hallituksessa olivat persut, keskusta ja kokoomus. Nykyinen hallitus tuskin tekee samaa virhettä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Usan sotateollisuus on suurelta osalta kotimaista, eli työllistää jenkkejä, jotka maksavat veroja kerrannaisvaikutuksineen yritysten lisäksi. Sotateollisuuden tuotteet ovat oikeastaan romua. Osa romusta voidaan hyödyntää sotaoperaatioissa ja osa myydään sitä haluaville. Sota on mainoskampanja, jossa tuotteita esitellään. Tuotteita, joita ei saada kaupaksi, romutetaan ja kierrätetään. Kuinka paljon kustannuksia lopulta tulee kansalaista kohden, voidaan laskea monella tavalla. Yhdellä tavalla laskettaessa kyseessä on taloudellisesti valtavan raskas operaatio ja toisella tavalla laskien kansalaiset hyötyvät jopa rahallisesti. Täytyy aina muistaa, että, raha ei pysähdy koskaan, vaan kiertää koko ajan sekä rikkaille, että köyhille. Rikas ei tee rahalla mitään, ellei hän voi ostaa köyhien tekemiä tavaroita ja palveluksia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Auttaako vaaleissa vai ei
Ari Hyvönen: "Trump on suositumpi kuin kukaan edeltävä presidentti vaalikauden tässä vaiheessa, uudelleen valinta on siis käytännössä varma."

Uudelleenvalinta ei ole varma, niin paljon voi vielä tapahtua.
Mutta katsotaan noita suosiolukuja. Tässä itse Gallup-yhtiön tulokset.

Trumpin suosio koko kauden ajalta 40%, nyt 45%.
Tässä muiden presidenttien suosio kolmannen vuoden joulukuussa
George W. Bush 58%
Bill Clinton 51%
George H.W. Bush 51%
Ronald Reagan 54%
Jimmy Carter 53%
Richard Nixon 50%
Dwight Eisenhower 75%.
Ei ole siis Trump suosituin, noin moni meni ohi, jopa Nixon.

Obama jäi vähän jälkeen, 43%. Tuo luku on Obaman ensimmäiseltä kaudelta. Obaman suosio toisen kauden kolmannen vuoden joulukuussa oli 48% ja viimeinen mittaus ennen vallanvaihtoa toi 59 prosentin suosion.

Toinen hyvin luotettava laitos Quinnipiac University poll ilmoitti juuri että 52% katsoi Trumpin ajaneen henkilökohtaista etuaan Ukraina-puhelinsoitossa. Saattaa vaikuttaa vaaleissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
yxxy
USAn sotakoneisto ei voi lepäillä kaiken aikaa...
Sotiminen on ollut Yhdysvalloille myös toisen tason suurta bisnestä minkä tosin kansa lähinnä joutuu maksamaan. Mutta suuret teollisuusyritykset sotakaluston valmistajina, heidän isoilla "pampuilla" on yhteyksiä maan hallintoon.
Iskikö Trump kuitenkin vikaan kun saattoi saada aikaan hallitsemattoman painajaisen....?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
NATO maiden ei kannata/tarvitse sotatilanteessa ottaa vastaa vihollismaasta tulevi "pakolaisi/turvapaikanhakijoita"=vihollisia ! Suomi NATOon!

Veterator
Vast: !
Lievästi ilmaistuna täysin toteuttamiseen otin ja jopa laiton ajatus. Marion liittyminen tietysti suojelisi Suomea Venäjän aggressioita vastaan. Mutta pakolaisten kohdalla kyse on siviileistä, ja siviilien kohtelusta on omat sääntönsä ja lakinsa
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: !
t.a. tuumii: "NATO maiden ei kannata/tarvitse sotatilanteessa ottaa vastaa vihollismaasta tulevi "pakolaisi/turvapaikanhakijoita"=vihollisia ! Suomi NATOon!"

Tarkoittaako t.a. sitä että jos Trump ajaisi maansa sotaan niin muut Nato-maat olisivat myös sotatilassa?
Onko t.a. varma että kutakuinkin koko maailman tunnustama pakolaissopimus voitaisiin noin vain heittää romukoppaan?

Trump nyt yrittää varmistaa uudelleenvalintansa. Jos tuo onnistuu niin vuodesta 2025 alkaen USA:lla on joku muu presidenttinä.
Nyt Suomella on hallitus joka ei hae Nato-jäsenyyttä, ja kansa jonka keskuudessa jäsenyyden kannatus vähenee.
Jos nyt sitten 2024 vaalien jälkeen tulisi hallitus joka haluaisi Natoon liittyä niin pitäisi järjestää se kansanäänestys joka Tasavallan presidentin mukaan on itsestäänselvyys näin tärkeässä asiassa.
Jos nyt kuitenkin kaikki nämä läpäistäisiin ja hakemus jätettäisiin niin sellaiset kymmenen vuotta prosessiin menisi. 2030-luvun puolessa välissä maailma saattaa kuitenkin olla kovin erilainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hankala
Jännä
Toiset saa vapaasti tehdä pommi-iskuja ja toiset taas ei... Onko ratkaisevana tekijänä ihonväri vaiko uskonto?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Alf
Vast: Jännä
Ei kumpikaan. Ratkaisevana tekijänä ovat ase- ja muun sotateollisuuden tähtitieteelliset liikevoitot.

Kaikessa on kysymys rahasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Sodat ovat erittäin kannattavaa liiketoimintaa
Yhdysvaltain 34. presidentti Dwight D. Eisenhower toi vuonna 1961 pitämässään jäähyväispuheessa esiin uuden termin "military–industrial complex" eli "sotateollinen kompleksi". Se koostuu taloudellisista toimijoista, poliitikoista ja sotilashenkilöistä joiden yhteinen etu on tavaroiden ja palveluiden tuottaminen sotilaallisiin tarkoituksiin ja jolla on taloudellisen vaikutusvallan lisäksi myös poliittista vaikutusvaltaa.

Näin jälkeenpäin voimme vain todeta, että hän tiesi aivan tarkalleen mistä puhui.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ValHalla
Nyt Trump on ok.
Nyt kun Trump aloitti sodan, hän on yhtäkkiä oikea valtiomies, saatte nähdä. Medioiden ääni kellossa muuttuu nyt.

Ma1675
Heh.
Molemmat osapuolet on kyllä niin vajaita päästään, että turha ruikuttaa yhtään.. Ei Iranilaiset ole yhtään sen puhtaampia pulmusia, kuin Trumpkaan..

Vast: Heh.
Eivät todennäköisesti olekaan...mutta amerikkalaiset tienaavat sodankäynnillä huomattavasti enemmän kuin iranilaiset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Alkaa Iranin propaganda olemaan kuin "neuvostoliitossa"/P-Koreassa!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taito
Vast: !
Taikka Suomen ulkoministeriössä!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: !
Propaganda on kuin Persujen päämajasta, jonka tiedotteiden varassa on näitten herrojen käsitys maailman menosta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jaguar_XJ8
Puolangan kokoinen öljykenttä
Jos Yhdysvaltojen ja Iranin välille syttyy sota niin Yhdysvallat pystyy tuhoamaan Iranin sotakaluston muutamassa päivässä sillä Iranin sotakalustolla ei tee yhtään mitään
kun se vaan on liian vanhaa.

Jos sota syttyy niin kaikkein tärkeintä on tuhota Iranissa kaikki ne kohteet joissa rikastetaan uraania / valmistetaan ydinohjuksia ja atomipommeja sillä Iran ei saa missään nimessä alkaa käyttämään niitä tuhotakseen naapurimaita.

Yhdysvallat tahtoo sodan avulla saada Iranin raakaöljyn / öljykentät.

”Iranista löytyi lähes Puolangan kokoinen öljykenttä – Maan öljyvarat kasvoivat kolmanneksella

Kentän arvioidaan pitävän sisällään noin 53 miljardia tynnyriä raakaöljyä. Öljy-yhtiö BP on arvioinut Iranin öljyvarojen suuruudeksi ennen löytöä vajaat 156 miljardia tynnyriä. Maan öljyvarat on rankattu maailman neljänneksi suurimmiksi. Irania suurempia öljyntuottajamaita ovat vain Irak, Venäjä, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat”.

Öljy ei lopu sataan vuoteen joten sen takia ei tarvita sähköautoja / ainoastaan sähköautoja tarvitaan autoilun päästöjen vähentämiseen.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Ottaako Trump mallia?
ISIS sai koko maailman raivoihinsa kun se alkoi systemaattisesti tuhota kulttuurimuistomerkkejä Irakissa ja Syyriassa, Palmyrassa tehtiin erityisen suurta tuhoa.
Toki ISIS kyllä ymmärsi myös rahan päälle ja ennen tuhoamista myi pimeillä markkinoilla muinaisesineitä.

No nyt Trump on taas twiittaillut ja antanut viitteitä että myös hän olisi valmis tuhoamaan kulttuurikohteita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Ottaako Trump mallia?
Näyttäisi siltä että Trump on isislinjoilla tässä, hän kun twiittasi:
"These Media Posts will serve as notification to the United States Congress that should Iran strike any U.S. person or target, the United States will quickly & fully strike back, & perhaps in a disproportionate manner."

Eli Trumpin mukaan tarpeen tullen vastaisku voi olla suhteeton.

Tosin nyt on viitteitä siihen suuntaan että Trump uskoisi kulttuurikohteiden tuhoamisen olevan sotarikos ja hän ehkä luopuu aikeistaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.