Oliko uusi ilmaisku Bagdadin pohjoispuolella valetta? – Irakin valtiontelevisio syyttää Yhdysvaltoja, mutta nyt jo Irakin armeijakin kiistää iskun

Uudesta ilmaiskusta Bagdadissa liikkuu ristiriitaista tietoa. Väitteet uudesta iskusta tulivat vain päivä sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen ohjusiskussa kuoli Iranin Quds-erikoisjoukkojen komentaja Qassim Suleimani.

Irakin armeijan kuvassa näkyvät Bagdadin lentoasemalla Yhdysvaltojen perjantain vastaisena yönä tekemän iskun seurauksena palavan auton jäänteet. Kuvituskuva eilisen iskusta.

Vanessa Valkama

Irakin valtiontelevisio uutisoi aikaisin lauantaina, että Irakissa Bagdadin pohjoispuolella olisi tehty uusi ilmaisku. Televisio syyttää iskusta Yhdysvaltoja. Uutistoimisto Reutersin mukaan Irakin armeija on kuitenkin kertonut, ettei ilmaiskua tapahtunut.

Paikallisen median mukaan isku olisi tapahtunut myöhään perjantaina Bagdadin pohjoispuolella Tajin alueella valtatiellä.

Vielä varhain lauantaina irakilaiset PMF-joukot kertoivat, että iskussa olisi kuollut kuusi ihmistä ja haavoittunut kolme ja se olisi osunut lääkintäsaattueeseen. Reutersin mukaan nyt myös PMF-joukot ovat tiedottaneet, ettei ilmaiskua lääkintäsaattuetta vastaan tapahtunut.

Myös Yhdysvaltain johtama Isisiä vastaan taisteleva koalitio kiisti lauantaiaamuna, että Yhdysvallat olisi iskun takana. Koalition tiedottaja kirjoitti viestipalvelu Twitterissä, että koalitio ei ole toteuttanut ilmaiskuja Pohjois-Bagdadissa Tajin lähellä lähipäivinä.

Useat mediat ovat raportoineet, että väitetyn iskun kohteena olisi ollut Hashed al-Shaabi -joukkojen komentaja.

Yhdysvaltojen ohjusisku surmasi Iranin vallankumouskaartin Quds-erikoisjoukkojen komentajan, kenraali Qassem Suleimanin perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä. Suleiman oli yksi Iranin vaikutusvaltaisimmista henkilöistä.

Irakin mukaan iskussa kuoli myös Iranin tukeman Hashed al-Shaabin varajohtaja Abu Mahdi al-Muhandis. Yhteensä iskussa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä.

Yhdysvaltojen puolustusministeriön mukaan presidentti Donald Trump antoi käskyn iskuun. The New York Timesin mukaan Trump on vakuuttanut, että isku tehtiin, jotta sodalta vältyttäisiin.

Demokraatit ovat kyseenalaistaneet iskun motiivit ja liittäneet sen Trumpin lähestyvään virkarikosoikeudenkäyntiin ja ensi syksyn presidentinvaaleihin.

Pian tapahtuneen jälkeen Iran vannoi kostavansa iskun. Asiantuntijat ovat arvioineet, että vastaisku on todennäköinen, kun Yhdysvaltojen ja Iranin välinen konflikti on syventynyt jo pitkään.

Televisioyhtiö CNN kertoo, että Yhdysvallat ilmoitti perjantaina lähettävänsä tuhansia sotilaita Lähi-itään. Aikaisemmin samana päivänä Yhdysvaltojen Irakin-suurlähetystö kehotti Yhdysvaltojen kansalaisia lähtemään Irakista välittömästi.

Irakin PMF-joukot järjestävät suuret hautajaiset Suleimanille ja muille Yhdysvaltain perjantain iskussa kuolleille. Reutersin mukaan tuhannet olivat kerääntyneet Bagdadiin hautajaisia varten aikaisin lauantaiaamuna.

Juttua päivitetty 4.1. kello 9.55: Lisätty uusia Reutersin tietoja siitä, että Irakin armeija ja PMF-joukot kiistävät uuden iskun tapahtuneen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
JMS
Ilmaisku II
Aiemmin olisin ainakin halunnut uskoa Yhdysvaltain versioon tapahtumista, mutta nyt en ole enää aivan niin varma.
Olemme siirtyneet totuuden jälkeiseen aikaan, kenties pysyvästi....?
Israel tuskin lähtisi näin äkkiä omin päin kuokkimaan tunkiolle, ja Englanti/ Ranska kuuluvat koalitioon.
Ikävä kyllä näyttää vahvasti siltä, että Trumpin omat neuvonantajat ovat käskeneet välttää tilanteen kärjistämistä totuuden kertomisella, ja ovat valinneet hämäyksen ja valheen tien.
Tästä ei mitään hyvää voi seurata.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muumimamma
Vast: Ilmaisku II
Niin,olemme siirtyneet totuuden jälkeiseen aikaan jo aikoja sitten.Varsinkin viime vuosina se on lisääntynyt.Liiottelu jopa valehtelu on arkipäivää.Kaikki media kilpailee keskenään.Kuka saa makeimman jutun,se menee uutiskynnyksen yli.Oli totta tai ei,seurauksista välittämättä.Kohulla saa rahaa,mutta totuudella välttämättä ei saa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ma1675
No nii
Nyt on siis kaikilla muilla oiva tilaisuus päästä eroon, omaa agendaa vastustavista hyypiöistä.. Irakin, Iranin, ja Venäjän iloiset vekkulit tekee tarpeellisia ilmahyökkäyksiä, tai sellaisiksi naamioituja hyökkäyksiä.. kaikki on vaan plussaa.. Pääsee vastustajista eroon, ja syytetään vielä Yhdysvaltoja..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Alf
Kaikessa on kysymys rahasta
"The New York Timesin mukaan Trump on vakuuttanut, että isku tehtiin, jotta sodalta vältyttäisiin."

Uskokoon ken tahtoo mutta ei tehty. Isku tehtiin nimenomaan sodan sytyttämiseksi koska aseteollisuus on määräävä voima USA:n taloudessa ja ilman sotia sen aseteollisuus ei menesty eikä näinollen tuota myöskään tähtitieteellisiä liikevoittoja.

Ihan samasta syystä USA:n aselakien kiristäminen on osoittautunut käytännössä täysin mahdottomaksi.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »