Maailma

Vaalivoittaja Boris Johnson: Saamme vihdoin brexitin tehdyksi

Britannian pääministeri Boris Johnson vakuutti maansa pystyvän nyt lähtemään EU:sta 31. tammikuuta.
Britannian pääministeri Boris Johnson vakuutti maansa pystyvän nyt lähtemään EU:sta 31. tammikuuta.

Britannian torstaiset parlamenttivaalit murskaavasti voittanut pääministeri Boris Johnson sanoi perjantaiaamun voitonpuheessaan kannattajilleen, että "tällä mandaatilla me voimme vihdoinkin saada brexitin tehdyksi".

Nyt brittien ei enää tarvitse hänen mukaansa pelätä, että Britannian EU-erosta tulisi toinen kansanäänestys.

– Lähdemme EU:sta 31. tammikuuta, ei jos, ei mutta, ei ehkä, hän sanoi Reutersin mukaan.

Puolue sai vaaleissa 650-paikkaiseen parlamenttiin 363 paikkaa, mikä on konservatiivien suurin vaalivoitto sitten 1980-luvun ja Margaret Thatcherin päivien.

Johnson sanoi ottaneensa nöyrällä kiitollisuudella vastaan niiden äänestäjien äänet, jotka eivät ole koskaan ennen äänestäneet konservatiiveja.

– Emme koskaan ota teidän kannatustanne annettuna, aiomme ansaita luottamuksenne tulevaisuudessa", hän sanoi BBC:n mukaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hänen mukaansa konservatiiveja ensi kerran tukeneet haluavat muutosta, "emmekä me saa pettää heitä".

– Meidän on noustava odotusten tasolle.

Tämä vaatii myös konservatiivien muutosta. Johnson sanoi, että konservatiivit on nyt koko kansakunnan puolue.

Johnson lopetti puheensa toistamalla lupauksen, että "brexit saadaan tehdyksi".

– Mutta sitä ennen meidän pitää saada myös aamiainen tehdyksi, hän naurahti.

Ennen Johnsonia puhunut ympäristöministeri Michael Gove sanoi, että Britannian kansa oli hylännyt työväenpuolueen johtajan "Jeremy Corbynin poliittisen jakautuneisuuden, ääriajattelun ja juutalaisvastaisuuden".

Goven mukaan Johnsonin johdolla konservatiiveista on tullut "todellinen koko kansakunnan puolue".

Lue myös:

Työväenpuolue pysyi suurimpana Walesissa – silti konservatiivit saavuttivat parhaan vaalituloksen yli 30 vuoteen

Tutkija: Brexit-sopimuksen läpimeno vasta välietappi, niukka siirtymäaika johtaa ongelmiin seuraavaksi

Kolumni: Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn vastusti brexitiä sosialismilla ja möhli mahdollisuutensa tehdä historiaa

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pääministeri Boris Johnson pääsee nyt nopean brexitin kimppuun

Britanniassa Boris Johnsonin konservatiiveille suuri vaalivoitto – tie aukeamassa brexitin nopealle toteuttamiselle

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
IrVi
Loistavaa
Pääsevät irti eu:sta. 👍
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jannis_H
Vast: Loistavaa
On ymmärrettävää, etteivät halua kuulua EU:hun, jossa kaksi määräilevää valtiota sekavine johtajineen (Saksa ja Ranska) pyrkivät alistamaan muun EU:n peukalonsa alle taakanjakoineen, olemattomine ulkorajavalvontoineen ja väkisin tehtyine islamisaatioinen.
Nyt uusin hulluus ilmenee hiilineutraaliustavoiteissa maanosassa mikä vastaa 10 prosenttia maapallon hiilipäästöistä ja samaan aikaan esim. Kiina tulee lisäämään hiilipäästöjään kuten myös Afrikka jossa pienikin kehitys tuottaa valtavan hiilipäästölisäyksen suuresta väestömäärästä johtuen.
Tämä neutraalius aiotaan saavutta ilman ydinvoimaa(!!), joten lienee selvä, että koko teollisuuskin ajetaan EU:sta pois koska tuulella ja aurinkovoimalla ei raskasta teollisuutta pyöritetä, molempien energiamuotojen vaatiessa rutkasti säätövoimaa.

Tämän lisäksi perustetaan oikein rahasto missä hiilellä energiansa tuottaneet valtiot saavat EU-rahaa siitä, että lopettavat hiilivoiman käytön, mutta eivät saa rakentaa päästötöntä ydinvoimaa.
Rahastoon nettomaksajiksi joutuu myös Suomi joka valtiona on hoitanut asiansa aivan toisin.

Britit toimivat viisaasti omine valuuttoineen. Pitkällä juoksulla sen näemme kun ensin Deutsche Bank romahtaa, euro kaatuu ja saamme kriisin missä Lehman Brothers esiintyy pienenä pörssinotkahduksena.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.