Itsemurha on Egyptissä tabu, ja siksi siihen päätyvät naamioivat sen onnettomuudeksi

Itsemurhaan tekevistä valtaosa on miehiä.

Kuvassa oikealla Kairon torni. Julkisuuteen levinneestä, itsemurhan taltioineesta turvakameravideosta aloitettiin viime viikolla rikostutkinta.
Kuvassa oikealla Kairon torni. Julkisuuteen levinneestä, itsemurhan taltioineesta turvakameravideosta aloitettiin viime viikolla rikostutkinta.

Päivi Arvonen

Egyptissä nousi kohu julkisuuteen vuotaneesta ja sosiaalisessa mediassa aktiivisesti jaetusta turvakameran kuvaamasta itsemurhavideosta. 20-vuotias miesopiskelija heittäytyi alas 187 korkeasta näkötornista Kairossa. Moni kritisoi videon levittämistä. Videon päätymisestä somelevitykseen on määrätty rikostutkinta.

Itsemurhauutisten on Egyptissäkin todettu voivan rohkaista itsemurhaa suunnittelevia toteuttamaan aikeensa. Itsemurha on Egyptissä tabu, josta keskustellaan julkisuudessa harvoin. Moni itsemurha jää tilastoimatta itsemurhaksi, koska itsemurhan tehneen omaiset pyrkivät naamioimaan ja selittämään itsemurhan onnettomuudeksi. Itsemurha on suuri sosiaalinen häpeä ja vakava synti niin kristityille kuin muslimeillekin.

Julkisuuteen nousevat yleensä vain ne itsemurhat, joille on paljon silminnäkijöitä. Viime vuosina on uutisoitu useista itsemurhista, jotka on tehty junan alle heittäytymällä.

Egyptissä tehdään maailmanlaajuisesti vähän itsemurhia. Vuonna 2016 alle kymmenen 100 000 asukasta kohden, kertoo WHO. Egypti on listauksessa kuitenkin arabimaiden itsemurhien kärkivaltioita.

80 prosenttia itsemurhan tehneistä egyptiläisistä on miehiä. Tämä selittyy ainakin osaksi kulttuurisilla käsityksillä miehen kunnian sitomisesta hänen kykyynsä elättää perheensä. Miesten vastuulla ei ole vain oman perheen toimeentulosta huolehtiminen, vaan heidän on tarvittaessa kyettävä huolehtimaan myös iäkkäistä vanhemmista sekä avun tarpeessa olevista naispuolisista sisaruksista, jopa kaukaisista sukulaisnaisista.

Ajatus kunniattomuudesta eli taloudellisesta epäonnistumisesta voi egyptiläismiehelle olla hävettyä itsemurhaakin katastrofaalisempi vaihtoehto. Nuoria miehiä ajaa itsemurhaan myös näköalattomuus tulevan työpaikan ja toimeentulon suhteen.

Viime aikoina Egyptissä on käyty julkista keskustelua myös masennuksesta ja mielenterveyden ongelmista etenkin nuorten miesten itsemurhien syynä. Mielenterveyden ongelmiin liittyvä häpeäleima on, jos mahdollista, jopa itsemurhaan liittyvää häpeää suurempi.

Egyptissä mielisairaalat ovat vankiloitakin pelätympiä paikkoja. Valtion mielisairaalat ovat karuja jättilaitoksia, joissa potilaita ”säilötään” sen sijaan että heitä yritettäisiin hoitaa.

Mielisairaaloiden hoidon tasoa on yritetty kohentaa myös suomalaisvoimin. Vuonna 2007 päättynyt Egyptin ja Suomen välinen mielenterveyssektorin kehittämishanke pyrki nostamaan mielenterveyden julkiseen keskusteluun ja vähentämään häpeäleimaa.

Mielen sairauksissa Egyptissä hakeudutaan useammin arvostusta nauttivien uskonnollisten henkiparantajien kuin lääkäreiden tai terapeuttien hoidettavaksi, koska mielen sairaus nähdään pahan hengen aiheuttamaksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.