Ihmisiä kateissa tulivuoren purkauduttua Uuden-Seelannin Pohjoissaaren itärannikolla olevalla saarella

New Zealand Institute of geological and nuclear sciences
White Islandin tulivuorisaari sijaitsee noin 50 kilometriä pohjoiseen Uuden-Seelannin Pohjoissaaren rannikolta.
White Islandin tulivuorisaari sijaitsee noin 50 kilometriä pohjoiseen Uuden-Seelannin Pohjoissaaren rannikolta.

Ilkka Timonen, Reuters

Ainakin yksi ihminen kuoli ja useita loukkaantui tulivuoren purkauduttua Uuden-Seelannin Pohjoissaaren itärannikolla olevalla saarella maanantaina.

Lisäksi useiden ihmisten kerrotaan olevan kateissa.

Apulaispoliisikomissaari John Tims vahvisti ainakin yhden ihmisen kuolleen.

– Saamamme informaation pohjalta heitä tulee olemaan enemmän, hän lisäsi Guardian-lehden mukaan.

Noin 50 ihmistä oli tulivuoren lähellä kun purkaus alkoi noin kello 14.11 paikallista aikaa White Island (Whakaari) -saarella, kertoi poliisi. Aiemmin lähistöllä pelättiin olleen jopa sata ihmistä.

Tulivuoren kraatterista välitetystä videokuvasta näkyi, miten siellä oli turisteja juuri ennen kuin kuva pimeni purkauksen takia.

White Island sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Pohjoissaaren itärannikosta ja valtavien tuhkapilvien nähtiin nousevan saarelta.

– Joukon ihmisiä kerrotaan loukkaantuneen ja heitä siirretään nyt rannalle, pääministeri Jacinda Ardern kertoi tiedotustilaisuudessa. Hän kertoi pelastustoimien alkaneen, mutta oli liian aikaista vahvistaa loukkaantuneiden tai kuolleiden määrää.

Monet loukkaantuneista turisteja

Monet loukkaantuneista olivat turisteja, hän sanoi.

Ainakin yksi rannalle tuoduista oli loukkaantunut vakavasti, kertoi poliisi. Alueen ylle oli julistettu lentokielto.

– En ole varma olivatko nämä ihmiset saarella tai sen lähistöllä, mutta ehdottomasti siellä oli yksi ryhmä ja he tarvitsevat lääketieteellistä apua, sanoi Judy Turner, läheisen Whakatanen kaupungin pormestari.

Tärkeintä oli hänen mukaansa saada loukkaantuneet sairaalaan.

Kauempana tulivuoresta rannikolla olevilla ihmisillä ei näyttänyt olevan vaaraa, hän lisäsi.

Kansallinen hätätilatoimisto varoitti saaren välittömien lähialueiden olevan vaarallisia purkauksen vuoksi. Alueelle voi sataa tuhkaa.

Uuden-Seelannin geotieteellisen toimiston GNS Sciencen mukaan purkaus syöksi ilmaan tuhkaa 3 658 metrin korkeuteen.

White Islandin tulivuori on yksi Uuden-Seelannin aktiivisimmista.

Uutista täydennetty kello 8.26.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Samppa
Saunanlämmittäjän synti
Ilmasto muutuu ihmiskunnan toimenpiteitten seurauksena. Siitä ei tunnu olevan epäilystäkään.
Tulivuori purkautuu Uuden-Seelannin rannikolla. Savukaasut purkautuvat lähes 4000 metrin korkeuteen. Tämä tulivuori ei ole ainoa maailmassa, joka purkautuu aika-ajoin.
Australia on tulessa samoin Kalifornia. Ihmisen hallinnasta riistäytyneitä tulipesäkkeitä on roihuamassa maailmassa useita. Jokainen riistäytynyt palo syöksee korkealle ilmakehään savukaasuja miljardien potenssissa verrattuna saunanlämmittäjän savumäärään.
Missä ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat uutiset luura?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
Vetovoimaisimpia matkailukohteita
Aktiivisimmat tulivuoret ovat vetovoimaisimpia matkailukohteita, ja ihan hyödyllisiä opettaessaan ihmisille luonnonvoimien ylivertaisuutta esimerkiksi ilmaston vaihtelun ohjailussa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samppa
Vast: Vetovoimaisimpia matkailukohteita
Hillitysti, mutta hyvin sanottu.
Tässä lehdessä Ilkka Timonen kirjoittaa:
"YK:ssa eikäsitetä ilmstomuutokden aiheuttamaa hätätilan suuruutta".
"YK:n prosessiin voidaan pettyä, koska se ei kykene tunnistamaan hätätilan suuruutta".
"Ilmastomuutosasian neuvotteluja syytetään poliittisesta pelistä".
Nimimerkki TS väittää, että YK on tehnyt paljon kun se on aikaansaanut IPCC:n raportin ilmastonmuutokseen vaikuttavasta ihmiskunnan osuudesta. YK on hampaaton ohjailemaan mitään asiaa niin kauan kun sen veto-oikeusjäsenet, Kiina, Venäjä ja USA, eivät halua tehdä osuuttaan asian hyväksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Vetovoimaisimpia matkailukohteita
Samppa kirjoittaa: "Tässä lehdessä Ilkka Timonen kirjoittaa:"
Samppa antaa sitten kolme esimerkkiä:

1) "YK:ssa eikäsitetä ilmstomuutokden aiheuttamaa hätätilan suuruutta".
En usko että Ilkka Timonen tekisi tuollaisia kirjoitusvirheitä. Löytyy kyllä tällainen teksti: "YK:n ilmastokokouksessa ei vielä käsitetä ilmastohätätilan suuruutta,", mutta tuo ei ole Ilkka Timosen sanomaa vaan Madridin kokoukseen osallistuvan johtavan ilmastotieteilijän sanomaa.

2) "YK:n prosessiin voidaan pettyä, koska se ei kykene tunnistamaan hätätilan suuruutta".
Tästä lehdestä löytyy tällainen versio: "– YK:n prosessiin voidaan pettyä, koska se ei kykene tunnistamaan hätätilaa."
Tuokaan ei ole Ilkka Timosen vaan Potsdamin ilmastovaikutusten tutkimuslaitoksen johtajan tekstiä.

3) "Ilmastomuutosasian neuvotteluja syytetään poliittisesta pelistä".
En usko että Ilkka Timonen käyttäisi ilmaisua 'neuvotteluja syytetään' ja onneksi lehdestä löytyy tällainen teksti: "YK-kokouksen neuvottelijoita on syytetty myös "poliittisesta pelistä"."
Mutta tuossakin Timonen vain siteeraa erästä kokousedustajaa.

Toivon mukaan Samppa jatkossa olet huolellisempi ja tarkempi siinä kuka jotain sanoo ja kuka vain kirjaa sanomia uutisiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »