Puheenvuoro: EU:n budjetti on tarkoitus ottaa välineeksi, jolla yhteisten sääntöjen rikkojat saadaan kuriin – Petri Sarvamaan mielestä tämä olisi askel oikeaan suuntaan

Oikeusvaltioperiaatteen heikentyminen on vakava uhka Euroopalle, kirjoittaa europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok). Uuden mekanismin avulla unioni voisi keskeyttää, vähentää tai rajoittaa mahdollisuuksia saada EU:n rahoitusta, jos jäsenmaa ei noudata yhteisiä sopimuksia.

Ristiriidat EU:n perusarvojen kunnioittamisessa ovat nakertaneet unionia sisältäpäin ja luoneet jännitteitä jäsenvaltioiden välille. Jean-Claude Junckerin (oik.) johtama Euroopan komissio on yrittänyt suitsia joidenkin jäsenvaltioiden rapautuvaa oikeusvaltioperiaatetta. Muun muassa Viktor Orbánin (vas.) johtama Unkari kuuluu näihin valtioihin.

Petri Sarvamaa

Euroopan unionin tavoitteena on edistää sananvapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioitusta jäsenmaissaan. Tähän kuuluu keskeisenä käsite oikeusvaltioperiaatteesta, jonka mukaan julkinen valta toimii lainsäädännön asettamissa rajoissa demokratiaa ja perusoikeuksia koskevien arvojen mukaisesti.

Periaatteen mukaan julkinen valta on riippumattomien ja puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa. Oikeusvaltio antaa kansalaisille laillisen turvan hallitsijan mielivaltaa vastaan.

Korruptoituneet puolueet ja niistä ponnistaneet hallitsijat ovat rapauttaneet oikeusvaltiota eräissä Euroopan maissa.

Sananvapauden ja demokratian kaventuminen Unkarissa, oikeuslaitoksen heikentyminen Puolassa ja korruption lisääntyminen Romaniassa ovat herättäneet EU:n instituutiot etsimään keinoja, joilla puolustaa kansalaisia.

Kaikki ovat hakeneet unioniin vapaaehtoisesti

Kaikki EU:n jäsenmaat ovat hakeneet mukaan unioniin vapaaehtoisesti. Jos EU:sta ja sen sisämarkkinoista haluaa hyötyä taloudellisesti, on yhteisiä sääntöjä ja sopimuksia yksinkertaisesti noudatettava.

Tuorein keinoista padota oikeusvaltioperiaatteen rapautumista on oikeusvaltion kunnioittamisen kytkentä EU:n budjettiin, josta neuvotellaan tällä hetkellä jäsenmaiden muodostamassa neuvostossa osana monivuotista rahoituskehystä.

Jean-Claude Junckerin komissio antoi vuonna 2018 esityksen, johon liittyy uusi mekanismi. Sillä suojataan talousarviota taloudellisilta riskeiltä, jotka kytkeytyvät oikeusvaltioperiaatteeseen liittyviin yleisiin puutteisiin jäsenvaltioissa.

Yleisinä puutteina pidetään esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden vaarantamista.

Keinovalikoimassa on ennestään ollut mahdollisuus evätä äänioikeus EU:n arvoja vakavasti loukanneelta jäsenmaalta.

Tämä kuitenkin edellyttää yksimielisyyttä jäsenmailta, mikä on lopulta johtanut siihen, että prosessin kohteina olleet Unkari ja Puola ovat saaneet aina viime kädessä tukea toisiltaan.

Toimenpiteet läpi käänteisellä määräenemmistöllä

Uusi esitys on aiempaa järeämpi ja koskee EU:n budjettia, sillä perusarvojen kunnioittaminen on EU:n rahoituksen tuloksellisuuden ennakkoedellytys. Se on myös edellytys liiketoiminnalle, jossa investoijan ei tarvitse pelätä korruptiota tai mielivaltaisia oikeusprosesseja.

Mekanismin hyväksyntä antaisi komissiolle käyttöön välineitä, joiden avulla unioni voisi keskeyttää, vähentää tai rajoittaa mahdollisuuksia saada EU:n rahoitusta puutteiden vakavuuden ja laajuuden mukaan. Toimenpiteet hyväksyttäisiin neuvostossa käänteisellä määräenemmistöllä.

Toisin sanoen 4/5 jäsenmaista olisi vastustettava esitystä, jotta sen eteneminen voitaisiin pysäyttää.

Komission esitys eteni Euroopan parlamenttiin, jossa hankkeen raportöörinä johdin neuvotteluita parlamentin puolelta. Lainsäädäntömietintö hyväksyttiin parlamentin täysistunnossa keväällä. Sen taakse asettuivat kaikki keskeiset ryhmittymät.

Kun jäsenmaat ovat sopineet yhteisestä kannastaan, alkavat komission, parlamentin ja neuvoston väliset kolmikantaneuvottelut, joissa lopullinen lainsäädäntö päätetään.

Ristiriidat ovat nakertaneet unionia sisältä päin

Jäsenmaiden käsittelyssä on riskinsä. Jos asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä, niin sekä komissiossa että parlamentissa tehty työ romuttuu.

Unkarille ja Puolalle on edullista pyrkiä minimoimaan mahdollisen uuden mekanismin vaikutukset itseensä neuvoston kantaa muodostettaessa. Lähtökohtaisesti harva jäsenmaa kuitenkaan vastustaa oikeusvaltioperiaatteen toteutumista, eikä tämä budjettilaki kohdistu nimenomaisesti mihinkään tiettyyn jäsenvaltioon.

Esityksen hyväksyminen parlamentin kannan mukaisesti takaisi unionille roiman annoksen lisää uskottavuutta kansalaisten ja ulkomaailman silmissä. Samalla sillä turvataan veronmaksajien rahoja valumasta korruptioon ja luodaan yritystoiminnalle reilumpaa toimintaympäristöä.

Ristiriidat EU:n perusarvojen kunnioittamisessa ovat nakertaneet unionia sisältä päin ja luoneet jännitteitä jäsenvaltioiden välille. Budjetin oikeusvaltiomekanismin hyväksyminen ja läpimeno olisi askel oikeaan suuntaan ja osoitus siitä, että demokratian suojelemisessa on kysymys tahdosta.

Kirjoittaja on kokoomuksen europarlamentaarikko ja parlamentin pääneuvottelija talousarvion valvontavaliokunnassa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Ari Hyvönen
Täyttä huijausta
Bryssel yrittää kaikkensa pysyäkseen pystyssä mutta mikään itsenäinen maa ei suostu maksumieheksi tähän yhteinen budjetti huijauksen. Nyt kun Britannian lähtö varmistui tulevien vaalien vaalivoitto ennusteiden myötä olisi Suomellakin erinomainen tilaisuus itsenäistyä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Täyttä huijausta
Edes tuleva pääministeri Halla-aho ei uskalla lähteä esittämään Suomen eroa EU:sta. Se on niin järjetön hanke.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ado Atero
Vast: Täyttä huijausta
Ari Hyvöselle:

"Bryssel yrittää kaikkensa pysyäkseen pystyssä mutta mikään itsenäinen maa ei suostu maksumieheksi tähän yhteinen budjetti huijauksen."

Yritän analysoida sekavan virkkeesi sisältöä:

Ihan aluksi, se mistä puhut ei ole "Bryssel" vaan EU eli Euroopan unioni. Sanavalintasi "yrittää kaikkensa pysyäkseen pystyssä, mutta..." taas maalailee sellaista mielikuvaa, että Euroopan unionin hajoaminen lähitulevaisuudessa olisi selviö. Se ei minkään saatavilla olevan tiedon perusteella pidä paikkaansa, joten luokittelisin maalailusi sekavaksi propagandaksi.

"Budjettihuijaus" on sekin sen verran epämääräinen heitto, että lukijan on vaikea ymmärtää mihin sillä viittaat. Esimerkiksi EU-tuilla keinotellaan, mutta lause "mikään itsenäinen maa ei suostu maksumieheksi tähän yhteinen budjetti huijauksen" tuskin viittaa siihen asiaan. Mitäköhän siis mahdat tarkoittaa "yhteisellä budjettihuijauksella"?

"Nyt kun Britannian lähtö varmistui tulevien vaalien vaalivoitto ennusteiden myötä"

"Varmistui ennusteiden myötä" on loogisesti ristiriitainen – ja aika huvittava – väite. Saatat itse asiassa olla ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä gallup-tulokset ovat varmaa tietoa tulevista tapahtumista.

"...olisi Suomellakin erinomainen tilaisuus itsenäistyä."

Itsenäisyys tarkoittaa kykyä päättää omista asioista, ja sen aste vaihtelee. Mitään maailman maata ei voi nykyään pitää lähimainkaan täysin itsenäisenä, sillä muiden maiden toimet vaikuttavat eri tavoin kaikkiin maihin. Liittojen – esimerkiksi EU:n – ulkopuolelle jättäytyminen saattaa käytännössä tehdä maasta vähemmän itsenäisen, sillä varsinkin pieni ja liittoutumaton maa joutuu helposti muiden maiden taloudelliseksi ja poliittiseksi heittopussiksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ukki
Näkökulma vanhuksen
Esim. Puolan ja Unkarin toiminnan lähtökohtana lienee maansa kansalaisten turvallinen elämä ja kehitys arjessa. Mailla on kokemusta ns. liittovaltion toiminnasta, mihin maamme näyttäisikö jo sitoutuneen. Ns. oik.valt.periaatteella ja kuuluisilla sopimuksilla hätätilanteessa voiko olla etusijalla maamme pienituloisiin, vanhuksiin ja eläkeläisiin verrattuna. 80 vuotta sitten maamme taisteli vapauden puolesta.Se voitane menettää liittovaltion mekanististen sääntöjen noudattamisella. Ranska taitaako jo "hamuta" määräämisvaltaa, toteuttaako historiasta tuttu kuvio.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Muumimamma
Ei uutta
Ei ole EU:n jäsenvaltiot ennenkään noudattaneet yhdessä sovittuja sääntöjä.Esim.Ranska,Italia ja Saksa rikkoo vuodesta toiseen budjettisääntöjä joten miksi muut noudattaisivat,kunnei isot jäsenmaatkaan niin tee.Puola ja Unkari on EU:ssa pelkästään rahan takia.Puola saa rahaa,jota Suomikin kiltisti osin maksaa,nettona noin kahdeksan miljardia euroa vuodessa.Rahan lappaaminen Puolaan ei lopu,eikä edes hidastu,vaan lisääntyy paljon.Syynä tähän todella tiukka,jopa älytön päästövähennys hölmöily,jonka takia joutuu EU maksamaan Puolalle valtavia summia lisää rahaa,jotta nämä älyttömyydet saadaan toteutettua,edes teoriassa.Vaikka esimerkki on Puolasta,se todellakaan ei ole ainoa maa,joka hyötyy tästä.Ja kulut maksaa nettomaksajat kuten pieni Suomi,joka brittien lähdön jälkeen joutuu muutenkin paikkaamaan aukon jäsenmaksuihin.Mistä ihmeestä tähänkin rahat löytyy????

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »