Analyysi: Suurvaltojen telenovela

Yhdysvaltojen ja Kiinan suhdekiemurat ovat olleet Trumpin presidenttikaudella hyvin vaiheikkaita. Tällä viikolla hyväksytyt Hongkongin mielenosoittajia tukevat lait eivät ainakaan paranna niitä.

Hongkongilaiset mielenosoittajat palasivat tauon jälkeen torstaina kaduille liehuttamaan Yhdysvaltojen lippuja ja kiittämään Hongkong-laeista.
Hongkongilaiset mielenosoittajat palasivat tauon jälkeen torstaina kaduille liehuttamaan Yhdysvaltojen lippuja ja kiittämään Hongkong-laeista.

Daniel Wallenius

"Parempi pysyä kanavalla ja seurata tätä", sanoi Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Geng Shuang torstaina Reutersille.

Joitakin tunteja aiemmin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli allekirjoittanut kongressin hyväksymät lait, jotka asettivat Yhdysvallat tukemaan Hongkongin mielenosoittajia.

Käytännössä lait tarkoittavat sitä, että Yhdysvallat arvioi vuosittain, onko Hongkong riittävän autonominen ollakseen oikeutettu erityisasemaan Yhdysvaltojen-kaupassaan. Ne myös antavat mahdollisuuden asettaa pakotteita ihmisoikeusrikkomuksista. Hongkongista on tullut yksi maailmantalouden johtavista keskuksista pitkälti tämän erityisaseman ansiosta.

Lisäksi Yhdysvallat kielsi muun muassa kumiluotien ja kyynelkaasun viennin Hongkongiin. Kiina uhkaa tietysti vastatoimilla.

– Tulee, mitä tulee, Geng sanoi.

Kas siinä sopiva cliffhanger. Jatkuu seuraavassa jaksossa.

Yhdysvaltojen ja Kiinan suhde on viime vuosina ollut kuin Telenovela, latinalaisamerikkalainen saippuasarja, jossa on runsaasti dramaattisia juonenkäänteitä. Yleensä ne keskittyvät kahteen rakastavaiseen, joiden tielle perheriidat tai yhteiskunnalliset ongelmat kasaavat ylitsepääsemättömiä esteitä.

Tämän maailmanpolitiikan Telenovelan päähenkilöt, Trump ja Kiinan presidentti Xi Jinping kasaavat rakkautensa esteet hyvin pitkälti itse.

Trump mollasi Kiinaa koko vaalikampanjansa ajan puheissa ja Twitterissä. Kauppasota alkoi vuonna 2018. Tuli tullia, vastatullia ja neuvottelutaukoa. Viime aikoina neuvottelujen on raportoitu sujuvan hyvin.

Nyt tuli uusi juonenkäänne.

Kiinan reaktiossa ei ole mitään odottamatonta. Se katsoo lakien olevan sekaantumista sisäisiin asioihinsa.

Samaa mieltä Kiina on Yhdysvalloissa etenevästä Taiwania koskevasta laista. Siinä Yhdysvallat sitoutuu lisäämään poliittista ja taloudellista yhteistyötä niiden 15 maan kanssa, jotka tunnustavat Taiwanin itsenäiseksi Manner-Kiinan sijaan.

Yhdysvalloilla on jo voimassa 1970-luvulla säädetty laki, jossa Yhdysvaltojen edustusto Taiwanissa rinnastuu suurlähetystöön. Yhdysvallat myös sitoutuu toimittamaan aseita Taiwanille, mutta ei puolustamaan sitä sotilaallisesti.

Tässä yhteydessä on kuitenkin tärkeää huomata Taiwanin ja Hongkongin ero. Kiina katsoo Taiwanin osaksi itseään, mutta käytännössä sillä on Kiinasta riippumaton demokraattisesti valittu hallinto ja oma armeija. Sen on tunnustanut itsenäiseksi kourallinen maita.

Hongkongin asemaa Kiinan erillishallintoalueena ei puolestaan kiistä kukaan.

Hongkongin kesäkuusta saakka jatkuneet ja viime kuukausina väkivaltaisiksi äityneet mielenosoitukset ovat tähän mennessä vakavin haaste Kiinan nykyhallinnolle.

Vielä viime viikonloppuisiin aluevaaleihin saakka Hongkongin Kiina-mielinen aluehallinto sanoi, että sillä on kansan tuki. Opposition murskavoitto paikallisvaaleissa pakotti aluehallintojohtaja Carrie Lamin myöntämään, että kansa on tyytymätön.

Hongkongin aluehallinto kommentoi, että Yhdysvaltojen uudet lait lähettävät väärän viestin. Kiinan ulkoministeriö puolestaan sanoi Yhdysvaltojen "niin kutsutun" lainsäädännön vaan vahvistavan kiinalaisten päättäväisyyttä Hongkong mukaan lukien.

Päättäväisyyttä se kyllä lisää, ei välttämättä kuitenkaan Kiinan toivomaan suuntaan. Useamman protestittoman päivän jälkeen tuhannet hongkongilaiset lähtivät kaduille torstaina. He kiittivät Yhdysvaltoja tähtiliput salossa ja vaativat muiltakin mailta samanlaista lainsäädäntöä.

Tähän mennessä protestit ovat olleet hämmästyttävän vähäverisiä, vaikka Kiinan voimankäytön uhka on kasvanut koko syksyn. Viime viikolla tuttavani välitti hongkongilaiselta ystävältään viestin, jossa pelättiin Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn toistumista. Vuonna 1989 Kiina käytti sotilaita kaksi kuukautta jatkuneiden mielenosoituksen hajottamiseen. Arviot kuolleista vaihtelevat sadoista tuhansiin.

Hongkongin kohdistuu niin suuri kansainvälinen mielenkiinto, että kynnys voimankäytölle on äärimmäisen korkea. Yhdysvaltojen tuki oppositiolle nostaa sitä entisestään. Keinot Kiinan ja aluehallinnon työkalupakissa alkavat kuitenkin loppua.

Hongkongin aluehallinto kommentoi, että Yhdysvaltojen uudet lait lähettävät väärän viestin.

Päättäväisyyttä se kyllä lisää, ei välttämättä kuitenkaan Kiinan toivomaan suuntaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Rautis
saippuaoopperaa
"Telenovela" ei varmaan varsinaista suomea kun piti katsoa sanakirjasta mitä se tarkoittaa :), mutta sellaistahan maailmanpolitiikka on niin kauan kuin Amerikantonttu jatkaa presidenttinä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »