Kaksi kuoli ampumisessa Saksassa – isku tapahtui juutalaisten pyhimpänä päivänä

Poliisit vartioivat rikospaikkaa lähellä synagogaa Hallessa Saksassa keskiviikkona. Ainakin kaksi kuoli ampumisessa.
Poliisit vartioivat rikospaikkaa lähellä synagogaa Hallessa Saksassa keskiviikkona. Ainakin kaksi kuoli ampumisessa.

Lea Peuhkuri, Reuters

Ainakin kaksi kuoli ampumisessa Hallessa itäisessä Saksassa keskiviikkona.

Poliisi otti kiinni yhden ihmisen, mutta toisten epäiltyjen kerrottiin paenneen paikalta kaapatulla autolla. Asiasta kertoivat muiden muassa uutistoimisto Reuters, Deutsche Welle ja BBC.

Ampuminen tapahtui Hallessa Paulusviertelin alueella, jossa sijaitsee juutalaisten pyhäkkö eli synagoga.

Saksalaisen Bild-lehden mukaan isku tapahtui synagogan edessä.

Keskiviikkona vietettiin juutalaisten pyhintä päivää, joka on nimeltään jom kippur eli sovituspäivä.

Yhdellä epäillyllä tekijällä oli päällään taisteluasu ja kypärä. Hänellä oli myös useita aseita.

Silminnäkijä kertoi saksalaiselle tv-kanavalle, että epäilty asemies avasi tulen rynnäkkökiväärillä kohti turkkilaista kebab-ravintolaa.

Epäilty asemies yritti myös päästä sisään synagogaan. Hallen juutalaisen yhteisön johtaja Max Privorotzki kertoi BBC:n mukaan, että sisällä synagogassa oli tapahtuma-aikaan 70–80 ihmistä.

Yhden hyökkääjän kerrottiin myös heittäneen polttopullon tai kranaatin hautausmaan muurin yli.

Poliisit tehostivat synagogien vartiointia

Myöhemmin ammuttiin myös Landsbergissa, joka sijaitsee Hallesta 15 kilometriä itään. Ei ole selvää, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.

Aiemmin viranomaiset kehottivat ihmisiä pysymään sisätiloissa tai pyrkimään sisälle.

Poliisit tehostivat vartiointiaan synagogien lähellä Hallessa, Leipzigissa ja Dresdenissä toistaiseksi. Hallessa suljettiin junaliikenne.

– Hallesta kuuluu hirveitä uutisia. Toivon hyvin paljon, että poliisi saa kiinni hyökkääjän tai hyökkääjät niin nopeasti kuin mahdollista, hallituksen tiedottaja Steffen Seibert sanoi Reutersin mukaan.

Antisemitismi säilyy Saksassa erityisen herkkänä asiana.

Natsi-Saksassa tapettiin kuusi miljoonaa juutalaista holokaustissa toisen maailmansodan aikana.

Viime vuonna antisemitististen hyökkäysten määrä nousi Saksassa lähes kymmenen prosenttia. Asiasta kertoi Euronews.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Pasi Piipari
Holokausti
Natsi-Saksassa tapettiin kahdeksan miljoonaa juutalaista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Holokausti
Kaipa se virallinen arvio on 6 miljoonaa.Myös Sakasassa oli tapahtunut hyökköäys veitsen kanssa synagoogaan juuri hiljan.Hyökkäääjä oli pidätetty.Hyökkääjä oli harras uskovainen toisesta uskontokunnasta tietojen mukaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pasi Piipari
Vast: Holokausti
Nimimerkille Koba, mielestäni tuota uhrien määrää ei pidä vähätellä. Israelilaisen tutkimuslaitoksen mukaan holokaustissa kuolleiden juutalaisten määrä on lähemmäs yhdeksää miljoonaa, tuoreimpien lukujen valossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Holokausti
Minulla ei ole mitään halua vähätellä juutalaisten uhrien määrää.Tuo virallinen arvio vaan vaihtelee 5-7 miljoonan välillä.Liioittelu antaa vaan puhtia holokaustdenialisteille ja siksi kannattaa pysyä mahdollisimman lähellä virallisia arvioita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »