Poliisi etsii yhä joukkoampujaa Kansasissa – hyökkäyksessä baariin kuoli neljä

Michael Reynolds
Jatkuvat joukkoampumiset ovat saaneet monet amerikkalaiset vaatimaan tiukennuksia maan aselakeihin. Kuva on mielenosoituksesta elokuun alusta.
Jatkuvat joukkoampumiset ovat saaneet monet amerikkalaiset vaatimaan tiukennuksia maan aselakeihin. Kuva on mielenosoituksesta elokuun alusta.

Daniel Wallenius

Poliisi on pidättänyt yhden Kansas Cityssä Yhdysvalloissa tapahtuneesta joukkoampumisesta epäillyn. Toista epäiltyä etsitään yhä.

Poliisi ei ole saanut varhain sunnuntaiaamuna paikallista aikaa tapahtuneen ampumisen motiivista selkoa. Toinen epäillyistä miehistä kuitenkin heitettiin ulos baarista aiemmin samana yönä, poliisi kertoo.

Paikallisten lehtien mukaan mies paiskasi baarimikkoa tuopilla sen jälkeen, kun tämä ei suostunut enää tarjoilemaan hänelle. Miehen saamiseen ulos tarvittiin neljä ihmistä. Heti ulos lennettyään mies aloitti toisen tappelun baarin edessä.

Mies palasi puoli kahdelta yöllä toisen miehen kanssa. Kumpikin oli aseistautunut pistoolein ja alkoi ampua, todistajat kertoivat Kansas City Star -lehdelle.

Ammuskelussa kuoli neljä ja loukkaantui viisi henkilöä. Loukkaantuneiden tila on poliisin mukaan vakaa.

Baari oli pieni ja siellä oli tekoaikaan noin 40 asiakasta. Todistajien mukaan baarissa vallitsi kaaos, kun asiakkaat yrittivät paeta ampujia.

Poliisi julkaisi pian ampumisen jälkeen valvontakamerakuvaa ampumapaikalta sekä kuusi kuvaa epäilyistä. Toisenkin epäillyn nimi on poliisin tiedossa ja tämä on poliisin mukaan aseistettu ja vaarallinen. Kumpaakin miestä epäillään neljästä murhasta.

Kansas City Starin mukaan baarissa on normaalisti töissä aseistettu vartija, mutta tämä ei ilmaantunut paikalle lauantaina.

Lehden haastatteleman silminnäkijän mukaan kolme uhreista oli baarin vakioasiakkaita jo toisessa sukupolvessa. Neljäs uhri puolestaan oli turisti. Kaikki menehtyneet olivat miehiä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.