Tutkimus: Yksi vuosi lisää Euroopan älypuhelimien vaihtoaikaan vastaa miljoonan fossiiliauton päästöjä

Ympäristöjärjestöjen yhteenliittymän tutkimus laski, että yli 70 prosenttia älypuhelimien päästöistä syntyy käyttöajan ulkopuolella.

Euroopassa on tällä hetkellä yli 630 miljoonaa älypuhelinta. Vuosittain niistä vaihdetaan joka kolmas.

Jami Jokinen

Älypuhelimien nykyistä pidempi käyttöikä vähentäisi roimasti ilmastolle haitallisia päästöjä.

Jo yhden vuoden lisäaika leikkaisi päästöjä kahdella miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla. Määrä vastaa miljoonaa fossiilisilla polttoaineilla kulkevaa henkilöautoa tai Latvian yhden vuoden päästöjä.

Elinkaarilaskelman teki 150 eurooppalaisen ympäristöjärjestön yhteenliittymä European Environmental Bureau (EEB).

Järjestö huomauttaa, että ympäristösääntelyssä huomio on kiinnittynyt pitkälti käytön aikaiseen energiankulutukseen, ja tuotannon ilmastopäästöt ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Euroopassa myydään vuosittain lähes 211 miljoonaa älypuhelinta, ja keskimääräinen käyttöikä on kolme vuotta.

Älypuhelintuotannon ympäristövaikutusten yhteydessä puhutaan usein vain valmistukseen tarvittavista luonnonvaroista. Pidempi kiertoaika vähentäisi kuitenkin merkittävästi ilmastopäästöjä erityisesti puhelimien valmistukseen kuluvan energian vuoksi.

EEB laskee, että 72 prosenttia älypuhelimen ilmastopäästöistä syntyy muulloin kuin käytön aikana eli valmistuksessa, jakelussa ja jätehuollossa.

– Älypuhelimien kertakäyttökulttuurin ilmastovaikutus on aivan liian suuri. Tarvitsemme puhelimia, jotka kestävät pidempään ja joita voi korjata, sanoo järjestön kiertotalousvastaava Jean-Pierre Schweitzer järjestön tiedottessa.

Tutkimuksen mukaan laitteen korvaaminen uudella ja energiatehokkaammalla on lähes aina ilmaston kannalta huonompi ratkaisu kuin vanhan korjaaminen.

Älypuhelimien lisäksi tutkimuksessa selvitettiin pesukoneiden, imurien ja kannettavien tietokoneiden aiheuttamia päästöjä.

Jos koko edellä mainitun laiteryhmän käyttöikä pitenisi vuodella, päästöt vähenisivät neljällä tonnilla vuodessa. Määrä vastaa järjestön mukaan Tanskan koko henkilöautoliikennettä eli noin kahta miljoonaa autoa.

Kannettavien kiertoaika on Euroopassa kuusi vuotta. Pesukoneet vaihdetaan reilun 11 ja pölynimurit noin 7 vuoden välein.

EEB katsoo, että älypuhelimien lisäksi erityisesti kannettavien tietokoneiden käyttöikää pitää saada pidemmäksi.

Pölynimureissa ja pesukoneissa valmistukseen liittyvät päästöt ovat kuitenkin kasvussa, sillä näihin lisätään jatkuvasti lisää tieto- ja akkutekniikkaa.

Tutkimus liittyy ympäristöjärjestöjen kampanjoihin, jolla pyritään vaikuttamaan tuotteiden ympäristövaikutuksiin ja laitteiden korjausmahdollisuuksiin.

Muun muassa televisioiden, jääkaappien, pesukoneiden ja astianpesukoneiden käyttöikää ja korjattavuutta koskeva sääntely on tiukkenemassa EU:ssa.

Esityksen mukaan valmistajien on vuodesta 2021 alkaen varimistettava, että laitteet ovat purettavissa ja varaosia on saatavilla. Komission odotetaan vahvistavan asian syksyn aikana.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vastaa
Jannis_H.
Sisäänrakennettu ongelma
Älypuhelimien vaihtaminen tehdään osin pakolliseksi siten, että esim. vanha android-järjestelmä ei enää toimi uuden pankkisovelluksen kanssa mikä taas aiheutuu EU:n maksupalveludirektiivistä.
Mm. toimivat tulostimet ja skannerit lakkaavat toimimasta kun tietokoneeseen tulee uusi käyttöjärjestelmä, jolloin se ei tue enää vanhoja ajureita eivätkä valmistajat tietenkään ole innokkaita niitä lisämyynnin toivossa päivittämään.
Itselläni on vanha verkosta erotettu kone käyttämässä laadukasta skanneria.
Tiedonsiirto tapahtuu muistitikulla uudempaan verkossa olevaan koneeseen.

Televisioiden kohdalla on jo pitkään mainostettu, että 2020 osa televisioista lakkaa toimimasta.

Hieman outoa on se, että päästöjä verrataan aina kaikessa autojen tuottamiin päästöihin vaikka esim. euro-päästötasot tiukkenevat kaiken aikaa eivätkä ole staattisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rainer Kryssi
Hyvä aihe
Fanipoikien ja -tyttöjen pitää aina saada uusin ja kallein mädän omenan puhelin. Ei ole väliä mitä se maksaa ja päästöt jäävät Kiinaan. Suomessa tuotetaan jo eräitä akkujen tarvitsemia materiaaleja ja lisää on tulossa. Nyt päästöt jäävät lähemmäs tyyliin Talvivaara...
Aiemmassa kommentissa mainittu käyttöjärjestelmäongelma on ihan totta, joudutaan turhaan uusimaan toimivia puhelimia tai PC:n lisälaitteita kun vanhaa "ei enää tueta" (lue: valmistaja ei halua tukea).
Mitä tulee pesukoneisiin tms, niin muutaman avattuani ja varaosahintoja kysyttyäni, on tullut käsitys että niitä ei ole tarkoitettukaan korjattaviksi. Vaikka korjattavuutta säädeltäisiin, niin kyse on myös varaosien hinnoittelusta ja saatavuudesta. Olen harrastuksena korjannut ystävien laitteita ja todennut että Euroopasta varaosan saa alle puoleen hintaan Suomeen verrattuna, postikuluineen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Dragofix
Minimalismia
Itselläni ollut molemmat puhelimet noin 10v käytössä, edellinen vieläkin ehjä varapuhelimena mutta tarvitsin kameran niin piti ostaa uusi. Mitään pesu-/tiski-/pyykkikoneita, yms. en tarvitse vaan pesen käsin. Kaikkea ei tartte ostaa kokoajan koska uusi versio ilmestyy.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »