Thaimaalaisesta temppelistä pelastettiin lähes 150 tiikeriä – liki puolet kuollut tauteihin

Viranomaiset syyttävät taudeista tiikerien sisäsiittoisuutta. Suojelujärjestöt sanovat viranomaisten ryhtyneen tehtävään, jota he eivät pystyneet hoitamaan.

Thaimaalaiset eläinlääkärit tutkivat nukutettua tiikeriä kun se haettiin pois tiikeritemppelistä toukokuussa 2016.
Thaimaalaiset eläinlääkärit tutkivat nukutettua tiikeriä kun se haettiin pois tiikeritemppelistä toukokuussa 2016.

Ilkka Timonen

Thaimaalaisesta temppelistä kolme vuotta sitten pelastetuista 147 tiikeristä yli puolet on kuollut infektiotauteihin ja sisäsiittoisuudesta johtuviin sairauksiin, kertoo uutiskanava CNN.

Vuonna 2016 tiikerit poistettiin kiistellystä "Tiikeritemppelistä" Kanchanaburin maakunnassa Bangkokin länsipuolella. Tiikerit olivat olleet temppelin matkailunähtävyys, turistit saivat poseerata samassa kuvassa tiikerien kanssa.

Maanantaina Thaimaan kansallispuistoista, villieläimistä ja kasveista vastaavan osasto (DNP) kertoi 147:stä buddhalaistemppelistä pelastetusta eläimestä 86:n kuolleen. Tiikerit ovat WWF:n listalla uhanalainen laji.

DNP:n tiedotteen mukaan tiikerit kuolivat kahdesta syystä: hengitysteiden sairauksien ja penikkatauti-viruksen takia. Virusta tavataan koirien lisäksi myös isoilla kissaeläimillä.

Osaston apulaisjohtaja Prakit Wongsriwattanakul sanoi, että tiikerit olivat sisäsiittoisia.

Tiikerit vaikuttivat kuitenkin terveiltä silloin, kun ne poistettiin temppelistä, kerrottiin DNP:stä tuolloin. Tiikerit vietiin hallituksen suojelualueelle Ratchaburin maakuntaan noin 90 kilometrin päähän temppelistä.

Thaimaalaisen kansalaisjärjestön Wildlife Friends Foundationin johtajan Edwin Wiekin mukaan tiikerien pelastusoperaatio johti katastrofiin. Hänen mukaansa viranomaiset olivat ottaneet itselleen tehtävän, jota ei oltu kunnolla suunniteltu. He eivät kuunnelleet suojeluasioista perillä olleita organisaatioita.

WWF oli ehdottanut kolme vuotta sitten, että pennut ja naarastiikerit piti erottaa ja että kaikki tiikerit piti steriloida. Tiikerit kuitenkin pantiin pieniin häkkeihin, joissa taudit levisivät helposti.

– Viranomaisten olisi pitänyt pyytää ulkopuolista apua, mutta sen sijaan he päättivät tehdä kaiken itse, hän sanoi.

– Toivottavasti tästä tapauksesta opitaan, mutta se jää nähtäväksi.

Thaimaan viranomaiset eivät heti kommentoineet tapausta CNN:lle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.