Urpilaista esitetään kansainvälisten kumppanuuksien komissaariksi

Joel Maisalmi

Joonas Kuikka

Suomen komissaarin Jutta Urpilaisen (sd) tulevat tehtävät liittyvät EU:n ulko- ja kauppasuhteisiin. Hänestä on tulossa kansainvälisten kumppanuuksien komissaari EU:n komissiossa.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen esitteli uuden komissionsa tiistaina tiedotustilaisuudessa Brysselissä.

– Tämä komissio on geopoliittinen komissio, kertoi von der Leyen.

Urpilaisen tehtävästä von der Leyen sanoi, että se on elintärkeä kansainvälisessä yhteydenpidossa EU:n naapurustossa.

Urpilainen vastaa taloudellisesta yhteistyöstä muun muassa Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Aasian kanssa. Urpilaisen salkkuun ei kuitenkaan kuulu varapuheenjohtajuutta.

– Upea mahdollisuus, kommentoi Urpilainen julkistuksen jälkeen Twitterissä tehtäväänsä.

Tärkeä komission virka on muun muassa varapuheenjohtaja Frans Timmermansilla, joka vastaa Euroopan vihreästä uudistumisesta ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

– Euroopasta tulee ensimmäinen hiilineutraali maanosa, sanoi von der Leyen.

Tanskalainen varapuheenjohtaja Margrethe Vestager vastaa Euroopan digitalisaatiosta. Latvialainen varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis vastaa taloudesta.

Nämä kolme komissaaria ovat niin sanottuja toimeenpanevia varapuheenjohtajia.

Espanjalainen varapuheenjohtaja Josep Borrell vastaa EU:n ulkosuhteista. Varapuheenjohtajia on yhteensä kahdeksan.

Seuraavaksi EU:n parlamentti kuulee jokaista komissaariehdokasta erikseen. Kuulemiset alkavat syyskuun lopussa ja jatkuvat lokakuun alussa.

Parlamentti arvioi erikseen jokaisen komissaarin. Kielteinen arvio voi johtaa komissaarin vaihtamisen. Parlamentti ja EU-maiden johtajat hyväksyvät vielä lokakuussa komission kokonaisuudessaan. Hyväksyntään riittää enemmistö.

Uuden komission on tarkoitus aloittaa työnsä marraskuun alussa.

Euroopan komission tehtävä on tehdä lainsäädäntöesityksiä parlamentille ja valvoa lainsäädännön toteutumista EU:n jäsenmaissa. Lisäksi komissio hallinnoi EU:n varoja ja edustaa unionia kansainvälisesti.

Jokaisesta jäsenmaasta on yksi komissaari yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. EU-eroa yrittävä Britannia ei asettanut komissaaria. Komissaareja on 27. Heistä 13 on naisia ja 14 miehiä.

Uutista on päivitetty kello 14.10. Lisätty lisätietoa Urpilaisen tehtävästä ja hänen kommenttinsa. Päivitetty faktaan jokaisen komissaarin vastuualue.

Fakta

Komissaarit maittain

Alankomaat: Frans Timmermans (Sosialistit & Demokraatit, S&D), vihreä talous ja ilmasto, varapuheenjohtaja

Belgia: Didier Reynders (Renew Europe, RE), oikeus

Bulgaria: Mariya Gabriel (Euroopan kansanpuolue, EPP), innovaatiot ja nuoret

Espanja: Josep Borrell (S&D), ulkopolitiikka, varapuheenjohtaja

Irlanti: Phil Hogan (EPP), kauppa

Italia: Paolo Gentiloni (S&D), talous

Itävalta: Johannes Hahn (EPP), budjetti ja hallinto

Kreikka: Margaritis Schinas (EPP), eurooppalainen elämäntapa, varapuheenjohtaja

Kroatia: Dubravka Suica (EPP), demokratia ja demografia, varapuheenjohtaja

Kypros: Stella Kyriakides (EPP), terveys

Latvia: Valdis Dombrovskis (EPP), talous, varapuheenjohtaja

Liettua: Virginijus Sinkevicius (itsenäinen, Vihreät tukevat), ympäristö ja valtameret

Luxemburg: Nicolas Schmit (S&D), työ

Malta: Helena Dalli (S&D), tasa-arvo

Portugali: Elisa Ferreira (S&D), yhtenäisyys ja uudistukset

Puola: Janusz Wojciechowski (Euroopan konservatiivit ja reformistit, ECR), maatalous

Ranska: Sylvie Goulard (RE), sisämarkkinat

Romania: Rovana Plumb (S&D), liikenne

Ruotsi: Ylva Johansson (S&D), sisäasiat

Saksa: Ursula von der Leyen (EPP), puheenjohtaja

Slovakia: Maros Sefcovic (S&D), tulevaisuus, varapuheenjohtaja

Slovenia: Janez Lenarcic (itsenäinen), kriisit

Suomi: Jutta Urpilainen (S&D), kansainväliset kumppanuudet

Tanska: Margrethe Vestager (RE), digitalisaatio, varapuheenjohtaja

Tshekki: Vera Jourova (RE), arvot ja läpinäkyvyys, varapuheenjohtaja

Unkari: Laszlo Trocsanyi (EPP), naapurit ja laajeneminen

Viro: Kadri Simson (RE), energia

Lähde: Euroopan komissio

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Ari Hyvönen
No voi että!
Heh hee, onko tyhjänpäiväisempää virkaa olemassa? Taas kerran Bryssel osoitti, että Suomi on todellakin tiiveimmässä ytimessä, heh hee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: No voi että!
Ari Hyvönen kysyy: "Heh hee, onko tyhjänpäiväisempää virkaa olemassa?"

Toisessa mediassa Urpilainen totesi:
"Hahmotan tehtävän niin, että käyttössäni on komission suurin pääosasto eli ulkosuhteet. Hallinnonalana se on EU:n budjetissa kolmanneksi suurin. Pääfokus on kehityskysymyksissä eli siinä miten pystymme tukemaan sitä, että kestävän kehityksen tavoitteet saavutetaan vuoteen 2030 mennessä."

Aika useinhan tehtävien tärkeyttä mitataan juuri budjettien suuruudella. Onkohan Ari Hyvönen edelleen samaa mieltä viran tyhjänpäiväisyydestä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
johan salkun lykkäs
No aikas kevyellä salkulla heitti Juttaa ! Piti olla painava talouskomissaarin pesti !
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Rainer Kryssi
Vai tärkeä virka...
Voiko turhempaa komissaaria olla? No, jos tykkää matkustella... Toisaalta, mitä kompetensseja Jutalla on?

Happamia...
Tätä kirjoittaessani on kolme kommenttia. Kaikista on aistittavissa sanonta; Happamia, sano kettu pihlajanmarjoista.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »