Hongkong varautui uusiin mielenosoituksiin sunnuntain jättiprotestien jälkeen

Sunnuntaina vältyttiin väkivaltaisuuksilta. Uudistusliikkeellä on edelleen hyvin laaja kannatus.

Mielenosoittaja lepäsi hetken kaatosateessa sunnuntain jättimielenosoituksen aikana Hongkongissa.
Mielenosoittaja lepäsi hetken kaatosateessa sunnuntain jättimielenosoituksen aikana Hongkongissa.

Ilkka Timonen, Reuters

Hongkong varautui maanantaina uusiin jättimielenosoituksiin sen jälkeen kun sadattuhannet olivat protestoineet kaatosateessa rauhanomaisesti sunnuntaina. Väkivaltaisuuksilta vältyttiin tällä kertaa.

Järjestäjien mukaan sunnuntain mielenosoituksessa oli peräti 1,7 miljoonaa osallistujaa. Tämä osoitti, että liikkeellä on edelleen erittäin laaja kannatus, vaikka protestoijat olivat vallanneet Hongkongin lentokentän viime viikolla kaaosta aiheuttaen. Jotkut aktivistit ovat pyytäneet anteeksi tapahtumia lentokentällä.

Protestit alkoivat yli 11 viikkoa siitä, kun Hongkong aikoi saada aikaiseksi lain, jolla rikoksesta epäiltyjä voitaisiin luovuttaa Manner-Kiinaan. Lakiesitys pantiin jäihin mielenosoitusten takia, mutta protestit ovat laajentuneet yleiseksi demokratiaa vaativaksi liikkeeksi.

Hongkong palasi Britannialta Kiinan alaisuuteen vuonna 1997 iskulauseella "yksi maa, kaksi järjestelmää". Hongkongille luvattiin laaja autonomia, mutta monet sanovat Pekingin alkaneen rajoittaa kansalaisten vapauksia.

Protestit ovat olleet yksi suurimmista haasteista Kiinan presidentille Xi Jinpingille sen jälkeen kun hän astui valtaan vuonna 2012.

Lähiviikoille on suunnitteilla uusia mielenosoituksia, sekä myös lakko eräällä kaupungin alueelle.

Sunnuntain mielenosoitus sujui pääosin rauhallisesti, mutta poliisi sanoi joidenkin protestoijien vahingoittaneen hallintorakennuksia ja suunnanneen laserosoittimia kohti poliiseja.

Mielenosoittajilla oli sunnuntaina lupa kokoontua Victoria Park -puistoon, mutta protestit levisivät myös kohti kaupungin finanssikeskusta. Mielenosoittajat vaativat Pekingin tukeman hallintojohtajan Carrie Lamin eroa.

Mielenosoitukset kuitenkin laantuivat myöhemmin sunnuntaina ja aiemmista protesteista tuttuja yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisien välillä ei tapahtunut.

Hallinto ilmoitti sunnuntai-iltana yhteiskunnallisen järjestyksen palauttamisen olevan tärkeää. Se kertoi aloittavansa neuvottelut kansalaisten kanssa "yhteiskunnallisen harmonian rakentamiseksi kun kaikki on rauhoittunut".

Poliisia on arvosteltu liiallisen voiman käytöstä mielenosoittajia kohtaan. Sunnuntaina poliiseja oli kuitenkin paikalla vain vähän eikä pidätyksiä tehty. Kesäkuun jälkeen on pidätetty yli 700 protestoijaa.

Jutussa tehty korjaus kohtaan, jossa alun perin väitettiin Hongkongin palanneen Britannian alaisuuteen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.