Ainakin 65 ihmistä on kuollut rajuissa tulvissa Nepalissa – kymmeniä kuolemantapauksia myös Intiassa ja Bangladeshissa

Tulvat ovat vaikuttaneet yli miljoonan ihmisen elämään Assamin osavaltiossa Intiassa. Paikalliset liikkuivat korkealle nousseen tulvaveden joukossa viikonloppuna.
Tulvat ovat vaikuttaneet yli miljoonan ihmisen elämään Assamin osavaltiossa Intiassa. Paikalliset liikkuivat korkealle nousseen tulvaveden joukossa viikonloppuna.

Miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa monsuunisateiden takia Intiassa, Nepalissa ja Bangladeshissa.

Ida Kannisto

Ainakin 65 ihmistä on menettänyt henkensä rankkasateista ja niiden aiheuttamista tulvista kärsivässä Nepalissa. Yleisradioyhtiö BBC kertoo, että paikallisen poliisin mukaan kateissa on kolmekymmentä ihmistä ja loukkaantuneita 38.

Rankkasateet ovat jatkuneet Nepalissa torstaista saakka. Sateen takia jopa 10 000 kotitaloutta on evakuoitu turvaan, ja laajoja maa-alueita on jäänyt veden alle. Sateet ovat tuhonneet siltoja ja teitä eri puolilla maata.

Katastrofi on paikallisten viranomaisten mukaan tuottanut suuria taloudellisia menetyksiä.

Rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyörymiä Nepalin lisäksi Bangladeshissa ja Intiassa. Bangladeshin Chittagongin piirikunnassa kymmenen ihmistä on kuollut ja puoli miljoonaa joutunut lähtemään kodeistaan. Noin 200 kylää tulvii.

Tulvat ovat koetelleet myös rohingya-väestöä, joka elää täpötäydellä Cox's Bazarin pakolaisleirillä Bangladeshissa. Tässä kuussa leirille on satanut jo yli puoli metriä vettä. Viime viikolla kaksi lasta menehtyi leirillä rankkasateiden takia. Monsuunikausi alkoi huhtikuussa, ja se on aiheuttanut leirillä ongelmia siitä saakka. Viime viikolla sääolosuhteet aiheuttivat kahden lapsen kuoleman.

Intian puolella tulviva Brahmaputra-joki on uutistoimisto Reutersin mukaan huuhtonut alleen yli 1 800 kylää Intian koillisosassa sijaitsevassa Assamin osavaltiossa. Ainakin 1,5 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa, ja kymmenen on kuollut.

Assamissa sijaitsee Kazirangan kansallispuisto, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Se on myös tärkeä eläinsuojelualue. Times of India -lehti kertoi muutama päivä sitten, että vesi on peittänyt alleen 70 prosenttia Kazirangan kansallispuistosta. Eläimet on siirretty turvaan ylängöille. Kansallispuistossa elää muun muassa sarvikuonoja, tiikereitä ja elefantteja.

Tulvista kärsii myös Assamissa sijaitseva Pobitoran luonnonsuojelualue, josta peräti 90 prosenttia on veden varassa. Myös sieltä eläimiä on siirretty turvaan.

Tulvatilanne on äärimmäinen. Siitä varoittelevat Intian ja Nepalin viranomaiset esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa.

Monsuunikausi aiheuttaa joka vuosi tuhoja Etelä-Aasiassa.

Monsuunisateet ja niiden aiheuttamat, yhä kohoavat tulvavedet vaikuttavat miljoonien ihmisten elämään. Sateiden ennustetaan jatkuvan lähipäivien ajan.

Viime vuonna yli 1 200 ihmistä kuoli myrskyissä ja maanvyörymissä. Intian Keralaa kohtasivat tuolloin pahimmat tulvat vuosikymmeneen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.