Italiassa räjäytettiin romahduksen jäljiltä pystyyn jäänyt osa Genovan Morandin siltaa

Viime elokuun turmassa sai surmansa 43 ihmistä. Sillan rakenteet olivat pettäneet rankkasateen aikana.

Kontrolloidut räjähdykset saivat Morandin sillan jäljellä olevat tornit romahtamaan Genovassa perjantaina.
Kontrolloidut räjähdykset saivat Morandin sillan jäljellä olevat tornit romahtamaan Genovassa perjantaina.

Ilkka Timonen

Asiantuntijat räjäyttivät perjantaina sen mitä oli jäljellä Genovassa viime elokuussa romahtaneesta Morandin sillasta, kertoo BBC.

Räjähteet tuhosivat kaksi sillan jäljellä ollutta tornia samaan aikaan kun vesitykeillä ruiskutettiin vettä sortuvien teräs- ja betonirakenteiden päälle, jotta tomupilvi ei yltäisi kaupunkiin.

Räjäytysten tieltä evakuoitiin torstaina ja perjantaina tuhansia ihmisiä. Räjäytyksillä kaadettiin kaksi korkeaa siltapylvästä, joissa oli yhteensä noin 20 000 kuutiometriä betonia ja terästä.

Viime elokuussa 43 ihmistä kuoli ja sillalla ajaneet autot putosivat 45 metrin matkan alas osan sillasta sorruttua. Onnettomuus käynnisti kiivaan keskustelun Italian infrastruktuurin turvallisuudesta.

Morandin sillan kautta kulki vilkas A10-moottoritie, joka yhdisti Pohjois-Italian Etelä-Ranskaan.

Morandin romahtanut silta kuvattuna päivä onnettomuuden jälkeen Genovassa. Turmassa sai surmansa 43 ihmistä.
Morandin romahtanut silta kuvattuna päivä onnettomuuden jälkeen Genovassa. Turmassa sai surmansa 43 ihmistä.

Torstaina evakuoitiin satoja ihmisiä räjäytysten tieltä. Heidän joukossaan oli raskaana olevia naisia ja vanhuksia.

Yli 3 400 muuta evakuoitiin perjantaiaamuna räjäytysten tieltä. Tiet jotka olivat alle 300 metrin päässä sillasta, suljettiin.

Tornien juurelle ja vielä paikallaan olleelle sillan osalle asetettiin räjähteitä.

Rakenteiden tuntumaan asetettiin vesitankkeja ja -säkkejä estämään hienon tomun leviämisen räjäytysten jälkeen kauemmas.

Räjäytysryhmän mukaan teräs- ja betonirakenteet putoaisivat maahan kuudessa sekunnissa.

Paikan päällä räjäytyksiä seuraamassa oli Italian varapääministeri Matteo Salvini sekä toinen varapääministeri Luigi Di Maio. Räjäytykset nähtiin suorana lähetyksenä Rai-uutiskanavalta.

Evakuoitujen oli määrä päästä palaamaan koteihinsa ja työpaikoilleen myöhemmin perjantaina, kun alue on todettu turvalliseksi.

Noin 200 metriä pitkä osuus siltaa romahti rankkasateiden aikana 13. elokuuta 2018. Sillalla oli vilkas liikenne tähän aikaan, kymmenet autot musertuivat romahduksessa.

Tragedian jälkeen selvisi, että 1,2 kilometriä pitkän sillan teräskannattimet olivat hitaasti heikentyneet vuosikymmenten aikana meri-ilman vahingoittaessa niitä pahoin.

Rakenteiden heikentymiseen vaikutti myös raskas liikenne, sillan yli kuoli vuosittain noin 25 miljoonaa ajoneuvoa.

Silta valmistui vuonna 1967. Sitä korjattiin 1990-luvulla ja vuonna 2016. Normaalisti tällaisen sillan pitäisi kestää sata vuotta.

Joulukuussa arvostettu italialainen arkkitehti Renzo Piano lupasi johtaa uuden sillan rakentamista. Sillasta odotetaan Euroopan kalleinta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Koba
Mieleenpainuva silta.
Tuo Morandin silta Genovassa oli kyllä mieleenjäävä kokemus kun sen ensimmäisen kerran ajoi.Itse aloin ensimmäisen kerran 1981 ja sen jälkeenkin useampana vuotena moottoripyörällä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »