USA lähettää lisää joukkoja Lähi-itään

Syyt ovat lisäjoukkoihin ovat "puolustukselliset" – Iranin syyllisyydestä tankkeri-iskuihin uutta kuvamateriaalia.

Pentagon on julkistanut kuvan, jossa sen mukaan Iranin vallankumouskaartin partiovene on juuri poistanut räjähtämättömän miinan japanilaisen Kokuka Courageous -tankkerin kyljestä.
Pentagon on julkistanut kuvan, jossa sen mukaan Iranin vallankumouskaartin partiovene on juuri poistanut räjähtämättömän miinan japanilaisen Kokuka Courageous -tankkerin kyljestä.

Seppo Ylönen, Reuters

Yhdysvallat lähettää noin tuhat sotilasta Lähi-itään. Puolustusministeri Patrick Shanahanin mukaan päätös amerikkalaisjoukkojen lisäämisestä on "puolustuksellinen" ja vastaus Iranin suunnalta tulevaan uhkaan.

Shanahan ei kertonut tarkempia tietoja siitä, mihin joukot sijoitetaan.

Viime kuussa presidentti Donald Trump ilmoitti 1 500 amerikkalaissotilaan lähettämisestä Lähi-itään. Tuolloin hyökättiin neljään öljytankkeriin. Iskujen tekijä ei ole selvinnyt.

Jännitteet Yhdysvaltain ja Iranin välillä ovat kasvaneet selvästi viime torstaista saakka. Tuolloin kahteen öljytankkeriin iskettiin Omaninlahdella. Yhdysvallat syytti näistä ja toukokuun iskuista Irania.

Yhdysvaltain puolustusministeriö julkaisi uutta video- ja kuvamateriaalia, joka sen mukaan todistaa Iranin osallisuuden viime torstain iskuihin norjalaista Front Altair - ja japanilaista Kokuka Courageous -tankkeria vastaan.

Yhdysvaltain mukaan kuvat todistavat operaatiosta, jossa Iranin vallankumouskaarti käy hakemassa räjähtämättömän miinan japanilaisaluksen kyljestä. Todisteet haluttiin hävittää, Pentagon sanoo.

Kuvat on Pentagonin mukaan ottanut Yhdysvaltain laivaston MH-60R -helikopteri.

Iranin armeijan komentaja, kenraalimajuri Mohammad Baqeri kielsi maanantaina jyrkästi, että Iranilla olisi mitään tekemistä tankkeri-iskujen kanssa. Samalla hän sanoi, että jos Iran päättäisi sulkea kapean Hormuzinsalmen laivaliikenteeltä, tekisi se sen julkisesti.

Iranin turvallisuusneuvoston pääsihteeri Ali Shamhani sanoi, että Iran on vastuussa Persianlahden turvallisuudesta. Hän kehotti Yhdysvaltoja lähtemään alueelta.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoi sunnuntaina, että Yhdysvallat ei halua sotaa Iranin kanssa mutta että se on valmis kaikkiin tarpeellisiin toimiin Lähi-idän merireittien turvaamiseksi.

Yhdysvaltain ja Iranin suhteet ovat huonontuneet Trumpin presidenttikauden alusta saakka.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.