Trump saa nimeään kantavan juutalaissiirtokunnan kiistellyille Golanin kukkuloille

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu paljasti nimilaatan Beruchimissa Golanin kukkuloilla. Netanjahun hallitus hyväksyi sunnuntain uuden siirtokunnan, jonka nimeksi tulee Trump Heights eli Trumpin kukkulat.

Seppo Ylönen, Reuters

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu palkitsee ystäviään. Netanjahun hallitus päätti sunnuntaina perustaa Donald Trumpin nimeä kantavan juutalaissiirtokunnan Golanin kukkuloille.

Trumpin kukkulat -nimisen siirtokunnan on määrä lujittaa Yhdysvaltain ja Israelin nykyhallitusten läheisiä välejä.

– Trump on Israelin suuri ystävä, Netanjahu tiivisti paljastaessaan siirtokunnan kaksikielisen nimilaatan.

Siirtokunta on määrä rakentaa Beruchimiin, jossa nyt on vain kourallinen ikääntyneitä asukkaita, jotka ovat lähtöisin entisestä Neuvostoliitosta.

Ensimmäiset asukkaat tulivat Beruchimin vuonna 1991. Hallituksen mukaan siirtokuntaan rakennetaan 400 asuntoa. Ensimmäisten sadan rakentaminen alkaisi jo tänä vuonna.

Hallituksen sunnuntain erityisistunto pidettiin samaisessa Beruchimissä, josta on 12 kilometriä Israelin ja Syyrian aselepolinjaan.

Israel valtasi Golanin kukkulat Syyrialta niin sanotussa kuuden päivän sodassa vuonna 1967 ja liitti ne myöhemmin alueeseensa.

Yhdysvaltain presidentti Trump tunnusti maaliskuussa Israelin omistusoikeuden Golanin kukkuloihin ensimmäisenä merkittävänä valtiona. Netanjahu onnistui myymään idean Trumpille sillä perusteella, että Syyrian sisällissodan varjolla Iranin tukemat militantit olivat kaivautuneet hyvin lähelle Golania.

Jo aikaisemmin Trump oli tehnyt toisen arabeja raivostuttaneen päätöksen siirtämällä maansa suurlähetystön Tel Avivista Jerusalemiin. Mainitussa kuuden päivän sodassa Israel oli vallannut Itä-Jerusalemin Jordanialta.

Hyvin tyytyväinen Netanjahu oli myös siihen, että Yhdysvallat vetäytyi Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta.

Trump kiitteli siirtokunnan nimeämistä Twitter-viestissään. Trump sanoi sen olevan suuri kunnia.

Trump-siirtokunnan rakentaminen saattaa kuitenkin viivästyä, sillä Netanjahun poliittinen tulevaisuus on epäselvä. Siirtokunnalle ei ole korvamerkittyä rahaa, eikä sen tarkkaa paikkaakaan ole vielä päätetty.

Netanjahun johtama oikeistolainen Likud-puolue voitti huhtikuun parlamenttivaalit, mutta Netanjahun ei onnistunut muodostaa enemmistöhallitusta. Umpikuja ratkaistiin määräämällä uudet parlamenttivaalit, jotka pidetään 17. syyskuuta.

Netanjahun toinen huolenaihe on oikeuslaitos. Häntä vastaan on vireillä kolme erillistä korruptiosyytettä, joiden ensimmäinen käsittely on heti syyskuun vaalien jälkeen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Einari
Nimilaatta
Kun laatta on kaksikielinen, niin siinä lukee "Trumpin kukkulat".
Vaimoa varten voisi pystyttää kaksimielisen laatan "Mrs. Trumpin kukkulat".
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »