Putin antoi Xi Jinpingille 66-vuotislahjaksi jäätelöä – Xi ylisti ystävyyttä ja kertoi Putinin olevan suosittu Kiinassa

Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Valdimir Putin kilistivät Xin syntymäpäivän kunniaksi lauantaina Tadzhikistanissa. Kiinan media kertoo Xin henkilökohtaisesta elämästä äärimmäisen harvoin.

Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kohottivat lauantaina maljat Xin 66-vuotispäivän kunniaksi.
Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin kohottivat lauantaina maljat Xin 66-vuotispäivän kunniaksi.

Ida Kannisto

Kiinan presidentti Xi Jinpingin henkilökohtainen elämä päätyy kiinalaismedioiden otsikoihin hyvin harvoin. Lauantaina tapahtui kuitenkin poikkeus, kun Kiinan valtion media kertoi Xin juhlivan syntymäpäiväänsä yhdessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Xi luonnehti Putinia läheiseksi ystäväkseen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Tavallisesti Kiinassa ei julkisuudessa paljasteta edes valtion päämiesten tarkkoja syntymäpäiviä, vaan niitä pidetään valtion salaisuuksina. Lauantaina valtion televisio kuitenkin näytti kuvia samppanjalasejaan kohottavista Xistä ja Putinista Tadzhikistanin pääkaupungissa Dushanbessa, jossa molemmat valtioiden päämiehet osallistuvat alueelliseen kokoukseen.

Putin toi 66 vuotta täyttävälle Xille lahjaksi jäätelöä, joskaan makua ei julkisuudessa kerrottu. Vastalahjana Xi antoi Putinille kiinalaista teetä, kiitti tätä ja kertoi Putinin olevan Kiinassa äärimmäisen suosittu.

Jäätelö ei välttämättä valikoitunut Putinin tuomiseksi sattumalta. Muun muassa venäläismedia Pravda nimittäin uutisoi vuonna 2006, että jäätelö on Putinin intohimo. Useat venäläismediat kirjoittivat Putinin ruokavaliosta sen jälkeen, kun Putinin vaimo paljasti kirjassaan salaisuuksia miehensä ruokailutottumuksista.

Putin itse kertoo suosivansa terveellistä ruokavaliota, johon kuuluu aamupuuroa ja kasviksia. Makeista herkuista hän ei piittaa lainkaan, mutta jäätelö tekee poikkeuksen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.