Trump yrittää nyt pysäyttää Meksikosta tulevat siirtolaiset korottamalla tullimaksuja

Trump sanoi olevansa valmis nostamaan viiden prosentin tullimaksua, kunnes siirtolaisia ei tule.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump määräsi Meksikolle viiden prosentin tullimaksut siirtolaisten pysäyttämiseksi.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump määräsi Meksikolle viiden prosentin tullimaksut siirtolaisten pysäyttämiseksi.

Katja Ihatsu, Reuters

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump otti uuden aseen käyttöön taistelussaan Meksikon suunnasta tulevia siirtolaisia kohtaan. Hän määräsi torstaina kaikille Meksikosta Yhdysvaltoihin tuotaville tuotteille viiden prosentin tullimaksut. Hän myös sanoi olevansa valmis korottamaan maksuja, kunnes siirtolaisvirta maahan on pysähtynyt.

Meksikon kautta Yhdysvaltoihin pyrkii kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, joista suuri osa on lähtöisin Väli-Amerikan maista ja pakenee köyhyyttä ja väkivaltaa. Aiemmin Trump on yrittänyt pysäyttää siirtolaisliikennettä yrittämällä pystyttää Meksikon vastaiselle rajalle muurin ja sulkemalla rajanylityspisteitä väliaikaisesti.

Afrikasta ja Haitilta lähteneitä siirtolaisia saapui Meksikoon torstaina. Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador on toivonut Yhdysvaltojen käyvän Meksikon kanssa dialogia siirtolaiskysymyksen ratkaisemiseksi.
Afrikasta ja Haitilta lähteneitä siirtolaisia saapui Meksikoon torstaina. Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador on toivonut Yhdysvaltojen käyvän Meksikon kanssa dialogia siirtolaiskysymyksen ratkaisemiseksi.

Trumpin Twitterissä tekemä ilmoitus yllätti Meksikon hallituksen, joka oli aloittanut samana päivänä Meksikon, Yhdysvaltojen ja Kanadan välisen USMCA-kauppasopimuksen loppuunsaattamisen.

Meksikosta on tullut Yhdysvaltojen merkittävin kauppakumppani sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Kiina ryhtyivät keskenään tullisotaan. Maksujen pelättiin romuttavan kauppasuhteet.

Tullimaksut tulevat voimaan 10. kesäkuuta. Trump aikoo korottaa niitä kuukausittain lokakuulle saakka 25 prosentin korkuisiksi, jollei Meksiko toimi siirtolaisasiassa.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador vastasi Trumpille ja sanoi, että tämän Amerikka ensin -politiikka johtaa harhaan. Hän sanoi Trumpin muuttavan Yhdysvallat ghetoksi, joka kohtelee siirtolaisia kaltoin.

– Presidentti Trump, sosiaalisia ongelmia ei ratkaista veroilla tai pakotteilla, hän kirjoitti Twitterissä.

Meksikon hallitus on viime kuukausien aikana pidättänyt ja karkottanut tuhansia siirtolaisia Yhdysvaltojen painostuksen takia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.