Merioikeus: Venäjän täytyy vapauttaa 24 ukrainalaista merisotilasta

Venäjän vangitsemia ukrainalaisia merisotilaita vietiin oikeuteen Krimillä viime marraskuussa.
Venäjän vangitsemia ukrainalaisia merisotilaita vietiin oikeuteen Krimillä viime marraskuussa.

Lea Peuhkuri, Reuters

Kansainvälinen merioikeus linjasi lauantaina, että Venäjän täytyy vapauttaa 24 ukrainalaista merisotilasta. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Venäjän joukot ottivat kiinni merisotilaat ja veivät lisäksi kolme ukrainalaista alusta viime marraskuussa, kun ne olivat ylittämässä Kertsinsalmea. Sitä ennen venäläisjoukot olivat tulittaneet aluksiin päin.

Kertsinsalmi sijaitsee Venäjän itseensä liittämän Krimin ja Venäjän välillä. Se on myös kulkureitti Mustanmeren ja Asovanmeren välillä.

Hampurissa sijaitseva kansainvälinen merioikeus (ITLOS) sanoi, että Venäjän täytyy vapauttaa merisotilaat ja alukset välittömästi.

Oikeuden mukaan molempien valtioiden tulisi myös pidättäytyä toimimasta tavalla, joka pahentaisi kiistaa.

Ukraina on vaatinut merisotilaiden vapauttamista ja takavarikoitujen alusten palauttamista. Samaa on vaatinut myös muun muassa EU.

Venäjän ulkoministeriö sanoi lauantaina, että se ei ollut osallistunut kuulemisiin ja se aikoo puolustaa näkemystään siitä, että oikeuskäsittelyllä ei ollut tuomiovaltaa Kertsinsalmen tapahtumissa.

Kansainvälinen merioikeus ITLOS perustettiin vuonna 1982 solmitun kansakuntien merioikeusyleissopimuksen toimesta. Sekä Ukraina että Venäjä ovat merioikeusyleissopimuksen allekirjoittajia.

Venäjän ja Ukrainan kahdenvälinen sopimus antaa molemmille maille oikeuden käyttää Asovanmerta, joka sijaitsee niiden välissä ja joka on yhteydessä Mustaanmereen Kertsinsalmen kautta.

Venäjä liitti Krimin itseensä vuonna 2014 ja rakensi maantiesillan Krimille Kertsinsalmen yli. Venäjä syyttää Ukrainaa provokaatiosta Kertsinsalmella ja sen merisotilaita laittomasta kulusta Venäjän aluevesillä.

Ukrainan uusi presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi, että jos Venäjä vapauttaa merisotilaat ja laivat, se olisi ensimmäinen merkki Venäjän johdolta sen valmiudesta lopettaa konflikti Ukrainan kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Onnim
Tyhjää puhetta jos ei sanktioita
"Kansainvälinen merioikeus linjasi lauantaina, että Venäjän täytyy vapauttaa 24 ukrainalaista merisotilasta."

Eikös sopiva motivaattori linjauksen toteutumisen motivoinniksi olisi rajata kaikkien venäläisen lipun alla purjehtivien satamaantulo-oikeus merioikeussopimuksen allekirjoittaneiden maihin? Muutenhan tuo "linjaus" on yksi tyhjän kanssa.

Raha se on mikä ratkaisee myös venäläisessä politiikassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »