Kaikkiaan 41 ihmistä kuoli Aeroflotin hätälaskussa ja tulipalossa Moskovassa – Kone oli valmistettu 2017 ja juuri huollettu

Jotkut matkustajat ovat syyttäneet onnettomuudesta huonoa säätä ja salamaa. "Nousimme ja sitten salama iski koneeseen", Komsomolskaya Pravda uutisoi yhden matkustajan sanoneen Reutersin mukaan.

YURI KOCHETKOV
Vaurioitunut kone kuvattuna maanantaiaamuna.

Tanja Nuotio

Kaikkiaan 41 ihmistä kuoli, kun venäläinen Aeroflot-matkustajakone teki hätälaskun Moskovan Sheremetjevon lentokentälle sunnuntai-iltana. Koneen sisällä oli syttynyt tulipalo. Kuolleiden joukossa on kaksi lasta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan vain 37 ihmistä selvisi hengissä. Kaikkiaan koneessa oli 73 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä.

Kone oli lähtenyt Moskovasta Murmanskiin sunnuntaina kello 18, kun se pian lähdön jälkeen ilmoitti hätätilanteesta ja kääntyi takaisin.

Reutersin mukaan onnettomuuden syy ei ole tiedossa. Tutkintakomitea on aloittanut onnettomuuden selvittämisen ja se tutkii muun muassa, olivatko lentäjät rikkoneet lentoturvallisuutta koskevia sääntöjä.

Jotkut matkustajat ovat syyttäneet onnettomuudesta huonoa säätä ja salamaa. "Nousimme ja sitten salama iski koneeseen", Komsomolskaya Pravda uutisoi yhden matkustajan sanoneen Reutersin mukaan.

Jotkut matkustajat laskeutuivat koneesta hätäuloskäytävien liukumäkiä pitkiä.

Kyseessä oli Suhoi Superjet-100-matkustajakone. Venäjän uutistoimistot ilmoittivat, että kone oli valmistettu vuonna 2017 ja sitä oli huollettu vasta tämän vuoden huhtikuussa.

Vuonna 2012 sama konetyyppi Sukhoi Superjet putosi Indonesiassa, jolloin 45 ihmistä menehtyi.

Flightradar24-seurantapalvelu osoitti, että lentokone oli kiertänyt kahdesti Moskovassa ennen kuin laskeutui hätätilanteessa alle 30 minuutin kuluttua.

Presidentti Vladimir Putin ja pääministeri Dmitri Medvedev ilmaisivat osanottonsa ja käskivät tutkijoita selvittämään, mitä oli tapahtunut.

STT uutisoi, että Suomen ulkoministeriön viestintäpäivystyksen mukaan tässä vaiheessa ei ole tullut tietoa siitä, että koneessa olisi ollut suomalaisia.

– Ulkoministeriöstä kuitenkin sanotaan, että tilanne on paikan päällä vielä kesken, STT uutisoi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vastaa
Raatsa
Tutkivat väärää asiaa
Venäläisen ilmailun hyvin tuntevana väitän että parempaa olisi syytä aloittaa tutkinta siitä ovatko lentäjät noudattaneet turvallisuusmääräyksiä? Se olisi poikkeus säännöstä!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Toisin(aan)ajattelija
Yllätyitkö?
...Aeroflop!

Harvoin matkustava
Palava kone
ihmetyttää että kone saa palaa rauhassa, Suomessa
palokunta odottaa jo kiitoradan vieressä kun "hätälaskun"
tekevä kone tulee !

Asiakas
Viisastelut sikseen.
Saattepa vielä nähdä, että lentäjät asetetaan syytteeseen, kun rikostutkijat saavat tiedon yhdestä, tai useammasta auki jämähtäneestä polttoaineendumppausventtiilistä, täysin riippumatta siitä, onko syynä kiire, vai tekninen vika.
Karmea totuus lienee sekin, että jos kone olisi sääntöjä uhmaten jatkanut oletetun salamaniskun aiheuttamista sähkövioista, ja viestintäkatkosta huolimatta matkaansa, olisi laskeutuminen Murmanskiin todennäköisesti kevyemmällä koneella onnistunut turvallisesti.
Nyt pidättäytyminen kerosiinidumppauksesta, sen keskeyttäminen, tai jättäminen aivan viime hetkiin viimeisteli katastrofin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
VT
Vast: Viisastelut sikseen.
Kone ei syttynyt ilmassa palamaan vaan teki ns. kovan pomppulaskun mikä rikkoin tankin ja aiheutti massiivisen polttoainevuodon. Ilmeisesti kone tuli laskuun ylipainoisena ilman laskusiivekkeitä eli lasku oli hyvin vaativa kovan nopeuden takia ja epäonnistui.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Janne
Suhoi Superjet-100 :(
No ei varmasti saa palaa rauhassa... Kuvaaja on vaan onnistunut ottamaan kuvan oikealla hetkellä ja oikeasta kulmasta...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ylermi
Juuri huollettu
Mitähän ryskin juuri huoltoon kuuluu?

Freja
Vast: Juuri huollettu
Heidän huoltoon kuuluu normaali huolto ohjelma, paperit leimataan likaisella peukalolla ja homma hoidettu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mikko
Vast: Viisastelut sikseen.
Hieno analyysi missä ei ollut oikein mitään järkeä. Ensinnä, onnettomuuskonetyypissä ei ole polttoaineen dumppausventtiilejä. Toiseksi rikkinäisellä koneella ei todellakaan lennetä kauas kohteeseen vaan tullaan laskuun niin pian kuin mahdollista.

Ja kolmaneksi, tulipalo syttyi kun laskussa kone otti ison pompun ja toinen laskuteline petti ja sen jälkeen hajosi tankki siivessä.

Ei muuta kuin faktaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Joo joo.
Vast: Vast: Viisastelut sikseen.
Myönnetään.
Teoriassani oli dumppauksen mentävä aukko.
Oletin, että kone voisi keventää polttoainetta myös ilmassa, muutenkin kun kaartelemalla kentän ympäri.
Outoa tosiaan silti, voiko pelkkä salamanisku lamauttaa niin monia tärkeitä järjestelmiä, ettei lasku teknisesti enää onnistu...?
Kyllä siitä lentäjät vielä syytteeseen joutuvat, tavalla tai toisella..

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »