Ehdokas Prerna Singh kuulee Delhin slummeissa, että vesi on tärkein asia köyhille äänestäjille – naisia on yritetty houkutella erityiskampanjoin uurnille Intian jättivaaleissa

Prerna Singh (vas.) on yksi Delhin nuorimmista naispoliitikoista. Hän edustaa Gandhin suvun Kongressipuoluetta.
Prerna Singh (vas.) on yksi Delhin nuorimmista naispoliitikoista. Hän edustaa Gandhin suvun Kongressipuoluetta.

New Delhi

Pia Heikkilä

Seitsemältä aamulla on Delhin yhdessä suurimassa slummissa lämpötila yli 30 astetta. Vaalikampanjointi on täydessä käynnissä.

Prerna Singh on 34-vuotias Kongressipuoluetta edustava kunnallispoliitikko, joka on lähtenyt keräämään ääniä puolueensa Delhin vaalipiirin edustajille.

Työtä riittää, sillä Intiassa on parhaillaan menossa maailman suurimpien vaalien loppuhuipentuma. Lok Sabhaan eli maan parlamenttiin valitaan toukokuun puolessa välissä 543 jäsentä yli 2 200 eri puolueesta.

Prerna kulkee slummin kujia pitkin ja tervehtii asukkaita tottuneesti. Suurin osa slummin asukkaista on siirtotyöläisiä, jotka ovat muuttaneet Delhiin Biharin ja Uttar Pradeshin köyhistä osavaltiosta.

Vaaleissa on kaksi suurta puoluetta vastakkain: liberaalimmaksi kutsuttu Kongressipuolue ja hindunationalistinen BJP, jonka väitetään syrjivän vähemmistöuskontoja.

Slummissa ei uskontopolitiikka nouse puheenaiheeksi. Sen sijaan huolena on veden puute. Joka puolella on kasapäin vesikanistereita, sillä asukkaat hamstraavat vettä.

Vesi tulee slummiin tankkerilla kerran päivässä, josta asukkaat saavat täyttää kaksi kanisteria, noin 50 litraa. Se on koko perheen käyttöön hyvin vähän. Naiset ovat yleensä vastuussa perheen veden hankinnasta.

Noin 35-vuotias Sangeeta valittaa Prernalle veden puutteesta.

– Koska saamme kunnon vesihanan? Joudun joka päivä kantamaan raskaat vesikanisterit kotiin. Se on vaikeaa, Sangeeta valittaa.

Slummin asukas Sangeeta haluaisi kotiinsa vesihanan.
Slummin asukas Sangeeta haluaisi kotiinsa vesihanan.

Prerna kuuntelee Sangeetan huolia ja lupaa parantavansa tilannetta, jos Kongressi pääsee valtaan. Maata on viimeiset viisi vuotta hallinnut BJP, joka nappasi voiton Kongressilta vuonna 2014.

Prernan mukaan näissä vaaleissa tulevat naisten äänet nousemaan esiin.

– Naiset ovat kyllästyneet olemaan hiljainen osapuoli. Monet äänestävät nyt ensimmäistä kertaa itsenäisesti, ilman aviomiehensä tai perheensä vaikutteita.

Prerna Singh on itse uuden sukupolven poliitikko. Hän on yksi harvoja 20 miljoonan asukkaan Delhin alle 40-vuotiaita naispuolisia ammattipoliitikkoja.

Hän lähti alun perin politiikkaan mukaan aivan kuin vahingossa vuonna 2012, kun hänen miehelleen Tarun Kumarille tarjottiin korkeampaa poliittista virkaa.

– En ajatellut sitä urana, sillä minulla oli hyvä työ kansainvälisessä rengasyrityksessä. Mutta kun lähdin mukaan, päätin, etten halunnut olla vain jonkun vaimo vaan menestyä omalla työlläni.

Viime vaaleissa noin 21 miljoonasta naista puuttui kokonaan äänestysrekisteristä, koska naisilla ei perinteisesti ole ollut henkilökortteja tai miehet eivät päästäneet naisia äänestämään.

Kadonneet naisäänet ovat saaneet päättäjät liikekannalle.

Maan itäosien kaksi suurta puoluetta Biju Janata Dal ja Trinamool Congress ovat varanneet 30–40 prosenttia ehdokaspaikoista naisille.

Iso osa vaalivirkailijoista on naisia. Maaseutukylissä on järjestetty lastenhoitopaikkoja äänestyspaikkojen kylkeen. Televisiossa ja radioissa pyörii mainoksia, jotka houkuttelevat naisia äänestämään.

Delhin suurissa slummeissa kärsitään akuutista vedenpuutteesta
Delhin suurissa slummeissa kärsitään akuutista vedenpuutteesta

Prernankin odottaa noin 70 prosenttia slummin naista käyvän äänestämässä, vaikka melkein kaikki ovat luku- ja kirjoitustaidottomia.

– Nämä naiset käyttävät äänioikeuttaan ahkerasti, sillä he haluavat parempaa elämää ja uskovat muutokseen. Yläluokka ja rikkaat eivät tarvitse julkisia palveluita tai muutosta elämäänsä, joten heidän keskuudessaan äänestysprosentti on alhainen, Prerna kertoo.

Intiaa on perinteisesti hallinneet keski-ikäiset miehet lukuun ottamatta 60–70-luvun pääministeri Indira Gandhia, joka oli maan ensimmäisen pääministerin Jawaharlal Nehrun tytär.

Naisia on 48,1 prosenttia väestöstä, mutta parlamenttipaikoista naisten käsissä on vain 12,1 prosenttia.

Prerna Singh on uuden sukupolven poliitikko. Hän sai äänivyöryn kaksi vuotta sitten pidetyissä kunnallisvaaleissa. Nyt hänestä povataan Kongressipuolueelle nousevaa tähteä.

– Tässä työssä tarvitsee olla kova ja jopa huutaa, että saa äänensä kuuluville. Välillä pitää käyttäytyä todella miesmäisesti, Prerna naurahtaa.

Fakta

Intian vaalit

Intia on maailman suurin demokratia.

Äänioikeutettuja on 900 miljoonaa. Sen takia valtakunnalliset vaalit on jättimäinen operaatio.

Intian parlamentin alahuoneeseen, Lok Sabhaan, äänestetään useassa osassa, tämän vuoden vaaleissa aikavälillä 11.4–19.5.

Äänet lasketaan 23.5.

Parlamentin alahuoneessa on 543 paikkaa. Niistä kilpailee 464 puoluetta, jotka ovat asettaneet 8 250 ehdokasta. Valtaosa puolueista on alueellisia.

Kahden kisa

Suurimman puolueen asemasta taistelevat tälläkin kertaa pääministeri Narenda Modin hindunationalistinen BJP ja vanha valtapuolue Kongressipuolue.

Vuoden 2014 vaaleissa BJP sai 282 paikkaa jaossa olleista 428:sta. Naredra Modia pidetään karismaattisena ja vahvana johtajana.

Kongressipuolue on ollut vuosikymmeniä Gandhin suvun hallinnassa. Nykyinen puoluejohtaja Rahul Gandhi on jo neljättä sukupolvea Gandheja.