Oikeistopopulismi jatkoi voittokulkuaan Espanjassa – muutamissa maissa oikean äärilaidan puolueet ovat päässeet jo hallitukseen

Alejandro García
Santiago Abascalin johtama Vox-puolue sai Espanjan sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa kymmenen prosenttia äänistä.
Santiago Abascalin johtama Vox-puolue sai Espanjan sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa kymmenen prosenttia äänistä.

Seppo Ylönen

Euroopan maat ovat poliittiselta kulttuuriltaan erilaisia. Viime vuosien yksi yhteinen piirre niistä kuitenkin löytyy: oikeistopopulistien voittokulku.

Viimeisin esimerkki on Espanja. Maan parlamenttiin nousee Vox ensimmäisenä oikeistopopulistisena puolueena sen jälkeen kun Espanja siirtyi demokratiaan diktaattori Francisco Francon kuoleman (1975) jälkeen.

Moni kuvitteli Espanjan olevan immuuni tämänkaltaiselle liikkeelle Francon pitkän diktatuurin jälkeen.

Oikeistopopulismin nousun selittäjiä ovat pakolaiskriisi, taloudellisen epätasa-arvon kasvaminen, pettymys Euroopan unioniin ja pelko kansallisen identiteetin katoamisesta.

Oikeistopopulististen puolueiden johtajat sanovat olevansa kansan asialla eliittiä vastaan. Populistipuolueiden äänestäjät ovat usein globalisaation väliinputoajia.

Unohdetun kansan puolustaja

Oikeistopopulistiset puolueet eivät kuitenkaan ole mikään yhtenäinen joukko. Niillä on kullakin oma, kyseisen maan historiaan liittyvä taustansa.

Pohjoismaat kelpaavat tästä esimerkiksi.

Perussuomalaiset on Veikko Vennamon SMP:n työn jatkaja. SMP sanoi olevansa maaseudun "unohdetun kansan" puolustaja.

Tanskassa ja Norjassa oikeistopopulistiset puolueet syntyivät verokapinan pohjalta.

Nyt Tanskan kansanpuolue on hallituksen tukipuolue, jonka painostuksesta hallitus on kiristänyt tuntuvasti Tanskan maahanmuuttopolitiikkaa.

Norjan edistyspuolue on istunut jo puolenkymmentä vuotta hallituksessa. Skandaaleja on riittänyt, mutta kompromissien tekoon hallituksessa se on sopeutunut melko hyvin.

Ruotsidemokraattien historiasta löytyy siteitä uusfasistisiin liikkeisiin. Vaikka puolue on siivonnut rivejään, ovat Ruotsin muut puolueet yhä haluttomia antautumaan yhteistyöhön sen kanssa.

Natsijuuret pulpahtavat pintaan

Viktor Orbán käänsi perustamansa Fidesz-puolueen kurssin voimakkaasti oikealle.
Viktor Orbán käänsi perustamansa Fidesz-puolueen kurssin voimakkaasti oikealle.

Menestynein oikeistopopulistinen puolue löytyy Unkarista.

Pääministeri Viktor Orbánin perustama Fidesz oli alun alkaen liberaali puolue. Se on kuitenkin askel askeleelta siirtynyt kauas oikealle, ohi perinteisten konservatiivipuolueiden. Orbán sivaltelee EU:ta yhdellä kädellä ja ottaa toisella siltä avustusmiljardit.

Unkarin läntisestä naapurimaasta Itävallasta löytyy myös menestynyt oikeistopopulistinen puolue.

Vapauspuolue (FPÖ) on Itävallan hallituksessa yhdessä konservatiivisen kansanpuolueen (ÖVP) kanssa. FPÖ:n natsijuuret tulevat tämän tästä pintaan esimerkiksi kun sen jäseniä tavataan oluttuvista hoilaamassa vanhoja juutalaisvastaisia lauluja.

Nimenmuutos nosti kannatuksen

Italian Legan johtajan Matteo Salvinin kritiikki kohdistuu usein Euroopan unioniin.
Italian Legan johtajan Matteo Salvinin kritiikki kohdistuu usein Euroopan unioniin.

Varsin menestyksellinen on ollut myös Italian Lega, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Lega Nord (Pohjoisen liitto). Lega Nord ajoi Italian vauraiden pohjoisosien itsenäistymistä.

Legan menestys alkoi nimenmuutoksella ja levittäytymisellä koko maahan. Nyt se on hallituksessa Viiden tähden liikkeen kanssa. Jälkimmäinen on myös populistipuolue, mutta sen sijoittaminen poliittiselle värikartalle on hankalaa.

Legan johtaja, sisäministeri Matteo Salvini on nostanut puolueen gallupien ykköseksi. Salvini on hätistellyt Italian satamiin saapuneita pakolaislaivoja takaisin merelle ja vihjaillut Italian lähdöstä euroalueesta.

Espanjan tavoin Saksan arveltiin olevan historiansa vuoksi immuuni oikeistopopulistien vaalimenestykselle. Alternative für Deutschland (AfD) eli Vaihtoehto Saksalle -puolue syntyi eurovaluuttaa arvostelleiden professoreiden toimesta kuusi vuotta sitten.

Nyt AfD:tä johtavat aivan eri ihmiset ja puolueen linjanvedot ovat radikalisoituneet huomattavasti. AfD pelottelee islamilla, vaatii rajoja kiinni ja EU:hun täysremonttia. AfD on Saksan parlamentin suurin oppositiopuolue.

Perheen sisäinen kilpa

Marine Le Pen erotti isänsä puolueesta.
Marine Le Pen erotti isänsä puolueesta.

Ranskan oikeistopopulistinen liikehdintä on yhden perheen juttu.

Jean-Marie Le Pen perusti aatetoveriensa kanssa Front National (Kansallinen rintama) -puolueen. Hän tuli tunnetuksi lausahduksesta, jonka mukaan natsien kaasukammiot olivat maailmansodan "pelkkä yksityiskohta".

Jean-Marie Le Penin tytär Marine Le Pen astui isänsä jälkeen puolueen johtoon vuonna 2011 ja ryhtyi pehmentämään puolueen imagoa. Isän ja tyttären välit katkesivat. Nyt puolueen nimi on Rassemblement National (Kansallinen liittouma).

Vapaamielisessä Hollannissa oikeistopopulistiset puolueet ovat olleet pitkään politiikan keskiössä. Pim Fortuyn murhattiiin toukokuussa 2002.

Geert Wildersin perustama Vapauspuolue on ollut ajoittain gallupien ykkönen. Wilders haluaa kieltää koraanin ja sulkea moskeijat.

Nyt Wildersin kanssa samoilla vesillä kalastelee Thierry Baudetin perustama Demokratian foorumi. Se sai maaliskuun paikallisvaaleissa eniten ääniä.

Geert Wilders haluaa sulkea Hollannin moskeijat.
Geert Wilders haluaa sulkea Hollannin moskeijat.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Muutoksen tuulia
Huomaanko ehkä tiettyä katkeruutta "populistien" noususta? Sen todistaa jo "populistien" jatkuva mustamaalaus vaikka samoja piirteitä löytyy omistakin joukoista. Omien piirteistä tietenkin vaietaan ja ne painetaan villaisella.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muutoksen tuulia
Voit huomata myös eduskuntasalin oikean seinän vieressä kiukuttelevan kurahousuosaston. Päiväkodin lapset ovat pihalla taas.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muutoksen tuulia
Vihreä "populismi" haluaa pelastaa koko maailman luonnon ja ilmaston kun taas oikeistolainen kansallismielinen populismi haluaa vain eristää oman maansa koko maailman ongelmista, vertaa trumpismiin joka malliesimerkki siitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muutoksen tuulia
"Vihreä": Tämä on minusta yksi kansallimielisten populistien suurimmista puutteista. Tarjotaan yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin kysymyksiin. Oikeasti kuvitellaan että oma maa voidaan eristää maailman ongelmista ja palata johonkin kuvitteelliseen "vanhaan hyvään aikaan". Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Maailma on kansainvälisempi ja keskinäisriippuvaisempi kuin koskaan. Pään puskaan pistäminen ei auta, se vaan pahentaa asioita. Nykyajan ongelmia pitää yrittää ratkoa nykyajan keinoilla yhdessä muiden maiden kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Muutoksen tuulia
Haittamaahanmuutto ei ratkaise minkään maan väestönkasvuongelmaa, vaikka vihreät niin kuvittelevat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eli
Terve järki voittaa euroopassa!!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eli
Mutta onko jo myöhäistä? Monissa maissa on alueita jo menetetty.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
miten kaikki onkaan?
Kommunisteja on useissa länsi-eurooppalaisissa hallituksissa eikä se aiheuta minkäänlaista uutisointia vaikka koko Itä-Eurooppa vankileireineen kärsi aatteesta 1945...1991 välisen ajan ja osin vieläkin.
Toisinajattelijat suljettiin laitoksiin, likvidoitiin, ei demokratiaa, ei mielipiteen- eikä sananvapautta. Köyhyyttä, kurjuutta ja kgb.n masinoimaa mielivaltaa sekä kansannousujen verisiä tukahduttamisia.

Nyt vasemmisto eli kommunistiset tahot haluavat Eurooppaan islamia maahanmuuton myötä mikä tuottaa samaa totalitarismia ja näin todistettavasti islamilaisissa lähtömaissa tapahtuu. Siksipä niistä valtioista lähdetäänkin.

Mielettömyydelle alkaa löytymään vastavoimia.
Euroopasta ei pidä tehdä suurta kalifaattia.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: miten kaikki onkaan?
Kommunistit ovat Suomessakin olleet mukana monessa hallituksessa, eivätkä sieltä käsin ole ihmisiä likvidoineet. Suomi on ottanut vastaan vain 0,3 promillea maailman pakolaisista, joten maahanmuutto ei meillä ole mikään ongelma.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: miten kaikki onkaan?
Mitäs pahaa siinä on, jos ovat ihmisiksi. Suomessa kaikki suurpuolueet ovat toki tuhonneet 90-luvulla saavutetun konsensuksen. Sauli Niinistön ansiosta on edes isot eläkerahastot joilla keikutaan seuraavat kymmenen vuotta. Lipponen leikkasi kovalla kädellä nurkkakuntaisuuden perikuvalta kepulta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: miten kaikki onkaan?
Mankalalle: Toisen maailmansodan jälkeen Suomen hallitus, jossa oli mukana kommunisteja (Skdl:n muodossa) sekä ns. punainen Valpo (kommunistien käsissä ollut suojelupoliisi ns. vaaran vuosina 1944-48), luovuttivat kymmeniä tuhansia inkerinsuomalaisia ja virolaisia Neuvostoliittoon jossa he joutuivat suoraan vankileireille jossa monet kuolivat. Eli osallistuivat välillisesti ihmisten likvidolemiseen. Myös joitakin yksittäisiä Suomen kansalaisia luovutettiin.

Suomen osuus maailman väkiluvusta on 0,7 promillea. Miksi ihmeessä Suomen pitäisi ottaa enemmän pakolaisia? Suomi on muuten maailman harvoja maita jotka ottavat yhä kiintiöpakolaisia. Olemme kyllä vastuumme kantaneet. Ei meillä mitään siirtomaita sitä paitsi koskaan ole ollutkaan, päinvastoin olemme itse olleet suuren osan historiasta vieraan vallan alla.

Mitä tulee siihen väitteeseesi ettei maahanmuutto ole ongelma, se ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Pk-seudulla jopa 40 % toimeentulotukea saavista on maahanmuuttajia. Myös rikollisuutta on tullut lisää, esim. raiskaustilastoissa tietyillä kansallisuuksilla on valtava yliedustus. Etenkin ns. humataaristen maahanmuuttajien eli pakolaisten kotoutuminen on epäonnistunut (tämän toteaa jopa Eero Heinäluoman johdolla laadittu raportti). Ja kun Turussa ollaan niin on pakko mainita myös Turun terrori-isku.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Outo nimitys
Pidän todella outona, että media on keksinyt ottaa käyttöön leimaamistarkoituksessa tällaisen 'populismi' -termin. Termin käyttö ei ole tasavertaista: Sitä käytetään vain silloin jos puolue vastustaa Euroopan kansoille haitallista maahanmuuttoa.
Esimerkiksi Suomessa vasemmisto tai vihreät ovat ihan samoissa määrin populistisia, mutta näiden puolueiden tapauksessa tätä alentavaa termiä ei käytetä.
Toisaalta sellaiset puolueet eivät ole populistisia, jotka ensisijaisesti ajavat harvojen, kuten miljardöörien ja suuryritysten etuja. Sen ymmärränkin, että rikkaiden omistuksessa olevat mediatalot haluavat hallitsemaan omien etujensa ajajia ja määrittelevät kansan mielistelyn eli populismin pahaksi asiaksi.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outo nimitys
"Esimerkiksi Suomessa vasemmisto tai vihreät ovat ihan samoissa määrin populistisia, mutta näiden puolueiden tapauksessa tätä alentavaa termiä ei käytetä."

Kannattaa muistaa että Suomessa media on punavihreiden hallussa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outo nimitys
Eiköhän kaikki puolueet ole populistipuolueita?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outo nimitys
Millä tavalla vihreät ovat populistisia? Täälläkin palstoilla vihreitä pidetään lähinnä elitistisinä, ei kansanomaisina, ja heidän kannattajakuntaansa pääkaupunkiseudun "ituhippeinä". Vihreät kannattavat myöskin asioita, joita "kansa" suuressa määrin vastustaa, kuten ilmastotoimenpiteitä ja humanitaarista maahanmuuttoa. Kuulostaa kyllä enemmän siltä, että populistinen puolue menettäisi kannatustaan tuollaisilla päämäärillä. Wikipediassa on kiintoisa artikkeli populismista, eikä senkään kriteereiden perusteella vihreitä pysty populisteiksi sanomaan.
Tässäkään tapauksessa ei ketään taas "kiusata" vaan populismitermillä on määritelmänsä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outo nimitys
lase: Vihreät on ainakin siinä mielessä populistinen että he lupaavat asioita joita eivät pysty toteuttamaan ja kalastelevat ääniä tyhjillä lupauksilla. Pekka Haavisto lupasi mainoksessaan pysäyttää maapallon lämpötilan nousun 1,5 asteeseen.

Millä keinoilla Haavisto aikoo pakottaa maailman suurimmat saastuttajat (Kiina, Intia, USA, Venäjä jne) päästörajoituksiin? Ei ole esittänyt niitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei koskaan hallitukseen Suomessa
Fasistisesti ajattelevia "isänmaan pelastajia" jotka viis veisaavat luonnon ja ilmaston tuhoutumisesta ei tule koskaan päästää hallitukseen Suomessa. Suomen tulee seurata Ruotsin esimerkkiä siitä miten tällainen joukko eristetään poliittisesta päätöksenteosta.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei koskaan hallitukseen Suomessa
Nämä äärioikeistopopulistit maalaavat itsensä nurkkaan ja kiukuttelevat siellä. Tästä hyvänä esimerkkinä eduskunnan istumajärjestyskeskustelu. Puolue, jolla ei ole tulevaisuutta, ei ole hallituskelpoinen. Suomessa on jo SMP ja PS olleet hallituksessa. Molemmat kokeilut osoittautuivat katastrofiksi. V. 2015 epäonnistuttiin täysin jopa maahanmuuton rajoittamisessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei koskaan hallitukseen Suomessa
Tarkoitat ilmeisesti tuolla Pekka Haavistoa joka on myöntänyt Pentti Linkolan innouttaneen häntä mukaan vihreään liikkeeseen. Haavisto toki toimii vastoin oppi-isänsä neuvoja hyväksymällä Kemin tehdashankkeen. Linkola totesi aikoinaan Suomen metsien olevan käytännössä paljaaksi kuorittuja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei koskaan hallitukseen Suomessa
Holtitonta maahanmuuttoa vastustavat nimen omaan välittävät luonnosta ja toimivat tehokkaimmin sen eduksi. Pahinta ilmaston kannalta on siirtää ihmisiä matalien päästöjen maasta tänne pohjoiseen aiheuttamaan 10-kertaiset päästöt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
"Kansallismieliset puolueet"
"Kansallismieliset puolueet" sopisi paremmin kuin "oikeistopopulistiset puolueet" kertomaan noiden puolueiden yhteisistä piirteistä ja tavoitteista.

Populismi- sanaa käytetään TS:n sivuilla harhaanjohtavasti, koska kaikki puolueet ovat enemmän tai vähemmän populistisia.

Ranskan keltaliivielllä on runsaasti erilaisia tavoitteita, vaikka media kertoo vain bensan hinnan alennusvaatimuksesta.

Britannian eron taustalla on pitkä lista asioista, joista EU:n ja brittien väillä oli erimielisyyksiä ennen eroäänestystä.

TS tulisi ottaa asioista paremmin selvää ja kertoa eri maiden kansallismielisten puolueiden todellisista vaatimuksista, ettei kansalaisten mielipiteitä muokattaisi väärillä todistuksilla lähimmäisistä ja eri puolueiden tavoitteista.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ristiriidat
Oikeistopopulistit syyttävät eliittiä. Samalla ne kuitenkin halveksivat voimakkaasti etnisiä, sukupuoli- ja muita vähemmistöjä. Osansa saavat myös naiset ja tietenkin liberaalit. Pahinta on demokraattisten instituutioiden, oikeuslaitoksen ja median kyseenalaistaminen. Mitä siis jää jäljelle? Ja miten voimakkaiden johtajien ja diktaattorien, kuten rahoittajansa Putinin, palvonta on sopusoinnussa eliitin arvostelun kanssa? Demokratioissa on pakko alistua yhteistyöhön ja etsiä rakentavia ratkaisuja ongelmiin, joita riittää. Tämä koskee kaikkia, myös muitakin kuin oikeistopopulisteja.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ristiriidat
Eiköhän EU ole itsessään demokratian irvikuva.Päättäjät ottavat selfietä miehittäjien kanssa ja ampuvat omia kansalaisijaan. No, tulevat vastaamaan vielä rikoksistaan EUROOPPALAISIA ihmisiä kohtaan!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ristiriidat
EU ei on vapaiden maiden muodostuma demokraattinen liitto. Yhtäkään sen jäsenmaata ei miehitetä eikä omia kansalaisia ammuta. Mitä potaskaa tämä Kansallismielinen kirjoittaakaan? Taitaa olla Pohjois-Korean poikia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ristiriidat
Mankala. Katso youtubesta keltaliivit. Turha väittää mitään,minkä jokainen voi tarkistaa netistä,paitsi jos käy vain vihervasemmiston saastuttamilla sivuilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ristiriidat
Ei kannata usko kaikenmaailman nettivideoita ainakaan, sieltä se pahin manipulaatio löytyy.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ristiriidat
Pahiten äänestäjiään halveksii tietenkin Pekka Haavisto tukemalla Kemin tehdashanketta. Halla-aholla ja monella muulla persulla ei oikeastaan ole mitään muuta ongelmaa muiden puolueiden kanssa kuin maahanmuutto ja kaksikielisyyden tukeminen. Haavisto, Li, Halla-aho, Orpo ja Rinne haluavat kaikki tehtaan Kemiin ja muhkeat voitot Sipilän äänestäjille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ristiriidat
Nimimerkki 'Usko silmiäsi' antaa neuvon: "Mankala. Katso youtubesta keltaliivit. Turha väittää mitään,minkä jokainen voi tarkistaa netistä,"

Netti, YouTube erityisesti, on tunnettu siitä että sinne ladataan väärää tietoa, esimerkiksi videoita joiden kuvakulmat on sopivasti valittu ja joita on vahvasti editoitu.
Ylipäätään nuo niin sanotut Keltaliivit ovat hyvin sekalainen porukka. Löytyy joka lähtöön ja kun ainoa tunniste on keltainen liivi niin mukana on aina myös niitä soluttautujia joiden ainoa tarkoitus on aiheuttaa mahdollisimman paljon vahinkoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Historia toistaa itseään?
Samaa tapahtui Euroopassa myös 1930-luvulla...
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outo nimitys
Outoa on porukkakin. Yhteistä on maahanmuuton vastustaminen vaikkei sitä edes olisi (Viro) tai se olisi marginaalista (Suomi). Suomi on ottanut vastaan 0,3 promillea maailman pakolaisista, joten maahanmuutto ei meillä ole ongelma.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Outo nimitys
Ei ole ollenkaan outoa että Viro vastustaa maahanmuuttoa. Eivät halua maahanmuuton ongelmia (kulut, rikollisuus, terrorismi, identiteetin säilymiseen liittyvät ongelmat). Tätä kutsutaan ennaltaehkäisyksi. Onhelmien ennaltaehkäisy on järkevää toimintaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vast: Outo nimitys
Mankala levittää härskejä valheita. Luku ei pidä paikkansa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eurooppa herää
Hienoa. Eurooppalaiset ovat vihdoinkin nheränneet todellisuuteen ja äänestävät maidensa hallituksiin puolueita jotka haluavat lopettaa Euroopan pakkoislamisoinnin sekä turvapaikkashoppailun.
Eurooppaan ei todekkaan tule päästää ensimmäistäkään elintasopakolaista lisää ja nykyisetkin on palautettava rakentamaan omaa kotimaatansa.
Ainoastaan rajallinen määrä suurimmassa hädässä olevia todellisia turvapaikanhakijoita voidaan ottaa vuosittain vastaan määräajaksi.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eurooppa herää
Eurooppa heräsi 1930-luvulla jäätävään todellisuuteen ja kaikkien aikojen leirityksiin. Toisen maailmansodan jälkeen ei kukaan ole halunnut palata näihin kauheuksiin. Nyt fasistismieliset ainekset ovat uudelleen nostamassa päätään Euroopassa. Tällä kertaa valtaan nousu ei enää onneksi onnistu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Eurooppa herää
"Mankala", Euroopassa ääriainesten valtaan nousu ei onnistu perinteisillä demokraattisilla keinoilla. Täällä se tulee tapahtumaan kaikkien näkyvillä kohtujen kautta. Se että siitä ei vaan saa puhua julkisesti ilman syytöksiä vihapuheesta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.