Kyproksen sarjamurhaajan jäljiltä löytynyt jo neljä ruumista

Entinen kansalliskaartin jäsen tunnusti surmanneensa viisi naista ja kaksi lasta. Kaikki heistä olivat ulkomaalaisia.

Kyproksen rikospoliisin tutkijat etsivät merkkejä ruumiista Mitseron punaisesta järvestä, minne sarjamurhaaja kertoi upottaneensa ne.
Kyproksen rikospoliisin tutkijat etsivät merkkejä ruumiista Mitseron punaisesta järvestä, minne sarjamurhaaja kertoi upottaneensa ne.

Ilkka Timonen

Kyproksen poliisi on löytänyt jo neljä ruumista saaren ensimmäisen sarjamurhaajan jäljiltä. Poliisi on pidättänyt 35-vuotiaan miehen, joka on tunnustanut seitsemän murhaa, kertoi Kyproksen uutistoimisto.

Miehen, josta on kerrottu vain ikä, epäillään murhanneen viisi naista ja kaksi lasta, kaikki ulkomaalaisia.

Uutistoimiston mukaan hän oli Kyproksen kansalliskaartin jäsen. Hän sai yhteyden uhreihinsa verkon deittipalvelun avulla.

Viranomaiset aloittivat murhien tutkimuksen sen jälkeen kun he löysivät kahden naisen ruumiit kaivoskuilusta läheltä pääkaupunkia Nikosiaa huhtikuun puolivälissä. Ruumiin löysivät turistit.

Uutiskanava CNN kertoo ensimmäisen tunnistetun uhrin olleen 38-vuotias Marry Rose Tiburcio, joka oli kotoisin Filippiineiltä. Tiburcio ja hänen kuusivuotias tyttärensä katosivat toukokuussa 2018. Tytärtä ei ole löytynyt. Epäilty sanoo tappaneensa hänetkin.

Poliisi löysi kolmannen naisen ruumiin läheltä Oroundan kylää Nikosian länsipuolella. Tutkijat olettavat, että ruumis kuuluu kadonneelle nepalilaiselle naiselle.

Nyt poliisi tekee tutkimuksia Mitseron punaisella järvellä, jossa on ollut ennen kuparikaivos. Se sijaitsee runsaan 20 kilometrin päässä Nikosiasta.

Uutistoimiston mukaan epäilty tunnusti tappaneensa kaksi naista ja yhden lapsen ja upottaneensa heidän ruumiinsa järveen.

Uhrien uskotaan olevan 36-vuotias Livia Florentina Bunea Romaniasta, hänen kahdeksanvuotias tyttärensä Elena Natalia Bunea sekä 31-vuotias filippiiniläinen Maricar Valdez Arquila.

Sunnuntaina poliisi löysi ensimmäisen ruumiin järvestä. Ruumis oli matkalaukussa. Järvi on pahoin saastunut ja poliisi on käyttänyt etsintöihin robottikameroita.

1,2 miljoonan asukkaan Kyproksessa ei ole ollut aiemmin vastaavia tapauksia. Poliisi on pyytänyt avukseen brittiläisiä kuolemansyytutkijoita.

Poliisia on arvosteltu siitä, että se ei ole kunnolla tutkinut katoamistapauksia. Poliisi on vastannut maan lakien estävän esimerkiksi puhelutietojen tarkistamisen ilman oikeuden määräystä. Tällainen määräys saadaan vain, jos kyseessä on rikos, josta tulee yli viiden vuoden vankeustuomio.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
objektiivi
Murhaajalle kovin mahdollinen tuomio
Tämä on niin epäinhimillinen teko, että murhaaja ansaitsisi pahimman mahdollisen rangaistuksen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
joo
Vast: Murhaajalle kovin mahdollinen tuomio
Eli Suomessa 14 vuotta...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »