Uuden pommin räjäytti pommiryhmä tahallaan – Väkijoukko alkoi pahoinpidellä pidätettyä, poliisi pakeni pidätetyn kanssa

Uuden pommin räjähtäminen aiheutti paniikkia, koska poliisi ei kertonut ennalta, että sen pommiryhmä laukaisee pommin tarkoituksella.

Uusi pommi räjähti Pyhän Anthonyn kirkon vieressä. Kirkko on yksi kohteista, johon iskettiin pommeilla sunnuntaina.

Petteri Lindholm

Kello 13 jälkeen Suomen aikaa Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa räjähtäneen pommin laukaisi tarkoituksella erikoisjoukkojen pommiryhmä, poliisi kertoo.

Pommi räjäytettiin pakettiautossa, joka oli parkkeerattu Pyhän Anthonyn kirkon viereen, mikä oli yksi sunnuntain pommi-iskujen kohteista.

BBC:n toimittajan mukaan kyse oli pakettiautosta, jota käyttivät sunnuntain iskun tekijät. Toimittaja luonnehti räjähdystä pieneksi.

Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä.

Poliisi ei kertonut ennalta, että pommi räjäytetään, joten monet alueella olevista ihmisistä joutuivat paniikin valtaan.

Brittilehti The Guardianin toimittajan kuvaamalla videolla näkyy, kuinka väkijoukot säntäävät paniikin paikalta alueelta:

Väkijoukko hyökkäsi pidätettävän kimppuun

Ennen räjähdystä poliisi otti kirkon läheisyydessä kiinni nuoren miehen.

Poliisit tutkivat miehen ja ryhtyivät viemään häntä kohti poliisiautoa, kun sivusta seuranneet ihmiset alkoivat piirittää pidätettävää ja poliiseja.

The Guardianin mukaan väkijoukko alkoi lyödä pidätettävää, mikä pakotti poliisin pakenemaan viereiseen rakennukseen pidätettävän kanssa.

Sen jälkeen vihainen väkijoukko yritti päästä sisään rakennukseen useiden minuuttien ajan.
Aikaisemmin maanantaina poliisi kertoi löytäneensä 87 pienten räjähteiden sytytintä colombolaisen bussipysäkin läheisyydestä.

Poliisi jatkaa tutkintoja sunnuntain räjähdyskohteissa.

Hallitus nimesi paikallisen terroristijärjestö NTJ:n eli National thowheeth jama’ath -järjestön syylliseksi sunnuntain iskuihin.

Sri Lankan hallituksen mukaan on erittäin todennäköistä, että järjestöä tukee kansainvälinen verkosto.

Sri Lankan hallitus: Iskut teki paikallinen islamistiryhmä, jota tuki ulkomainen verkosto – Kahden viikon takaiset ennakkovaroitukset laiminlyötiin

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Vara ei venettä kaada
Onko
Maamme johto (myös kirkolliset) osoittanut surunvalittelunsa Sri Lankaan. Olenko huomaamattomuus ohittanut ne. Ajon esto pursaat on varmaankin jo otettu toreille ja turuille vappujuhliin, sekä kirkkojen pihojen ajoväylille.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Vast: Onko
Kysytään: "Onko Maamme johto (myös kirkolliset) osoittanut surunvalittelunsa Sri Lankaan."
Kyllä on.

Jatkokysymys: "Olenko huomaamattomuus ohittanut ne."
Olet.

Aasialinja
Kommentoi asiallisesti, jos tarpeen!
Nälvivä huumori ei enää pure ihmisiin! Maamme johto on rutiininomaisesti mutta kauniiden tapojen mukaan osoittanut valittelut kuten aina. On tosiaan vaara, että Syyriasta palaavat jihadistit tekevät yksinäisinä susina itsemurhaiskuja myös Suomessa. Sri Lankan oma NTJ:n islamistijärjestö sai maan joidenkin tiedottajien mukaan apua juuri Syyriasta palaavilta ISIS-sotilailta. Surettaa myös Sri lankan, hienon buddhistisen maan puolesta: köyhä maa menettää turismivaluuttaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Kommentoi asiallisesti, jos tarpeen!
No jaa, hienosta en tiedä. Sinhaleesien ja tamilien välinen sisällissota oli varsin likainen ja sen jälkimainingeissa erinäiset uskonnolliset ääriryhmät ovat panneet toimeen erinäköisiä atakkeja muita uskontokuntia vastaan. Oli vain ajan kysymys, koska ulkoiset tahotkin kiinnostuvat ja palvontapaikkojen vandalisoinnin sijaan otetaankin raskaat keinot käyttöön.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mirkku
Vast: Kommentoi asiallisesti, jos tarpeen!
Nyt t aisi loppua kirkossa käyminenkin minun kohdallani. Tähän on tultu, kiitos päättäjiemme.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ihmettelijä
Poliisi ei ajan tasalla
Vaikuttaa siltä, että poliisilla ei ole ollut minkäänlaista tilannetajua räjäyttäessään pommin paikan päällä. Episodista olisi voinut seurata lisää kuolleita monellakin tapaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Karma
Vast: Poliisi ei ajan tasalla
Ihmettelijä: eikö sinun pitäisi ihmetellä, miksi joku ylipäätään rakentaa pommin jonka tarkoituksena on murhata mahdollisimman monta ihmistä? Mikä on vastauksesi, mikä perimmäinen syy sai rakentamaan useammankin pommin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »