Sri Lankan hallitus: Iskut teki paikallinen islamistiryhmä, jota tuki ulkomainen verkosto – Kahden viikon takaiset ennakkovaroitukset laiminlyötiin

Maan viranomaisia varoitettiin iskuista jo kaksi viikkoa sitten. Tiedustelutiedoissa nimettiin terroristijärjestö NTJ, jota hallitus nyt syyttää iskuista.

STR
Poliisi ja kansalaiset tutkivat vahinkoja, joita räjähdys aiheutti Pyhän Sebastianin kirkossa.

Petteri Lindholm

Sri Lankassa pääsiäissunnuntaina tehtyjen räjähdeiskujen takana on paikallinen islamistiryhmä NTJ, sanoo maan hallitus.

NTJ eli National thowheeth jama’ath on New York Timesin mukaan Kaakkois-Aasiassa toimiva radikaali islamistinen terrorijärjestö.

Lehden mukaan järjestö on aiemmin tunnettu huomattavasti pienemmistä teoista, kuten buddhalaisten patsaiden vandalisoinnista.

Nimettömän Sri Lankan poliisiin kuuluvan lähteen mukaan kaikki sunnuntain iskuista pidätetyt 24 henkilöä kuuluvat radikaaliryhmään, uutistoimisto AFP kertoo.

Sri Lankan puolustusministeri Hemasari Fernando ei kommentoinut sitä, onko kaikki iskun taustalla olleet henkilöt pidätetty.

Hallituksen tiedottaja Rajitha Senaratne sanoo, että paikallisia terroristeja tukee mitä todennäköisimmin kansainvälinen verkosto.

– Taustalla on kansainvälinen verkosto, jota ilman iskuja ei olisi voitu tehdä, Senaratne sanoo.

Sri Lankan presidentti Maithripala Sirisena pyytää ulkovalloilta apua kansainvälisten kytkösten jäljittämiseen.

– Tiedusteluraporttien perusteella iskujen taustalla on kansainväliset terroristijärjestöt. Siksi presidentti aikoo pyytää ulkomaiden apua, presidentinkanslia tiedotti.

Poliisi jatkaa tutkintoja pääkaupungissa ja muissa kaupungeissa räjähdyspaikoilla.

Yhdysvaltojen mukaan maassa on yhä uusien terrori-iskujen uhka.

Suomen ulkoministeriö kehottaa toistaiseksi välttämään tarpeetonta matkustamista Sri Lankaan.

Sri Lankan viranomaisia varoitettiin iskuista kaksi viikkoa etukäteen, The Guardian kertoo.

Viranomaiset saivat tietoonsa jopa epäiltyjen nimiä, mutta tietoihin ei reagoitu kunnolla.

Tiedusteluraportti nimesi terroristijärjestö NTJ:n, ja epäili, että ryhmä suunnittelee itsemurhaiskuja kirkkoihin ja Sri Lankan pääkaupungissa sijaitsevaa Intian lähetystöä vastaan.

– 9. huhtikuuta kansallisen tiedusteluosaston päällikkö kirjoitti viestin, jossa mainittiin nimeltä monia terroristijärjestön jäseniä, hallituksen tiedottaja Senaratne sanoo.

Puolustusministerin mukaan ennakkotietoa oli vain yhdestä tai kahdesta mahdollisesta iskusta, mutta sunnuntain iskujen laajuista hyökkäystä ei hänen mukaansa odottanut kukaan.

Puolustusministeri korosti The Guardianin mukaan sitä, että puolustusministeriö ja pääministerin kanslia eivät saaneet iskuja koskevia ennakkoepäilyjä, koska heitä ei kutsuttu kansallisen turvallisuusneuvoston kokoukseen, jota veti maan presidentti Maithripala Sirisena.

Vastuuta presidentille sälyttävä kommentti kuvastaa pääministerin ja presidentin huonoja välejä.

Loppuvuonna presidentti Sirisena yritti erottaa pääministerin.

Sri Lankassa pelätään, että iskujen jälkipyykistä saattaa muodostua poliittinen kiista näiden tahojen välille.

Sri Lankaan julistetaan keskiyöllä voimaan astuva kansallinen hätätila.

Samalla julistettiin myös uusi, illasta aamuun jatkuva ulkonaliikkumiskielto.

Pääsy suurille sosiaalisen median alustoille ja viestipalveluihin, kuten Whatsappin ja Facebookin on yhä estetty. Hallinto sanoo pyrkivänsä estämään näin virheellisten ja valheellisten tietojen levittämisen.

Sunnuntain kahdeksassa räjähdyksessä on kuollut ainakin 290 ihmistä ja loukkaantunut yli 500.

Eniten ihmisiä kuoli kolmeen kirkkoon tehdyissä iskuissa. Lisäksi maassa iskettiin neljään kansainväliseen hotelliin.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vastaa
LP
Uskonnon syy-yhteys
Eikö kansainvälinen yhteisö voi tehdä mitään näille uskonnoille joissa kannattajia kehotetaan väkivaltaisuuteen toisia kohtaan. Onhan Natsi-ideologiakin kielletty juuri sen kohdistamien vainojen vuoksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juu
Vast: Uskonnon syy-yhteys
Vois tehdä paljonkin, mutta kun kukaan ei halua, hyssytellään vaan "yksittäistapaus".
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jöy
jep
seuratkaa rahaa helppo jäljittää

Seppo
No oikeasti
Iltalehdellä on sensurointiautomaatti; jos kirjoitat kommenttiisi sanan "muslimi" tai "islamisti" -se moderoituu pois automaattisesti. "Kristitty" -sana kyllä menee läpi.
Kyllä on sensuuri mennyt Suomessa pitkälle. Ja muka sananvapauden mallimaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jo vaan
Vast: No oikeasti
Olen asettanut molemmat iltapäivälehdet kommenttiboikottiin, näin kunnes toteuttavat itse vaatimansa sananvapauden vaatimukset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Masi
Vast: Uskonnon syy-yhteys
Ainakaan näitä uskovaisia ei saisi päästää Suomeen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kohta taas täällä
Vast: No oikeasti
On se, kaukana sananvapaudesta. Ja ei kaikki ole rasismia ja vihapuhetta. Miksi tiettyjä tahoja suojellaan

yksi ääni
Vast: No oikeasti
Suomessa sananvapaus on yhtä kuin vihervassari toimittajat sekä yle, jota ei enää tarvita muutenkaan. TS muodostaa poikkeuksen, jossa toimii sananvapaus, kun muistat pysyä asiassa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
geenit selkärangassa
Vast: No oikeasti
Suomalaiset ovat aina olleet tsaarin uskollisimpia alamaisia.

tiedustelija
Tiedustelulaki ei auttanut tässäkään
On se kumma ettei asia mene perille. Tiedustelusta ei ole mitään hyötyä kun viranomaiset eivät reagoi tietoon. Samalla tavalla Turun puukottajasta oli ennalta tietoa, mutta asialle ei tehty mitään. Se on sitä rasismin pelkoa kun tämä kyseinen uskonto uhriutuu ja syyttää aina rasismista jos heitä kehdataan epäillä jostakin.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »