Ukrainan presidentiksi nouseva Volodymyr Zelenskyi on oligarkin tukema näyttelijä ja yrittäjä

Volodymyr Zelenskyi puhui vaalivalvojaisissaan ovensuukyselyiden luvattua hänelle selvän vaalivoiton sunnuntai-iltana Kiovassa.

Maarit Uber

Presidenttikisan voittoaan jo juhliva Volodymyr Zelenskyi käänsi itse kokemattomuutensa hyveeksi ja malliksi muillekin.

Hän lupasi voiton varmistumisen tunnelmissa sunnuntai-iltana, ettei tuota Ukrainan kansalle pettymystä.

– En ole vielä virallisesti presidentti, mutta Ukrainan kansalaisena voin sanoa kaikille maille entisen Neuvostoliiton alueella, että katsokaa meitä. Mikä tahansa on mahdollista! Zelenskyi sanoi kannattajilleen.

Ukrainan presidentinvaaleja alusta asti hallinnut Zelenskyi alkaa pian tehdä oikeasti sitä, mitä hän on viime ajat näytellyt televisiossa. Hän on vaalihuoneistojen sulkeuduttua sunnuntai-iltana julkaistujen ovensuukyselyiden mukaan Ukrainan seuraava presidentti.

Zelenskyi hyödynsi vaalikampanjansa aikana taitavasti tunnettua tv-rooliaan presidenttinä. Ukrainalaiset tuntevat hänet Kansan palvelija -tv-sarjan korruptiota vastustavana luokanopettajana, joka nousee presidentiksi.

Volodymyr Zelenskyi tuuletti varmalta vaikuttavaa vaalivoittoaan sunnuntai-iltana Kiovassa.

Zelenskyin vastustajat ovat pitäneet esillä näyttelijän poliittista kokemattomuutta. Zelenskyi on ansioitunut näyttelijänä ja koomikkona. Hänen esiintymistaidoistaan oli selvää hyötyä jo vaalikampanjan aikana.

Zelenskyin päätukija on Ukrainan varakkaimpiin miljardööreihin lukeutuva Ihor Kolomoiskyi. Hän omistaa useita ukrainalaisia tv-kanavia hallitsevan mediayhtiön. Zelenskyi nousi ukrainalaisten tietoisuuteen juuri Kolomoiskyin tv-kanavalla esitetyillä ohjelmillaan. Kolomoiskyi tunnetaan Ukrainan aiemmin suurimman liikepankin Privatbankin toisena omistajana.

Kolomoiskyin selkeänä tavoitteena on ollut koko ajan presidentinvaalit hävinneen Petro Poroshenkon syrjäyttäminen. Zelenskyin vastustajat ovat varoitelleet, että Zelenskyi saattaa alkaa toteuttaa Kolomoiskyin tavoitteita ja lisätä siten oligarkin vaikutusvaltaa maassa entisestään.

Zelenskyin vastustajat ovat yrittäneet leimata hänet populistiseksi sätkynukeksi.

Juutalaistaustainen Zelenskyi ei ole itsekään mikään tyhjätasku. Hän on kerryttänyt ukrainalaisittain merkittävän omaisuuden sisältöjä myyvän tuotantoyhtiönsä kautta.

Volodymyr Zelenskyi iloitsi varmalta vaikuttavasta vaalivoitostaan sunnuntai-iltana Kiovassa.

Zelenskyi on osannut hyödyntää ukrainalaisten poliittista eliittiä kohtaan tuntemaa vastenmielisyyttä ja pettymystä presidentti Poroshenkoon. Hänellä on ilmeisesti taitoa aistia ja lukea kansan syvien rivien tuntemuksia.

Zelenskyin poliittisista tavoitteista tiedetään toistaiseksi ainoastaan summittaiset suuntaviivat. Hän on luvannut taistella korruptiota vastaan ja pitää Ukrainan suunnan lännessä myös jatkossa.

Ainoastaan yhdeksän prosenttia ukrainalaisista luottaa hallitukseensa maaliskuussa julkaistun gallupin mukaan. Zelenskyi osasi iskeä järjestelmänvastaisiin mielialoihin pitkälti sosiaalisessa mediassa käydyllä epätavallisella kampanjallaan. Sitä hallitsivat asiakysymysten sijaan vitsit ja osuvat some-postaukset.

Zelenskyi on kampanjansa tyylistä huolimatta onnistunut jo saamaan taakseen muun muassa Poroshenkon entisiä ministereitä.

Zelenskyin valinta on linjassa maailmalla viime vuosina nähtyjen muidenkin poliittisten yllätysten kuten Donald Trumpin presidentiksi valinnan kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
mmä
saas nähä
Toivottavasti ei ihan sätkynukeksi päädy tämä mies tahi joudu minkään maan tai joidenkin poliittisten tahojen tähtäimeen niinkuin kennedyt ym politiikan ja maailman muuttajat.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Presidentin voi äänestää tv:n ulkopuoleltakin
Ristiriita?
Yhden Ukrainan varakkaimmista henkilöistä tukema presidentti taistelee korruptiota vastaan? Uskotaan, kun nähdään.

Tamska
Hmm..
"Zelenskyin valinta on linjassa maailmalla viime vuosina nähtyjen muidenkin poliittisten yllätysten kuten Donald Trumpin presidentiksi valinnan kanssa." Oliko tämä nyt uutinen vai toimittajan mielipide?
Zelenzkyin ja Trumpin valinnat jäävät ihan maailmankin mittakaavassa varsin vaisuiksi yllätyksiksi sen rinnalla, että Li Anderson sai Suomessa toiseksi eniten ääniä Jussi Halla-Ahon jälkeen 2019 eduskuntavaaleissa. Tätä on nimittäin ihmetelty isosti jo ihan vaikkapa vain Beniniä ja Tuvaluakin myöden. Ranskan Guyanassa protestoivat kaduilla ymmärtääkseni vielä tänäkin päivänä Suomen eduskuntavaalien vihervasemmiston saamien uusien paikkojen takia. No (kommentoijan oma mielipide), kyllähän Venezuela, Kuuba, Vietnam ja Pohjois-Korea ovat viime aikoina onnistumisillaan toki lisänneet sosialististen valtiojärjestelmien hyväksyntää..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jännä juttu
Vast: Hmm..
Politiikan ulkopuolelta tulevan TV-kasvon pääsy presidentiksi on yllätys, toisin kuin puolueen puheenjohtajan pärjääminen. Vai etkö itse yllättyisi, jos Salattujen elämien Seppo olisi Suomen seuraava presidentti?

Mitä tulee maihisi, Pohjois-Koreaa kuvaa sosialismiakin paremmin totalitaarinen diktatuuri. Jos siitä päästään eroon (ei, en tarkoita, että Yhdysvaltojen pitää käydä syöksemässä Kim vallasta), voidaan tilannetta arvioida uudelleen. Vietnamissa Yhdysvallat soti 70-luvulla kommunismia vastaan, sen jälkeen en ole hirveästi ongelmista kuullut. HDI:ssä Vietnam on mm. Intiaa korkeammalla ja GDP:ssä (ppp per capita) samoissa. Kuuba, joka kärsi vuosikymmeniä Yhdysvaltojen sanktioista, ja Venezuela, joka kärsii parhaillaan Yhdysvaltojen sanktioista, ovat molemmat mm. Brasiliaa korkeammalla HDI:ssä ja Ukrainaa korkeammalla GDP:ssä. Toki asiat voisivat olla paremminkin kyseisissä maissa, mutta sanktiot eivät ainakaan helpota asukkaiden tilannetta.

Mitä mieltä muuten olet Pohjoismaista? Ne kun ovat huomattavasti sosialistisempia kuin lähes puhdas markkinatalousmaa Yhdysvallat, ja ovat lähes poikkeuksetta kymmenen kärjessä, kun verrataan asukkaiden onnellisuutta, koulutusta, terveydenhoitoa, taloudellista tasa-arvoa tai HDI:tä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jomppe
Tällainen ei toivottu
tapa yleistyy ja Suomessakin seutaavat pressavaalit voi olla jo jotain tämän suuntaista, vaikka onhan näissä edellisissäkin vaaleissa ollut ei toivottuja ehdokkaita jotka saaneet runsaitakin äänimääriä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Historiaa
Mistä kaikki lähti
Kremlin asemiehet tulittivat joku vuosi sitten Maidanin aukiolla siviilejä. Siitä kaikki alkoi.

Zeleskyillä suururakka
Vast: Mistä kaikki lähti
Sekava tilanne aikanaan Maidanin aukiolla. Kuvista päätellen ilmeni, että tarkka-ampujat kuuluivat Ukrainan turvallisuuspalveluun ja poliisivoimiin. Vastapuoli väitti, että mielenosoittajat aloittivat ampumisen ensin.

Viisi vuotta on Maidanin verilöylystä- näihin traagisiin tapahtumiin ei vieläkään ole saatu varmaa vastausta.
Tai kyllä vastauksia on saatu, mutta kenen suusta.
Muunneltuja totuuksia on kuultu jo niin paljon Ukrainaa koskien.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mankala
Samanlainen ilmiö Suomessa
Täällä tosin pääpelle ei pääse edes hallitukseen. Pilipalipuolueen nousussa samoja protestin piirteitä ja toiminnan ohjailua. Asiakysymysten tilalla hallitsivat vitsit ja somekohina. Mikä taho lopulta ohjailee persujen kohkaamista?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Orwellina katossa
Keiden saappaiden tallomaksi?
Demokratia on mennyt niin ennalta-arvaamattomaksi, että sen tulevaisuus ei näytä ruusuiselta, kuten ei demokratioidenkaan.
Toisaalta valveentunut nettikansa vaatii suorempaa demokratiaa, mutta päätöksenteosta vastaavat olisivat kaventamassa edustuksellistakin, siirtämällä valtaa sinne missä poliittinen realismi/arki ja raha lyövät kättä. Moni näkee poliittisen ja yhteiskunnallisen kaaoksen jonka päättää joko kansallisvaltioiden -30-luku taantumus, tai globalistien edistyksellinen EUrostoliitto.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »