Yhdysvaltain oikeusministerin mukaan Trump ei estänyt Venäjä-tutkintaa – raportissa kymmenen tapausta mahdollisesta oikeuden haittaamisesta

Kiistelty Venäjä-tutkinnan raportti julkaistiin Yhdysvalloissa.

Pete Marovich
William Barr piti tiedotustilaisuuden ennen Mueller-raportin julkaisua.

Ilkka Hemmilä

Erikoissyytäjä Robert Mueller tutki kymmentä eri tapausta, joissa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin pohdittiin haitanneen Muellerin suorittaman Venäjä-tutkinnan suorittamista eli haitanneen oikeuden työskentelyä.

Mueller kuitenkin jätti syytteet nostamatta kaikissa tapauksissa. Tieto käy ilmi Muellerin tutkintaraportista, joka monien vaatimusten jälkeen julkistettiin Yhdysvalloissa torstaina, kertoo Reuters.

Oikeusministeri William Barr piti tiedotustilaisuuden ennen kuin 448-sivuinen raportti luovutettiin Yhdysvaltain kongressille. Oikeusministeriö myös julkaisi raportin verkkosivuillaan.

Barrin mukaan Mueller ei keräämänsä tiedon pohjalta itse ottanut kantaa siihen, häiritsikö Trump tutkintaa vai ei. Näin ollen hän kertoo itse joutuneensa tekemään päätöksen.

– Varaoikeusministeri [Rod Rosenstein] ja minä tulimme siihen lopputulokseen, että erikoissyytäjän keräämän todistusaineisto ei riitä todistamaan, että presidentti esti oikeuden toteutumista.

Vuoden alussa virkaan nimitetty Barr myös korosti, että vaikka Venäjän tiedusteluviranomaiset häiritsivät Yhdysvaltain presidentinvaaleja 2016, Muellerin tutkinnan mukaan todisteita Trumpin lähipiirin osallisuudesta asiaan ei löytynyt.

– Erikoissyyttäjän raportin mukaan tutkinta ei löytänyt todisteita siitä, että Trumpin kampanjan jäsenet juonittelivat tai koordinoivat Venäjän hallituksen kanssa osana sen vaalihäirintää.

Presidentti Trump juhli raportin julkaisun yhteydessä. Hän toisti aiemman kantansa, jonka mukaan raportti todistaa, ettei juonittelua tai oikeuden estämistä tapahtunut. Hänen lakimiehensä kutsuivat Muellerin tutkintaa "täydelliseksi voitoksi presidentille".

Trump on kritisoinut tutkintaa kovin sanoin kutsumalla sitä muun muassa toistuvasti "noitajahdiksi".

Eilen hän syytti Twitterissä rikollisiksi puolestaan vastaehdokastaan Hillary Clintonia, tämän puoluetta Demokraatteja ja "likaisia poliiseja".

Tulehtunut riitely raportista jatkuu osin siksi, että Barr ei julkaissut koko raporttia.

Raportista on salattu osia neljällä eri perusteella. Salatut kohdat liittyvät kesken oleviin tutkintoihin, tiedonhankintamenetelmiin, salaisen suuren valamiehistön toimintaan ja tutkinnassa syytämättä jätettyjen henkilöiden yksityisyydensuojaan.

Raportin julkistamista vaatineet demokraatit ovat kritisoineet osittaissalausta.

Demokraattijohtoisen edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi ja senaatin demokraatteja johtava Chuck Schumer vaativat, että itse Mueller todistaisi tutkinnasta kongressissa. He kutsuivat Barrin tapaa käsitellä asiaa vahvasti puolueelliseksi.

Republikaanijohtoisen senaatin puhemies Lindsey Graham ehti jo todeta, ettei näe tarvetta kutsua Muelleria senaattiin.

Mueller sai 22 kuukautta kestäneen tutkintansa valmiiksi viime kuussa. Tutkinnan myötä 34 ihmistä ja kolmea venäläisyritystä vastaan on nostettu syytteet.

Jo syyllisiksi todettujen joukossa ovat Trumpin entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort, lakimies Michael Cohen ja entinen neuvonantaja Michael Flynn.

Juttu päivitetty torstaina 18.4. julkaistun raportin tiedoilla ja vastaanotolla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
RetiiSi
Face palm
Niin noloa medialle ja ameriikan demareille..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Yup
Trumppa
Oho. Nyt demskujen päät halkeaa.

MAGA
Mahtavaa!
Nyt se on sitten todistettu, että noitavainostahan siinä vain oli kyse. Trump on kunnon mies! Hävetkää epäilijät! Siitäs saitte!

oikeita syytöksiä
Vast: Mahtavaa!
Se, ettei ole rikkonut lakia, ei taida vielä tehdä kenestäkään ”kunnon miestä”. Tosin kouriminen, talousrikokset, petokset yms. taitavat olla lainvastaisia, joten edes sitä ei voi käyttää Trumpin puolustuksena.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jannina
miksei toimita
miksi punanutut eivät vaan tee kapinaa niinkuin suomessa aikoinaan..kun demokratia ei kiinnosta.
suomi voisi myydä osaamistaan ei-parlamenttaarisen vallananastuksen yrittämisen hoitamiseen..

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »